maanantai 3. lokakuuta 2011

Pentuhöpinöitä

Ajelin eilen Sannan luokse pentuja tapaamaan. Täytyy myöntää, että kaikki järkevät ajatukset häviävät päästä kun pennut näkee :D. Joutuu sellaiseen transsitilaan, jossa haluaisi vaan seurata pentuja. Transsitilasta johtuen jäi muutama asia Sannalta kysymättä, joten täytyy "ahdistella" häntä sähköpostitse.

Aika paljon on tullut pohdittua itsekseen pentun tuloon liittyviä asioita. Lähinnä sitä miten sen meidän muihin eläimiin vaikuttaa ja sitä kuinka pennun kotiutumisen osaisi tehdä järkevästi. Linnun elämää ei pentu hetkauta mitenkään mutta muihin koiriin ja kissoihin sen tuleminen vaikuttaa väistämättä. Tilannehan on kissojen osalta nyt erilainen kuin silloin kun Arco pentuna saapui, nyt kissat ovat jo koiriin tottuneita. Kepa oli jo edellisessä kodissaan kissoihin tottunut, joten sen kotiutuminen oli helppoa. Pentu varmasti tottuu kissoihin mutta haluisin pitää kissojen elämän niin normina kuin se vaan on mahdollista. Kissan vessojahan meillä on kolme ympäri huushollia samoin kuin juomakuppeja on useita. Tarvitsee sitten vaan pennun kotiuduttua katsella kuinka paljon se kissoista kiinnostuu ja huolehtia, että kissoilla on myös ns. koiratonta aikaa ja mahdollisuus rauhassa nukkumiseen. Mietinnässä on, että ostanko kissoja varten feromonihaihduttimen.

Arcon ja Kepan kohdalla...Tiedossa on, että Arco mielellään omii lelut ja ruuat :). Meillähän on koirien lelut olleet ns. vapaasti saatavilla. Kepa ei leluista ole hirveän kiinnostunut mutta Arco kantelee niitä mielellään ja leikkii niillä yksinään, tuo välillä minulle yms. ja ainahan niitä tylsyyden tullessa voi vahtia. Joten lelut täytyy ottaa nyt ns. ihmisen taakse ja niiden kanssa touhutaan, ainakin aluksi, ihmisen valvonnan alla. Toinen vaihtoehto on, että leluja on käytössä koko ajan niin paljon, että menettävät kiinostuksensa mutta en oikein pidä tästä vaihtoehdosta. Kepa mielellään leikkii leluilla toisen koiran kanssa, joten toivottavaa olisi, että pentu saisi siitä leikkikaverin itselleen. Kepalla tätä lelujen omimista ja vahtimista ei ole havaittu.

Ruoka on Arcolle tärkeä juttu, joten se syö jatkossakin ruokansa porttien takana. Ihmiseltä se ei enää ruokaansa vahdi mutta kissat saavat kyllä helposti murahduksen osaksensa, jos liian likeelle yrittävät. Kepa ei ruokaansa ns. puolusta kissoiltakaan mutta pidän ruokarauhaa jokaisen eläimen oikeutena, joten pennulle on jo keittiössä tietty ruokapaikka mietittynä. Kissojen ruokailupaikka onkin sen verran ylempänä, että pentu ei sinne yletä/pääse.

Nukkuminen/nukkumapaikat. Tätä täytyy miettiä...Meillähän on sellainen juttu, että Kepa nukkuu pääsääntöisesti minun jalkopäässäni tai sänkyni alla. Arco nukkuu omalla patjallaan tai sänkyni vieressä, mielellään kommentoi jos joku sen unirauhaa häiritsee. Kissoilla on nukkumakoreja useita ympäri huushollia eri tasoilla ja lattialla, joten nukkuvat niissä tai jossin itse katsomassaan hyvässä paikassa. Tarkoitus on, että jos koirat jätetään keskenään on toinen makuuhuone portilla eristettynä pentua varten. Ainakin aluksi toimitaan näin mutta tarkoitus on, että eläimet pystyvät olemaan keskenään koko huushollissa silloin kun ihmisiä ei ole paikalla. No, tämä ns. pentuhuone sattuu olemaan minun makkarini. Joten tarkoitus on ainakin alkuvaiheessa nukkua lattilla ja katsoa miten koirat nukkumapaikkansa hakevat. Lisäksi kaikki, pentu mukaanlukien, pääsee viereeni nukkumaan.

Portteja ja tilojen jakamista yritän välttää eli ne otetaan käyttöön vain tarvittaessa. Muutenkin on pennun kanssa tarkoitus ottaa ns. löysemmin rantein kun Arcon kanssa pentuaikana. Meillä on tiettyjä ehdottomia ei-juttuja esim. kissojen jahtaus, mutta muuten on tarkoitus, että pennulla olisi mahdollisimman hauskaa sekä ihmisten että muiden eläinten kanssa. Arcon pentuaikan tuli tehtyä usempikin töppäys, joista on opiksi otettu. Tavoitteeni on, että pennulla säilysi sen nyt omaava asenne "ihmiset ovat mukavia ja niiden kanssa on kivaa". Uskon, että rutiinit ovat koirille tärkeitä ja ne helpottavat tietyllä tavalla elämää ja ainakin selkeyttävät sitä.

Olen luonteeltani optimisti mutta näissä eläinasioissa yritän varautua aina kaikkein pahimpaan. En uskoa alkuunkaan, että kolme koiraa menee siinä missä kaksi ja tiedossa on myöskin se, että kun eläinmäärä lisääntyy myös mahdollisuus vaikeuksiin esim. niiden välisissä suhteissa kasvaa. Kaikkeni tulen kuitenkin tekemään, että kaikki menisi hyvin kaikkien kannalta. Ja onhan tässä jo kokemustakin karttunut :).

Yksi mielestäni hyvinkin tärkeä juttu on yksinolon opettaminen pennulle. Meillä tarkoittaa siis ilman muita koiria ja ihmisiä. Tähän tullaan paneutumaan ajatuksella. Vaikka yksinoloa ei pennulla tulekaan juuri olemaan, niin  lähes mikään ei minusta niin säälittävää kuin koira jolla on eroahdistus. Jos noin normi koiranpidosta puhutaan. Tulen satsaamaan pentuun ja sen kanssa touhuiluun aikaa kuitenkin niin, että aikuiset eivät jää mistään paitsi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti