keskiviikko 31. joulukuuta 2014

Voihan valkosolut ja treenihöpinää


 
Arco kävi maanantaina eläinlääkärissä. Toinen anaalirauhanen oli tyhjä mutta toisesta tuli veristä vuotoa ja sen limakalvo oli paksuuntunut ja kova. Arco sai paikallisesti antibiootin anaaleihin. Kotihoidoksi suihkuttelua ja määräyksen pitää kakka muuna kuin löysänä, eli tarvittaessa syöttää Inupekt fortea jatkuvasti. Tsekattiin myös valkosolut pitkästä aikaa. Epäilin että ne ovat raja-arvojen alapuolella ja epäilykseni osoittautui oikeaksi. Kaikkien, nyt olleiden vaivojen, syy löytyy todennäköisesti juuri noista onnettomista valkosoluista. Arcolla ei ole itsellään vastustuskykyä yhtään. Ainut lääke valkosolujen vähäisyyteen on kortisoni, jolla saadaan keinotekoisesti pidetty yllä ns. vastustuskykyä. Kortisonia ei taas voi syöttää pitkään yhdessä kipulääkkeen kanssa mahahaava-riskin takia. Pah ja pöh, me ollaan oravanpyörässä, josta ei ole mukavaa ulospääsytietä. Arco tuli eläinlääkäristä kotiin sanoilla "katsellaan".
 

Kuluneen viikon treeneihin on kuulunut Oksin osalta noutokapun nostamista, hajutreeniä, perussettiä ja takapäätreeniä, jossa koiran etutassut ovat kumollaan olevan pesuvadin päällä ja olisi tarkoitus saada koira pyörimään vadin ympäri, etutassut paikallaan ja takajalat liikkuu.

 Hajutreeneihin katseltiin vinkkejä Youtubesta. Ja tehtiinkin niin, että hajuradalle otettiin kaksi purkkia (tee ja hajustamaton). Oksi tekee radalla ns. kunniakierroksen eli kulkee radan ensin läpi radan vierestä ja sitten lähtee vasta ns. tositoimiin. Luulen, että se kunniakierroksen aika haistaa ilmasta oikean purkin. Nyt palkattiin oikean purkin haistelusta purkin päältä ja Oksin kanssa myös maahan menolla  ilmaisusta oikeasta purkista, purkin suunasta edelleen. Vahvistetiheys saatiin näin kohdalleen ja koiran mielenkiinto pysyi asiassa mukavasti.

Vatitreeniä tehtiin niin että sheippattiin koiran tassut vadin päälle. Etutassut vadin päällä - kestoa tähän, jota saatiin kivasti. Sitten pähkäiltiin että miten saada koira liikuttamaan takajalkoja. Pientä odotusta ja Oksi liikuttikin takajalkojaan, josta naksu ja palkka, ja koira fiffasinkin homman oitis. Tämän liikkeen eteenpäin viemiseksi ollaan saatu neuvot myöskin Youtuben ihmeellisestä maailmasta. Luulen, että peruutustreeni on pikkuisen auttanut Oksia hahmottamaan takapäätään ja jalkojaan, vati ja peruutus tukevat toisiaan.

Aino treenaili kapulanostoa, kartion kiertoa ja hajuja.


Tänään on taas vuoden turhin päivä paukutuksineen. Päivän ohjelmistoon kuului ulkoilu omalla pihalla päiväsaikaan ja vielä pissatukset pihassa remmeissä viiden jälkeen, paukuttelua kuului jo silloin. Sisällä radio päällä, pesukoneet päällä, sälekaihtimet kiinni. Arco ottaa ihmeen rennosti, lieko kuulo huonontunut - se on aina inhonnut ilotulitusta ja ollut sitä mieltä, että tapetaan kaikki tulittajat. Nyt se on nukkunut. Oksi pöhähtelee äänille mutta kun Arco on rennosti ei nuorisokaan loputtomia jaksa. Toivottavasti ilta ja yö sujuvat näissä suht rauhallisissa merkeissä.

                                           Auringonlasku Aitomäessä 31.12. 2014

sunnuntai 28. joulukuuta 2014

Arcon anaalit ja Oksin treenit


 
Papparainen on taas kipeänä. Kun sain sen mahan kuntoon niin nyt vaivaavat taas todennäköisesti anaalit. Arcon peräpäästä valuu verensekaista nestettä joka välillä haiskahtaa anaalieritteeltä ja välillä näyttää pelkältä vereltä. Peräpäätä on suihkuteltu nyt lämpimällä vedellä aamuin illoin ja iholle laitettu Canofite-korvatippaa mitä saatiin ohjeeksi laittaa anaaleitten tyhjennyksen jälkeen. Huomenna sitten vaan soittamaan eläinlääkäriaikaa ja viemään pappaa lääkäriin. Toivottavasti saadaan Arco kuntoon sillä ollaan päätetty että anaalirauhasten poistoleikkaukseen ei papparaisen kanssa lähdetä.
 
Kuluneella viikolla treenattiin Ainon ja Ninan kanssa kolmesti. Hajut ovat nyt olleet viikon tauolla ja tulevalla viikolla otetaan taas ne harjoituksiin mukaan. Oksi on tehnyt edelleen peruuttamista joka maton päälle tai ihan muuten vaan. Noutokapula nousee jo hyvin käsiin saakka ja liian matalat nostot on jätetty palkkaamatta. Ollaan saatu  mukaan myös pieni askel eteenpäin kapula suussa. Tästä kapulan nostamisesta olen erityisen onnellinen kun liike pitkään tuntui vaikealle. Tarkoitus on saada koira kävelemään kapula suussa ja jossain vaiheessa ottamaan /nostamaan/kantamaan muitakin esineitä. Ruutua on tehty myöskin. Oksi pysyy ruudussa jo pienen hetken eli olen saanut vähän kestoa ruudussa oloon, oikeammin tämä tuli vähän itsestään ko. liikkeeseen.. Paikka ruudussa vaihtelee hieman ja täytyy jättää palkkaamatta liian lähellä reunoja seisoskelu.
 
Aino on tehnyt kartion kiertoa ja sieltä tuleekin suht helposti 2 kierrosta putkeen. Noutokapulaan Aino tarttuu ja nostaakin jo hieman. Tämä ei sille ole mikään vaikea liike kun tytsy muutenkin rakastaa kannella kaikenlaista. Ruutua on tehty Ainon kanssa nyt Sienen Lauran ohjeilla eli Nina lähettää koira ruutuun naksuttaa oikeasta paikasta, eli ruudun keskikohdilla ja minä palkkaan koiran vastapäätä ruudun takarajalle. Tällä on tarkoitus hilata koiraa keskemmäksi ruutua ja poistaa Ainolle tyypillinen tapa lähteä hakemaan naksun jälkeen palkkaa Ninan taskun luota. Toimikin hyvin ja saatiin heti koira joka jää nyt pyörimään ruutuun eikä mielellään tule sieltä pois :D. Miten niin palkan suunnalla ei olisi väliä. Perjantaina käytiin myös lenkillä kokoonpanolla Oksi  ja Aino + huoltojoukot.
 
Lauantaina ennen leikki-ja riehumistuntia treenattiin lyhyesti. Oksin kanssa otettiin vierellä kävelyä, kriteerinä se 0,5 metriä mikä on rally-tokon vaatimus. Tehtiin kyllä ilman hihnaa ja pyörittiin kumpaakin suuntaan. "Sivulle" käskystä istu-maahan-nouse treeniä. Oksi menee maahan etupään kautta mikä on rally-tokossa toinen maahan menon hyväksytty tapa. Käskyllä "nouse" koira nousee mutta siirtää takapäätään niin että on kohtuu viistossa kylkeeni nähden tai astuu askeleen eteenpäin ja viistottaa. Tätä täytyy harjoitella. Ainoa palkattiin "mukaan" (kävelee väljästi sivulla) käskyn aikana katsekontaktista, "istu" käskystä jätettiin "paikka" käskyllä odottamaan ja Nina palasi palkkaaman koiran sivulta.
 
Sandra ja Timi tulivat torstaina ja lähtivät kotiinsa tänään. Sandran kanssa harjattiin ja leikkailtiin tumput pois Noorus-kissan turkista.
 
 

sunnuntai 21. joulukuuta 2014

Koirakavereita, treenejä ja uintia

Kuluneella viikolla käytiin treenitilalla kolmasti. Kahdella kerralla treenattiin hajuja joihin otettiin mukaan toinenkin häiriöhaju. Hajut menivät jotenkuten ja nyt ne jätetiinkin tauolle, jonka aikana mietitään miten saataisiin asia paremmalle hollille. Vaihtoehtoina mietitään, että palataanko ihan alkuun ja lisätään ne namit purkkeihin ( niin kuin Hillevi oli tehnyt), palataanko alkuun ja toimitaan samoin kuin nyt ja tarkistetaan kriteerit vai jatketaanko tästä ja lisätään vaan treeniä. Todennäköisesti ongelmana on kriteerin heittelehtiminen.

Oksi on tehnyt peruuttamista, joka alkaakin olemaan aika kivalla mallilla. Samoin sen kanssa tehtiin kosketusalustaa niin, että vain alustan keskikohtaan osuneet painallukset palkattiin. Tämä treeni on lähinnä itselleni sellainen "kriteeri pitää"-treeni. Oksi on tehnyt myös noutokapulan nostoa. Aino on tehnyt kartion kiertoa ja kosketusalustaa "kriteeri pitää"-treeninä. Myös värierottelu on ollut kummallakin ohjelmistossa.

Keskiviikon treeniin otin mukaan myös Arcon, halusin nähdä millainen se olisi voinniltaan treenissä. Vähän ihmettelyä Arcon osalta aiheuttivat treenitilaan ilmestyneet Nina ja Aino kun papparainen on ollut siellä vain hommissa omassa porukassa. Mukavasti meni eikä mitään pörinöitä ollut Arcon osalta ilmassa, pietä murinaa kun Aino tuli haistelemaan häkin läpi. Ninaa Arco ei ollut aikaisemmin tavannutkaan haisteluetäisyydeltä mutta on olemassa ihmisiä, jotka osaavat toimia annettujen ohjeiden mukaan ja Nina kuuluu tähän joukkoon :). Joten nou hätä. Arco teki jätä-treeniä, värierottelua ja kosketusalustaa. Vähän kömön oloinen se oli, noin niin kuin fyysisesti, mutta laitetaan osaltaan sen epäilevän luonteen piikkiin tuo jäkitys. Tarkoitus on ottaa Arco mukaan treeneihin vähän vaihtelevasti, saa sekin vaihtelua elämäänsä ja aivosolujen käyttöharjoituksia.

Arco on syönyt nyt kolmen päivän kuurin Attapectiniä ripuliinsa. Nyt vaikuttaisi jo hyvältä mutta varoiksi syötän sille vielä Inupekt fortea tähän perään. Arcohan oli muutamia päiviä oma-aloitteelisesti syömättä ja juomatta, ja ajattelin jo että tässähän tämä sitten on, mutta aina se on saatu tolpilleen, ainakin tähän asti. Mutta mikään ei ole niin henkisesti väsyttävää kuin koiran sairastaminen ja sen tarkkailu että miten se nyt tänään voi. No, näillä nyt mennään, taas.

Boogie rotikkatyttö kävi keskiviikkona leikkimässä Oksin kanssa. Boogien on kasvanut vallan hurjasti, pennun näköinen se vielä on, mutta Oksikaan ei enää sitä noin vaan saa törkättyä kumolleen.
Torstai aamuna hain Ainon meille päivähoitoon. Siinähän se päivä mukavasti meni koirien touhuille naureskellessa. Aino-Oksi pari on varsin toimiva parivaljakko ja koirat hauskasti täydentävät toisiaan. Näyttävät mun silmään myös hyvin viihtyvän yhdessä, Hessu Hopo ja Peppi Pitkätossu. Torstaina oli myös uintipäivä, Aino ja Oksi olivat molemmat aika väsähtäneen oloisia päivän leikeistä mutta uiminen sujui kyllä  kun vähän houkutteltiin.



 
Lauantaina käytiin kävelylenkillä kokoonpanolla minä ja Arco sekä Nina ja Aino. Lenkin jälkeen Arco oli sitä mieltä, että Ainohan on varsin mukava tyttö ja sen kanssa voisi vähän leikkiäkin mutta koirani tuntien Oksi pääsi vielä Ainon kanssa hengailemaan pihalle. Arcon fyysinen kunto ei oikein anna periksi juoksuleikkeihin ja painileikeissä menee siltä hermo, ja Aino on varsin fyysinen tyttö jonka mielestä voima on se joka jyllää :D.
 
Arcolle käy leikkikaveriksi paljon paremmin tällainen, jolla ei ole omaa tahoa ei voimaa uhata papparaista :D. Eli Arco ja nalle :)
 

                                                                      MUN nalle!
 
Saatiin Rally-toko harrastajan opas, säännöt ja kilpailuohjeet käytännössä- kirjanen. Olen sen alustavasti lukaissut läpi. Nina korjasi edelliseen postaukseen sen verran että kyltit on tulostettu vain alo-luokkaan. Niissäkin kuulemma riittää työsarkaa :). No, niistähän koko homma aloitetaan, loput tulostellaan kun alot on opeteltu.
 

sunnuntai 14. joulukuuta 2014

Hajuja, peruuttamista, noutokapulaa ja Leo

                                            postauksen kuvat Jori Hohenthal
 
Kuluneella viikolla oli kolmet treenit. Hajuerottelun kohdalla lisättiin häiriöhajuksi basilika sekä tinjami. Hajut ja radan kulku eivät oikein näytä siltä miltä olisimme sen toivoneet mutta näillä mennään nyt. Esim. Oksi kulkee ensin radan ja mitä ilmeisemmin haistaa teen ilmasta koska vilkaisee kulkiessaan ko. purkkia. Sen jälkeen menee toisen kierroksen ja menee maahan väillä oikean purkin kohdalle välillä väärän. Oksi on selkeästi aina ollut ilmavainuinen, edes lenkillä se ei juurikaan haistele maata ja tämä näkyy nyt reenissäkin. Aino sentään käskystä nuuskuttelee milloin mitäkin. Joka tapauksessa tästä jatketaan.
 

Oksin kanssa on jatkettu peruuttamista ja se onkin ihan kivalla mallilla. Lisäksi on tehty noutokapulan nostoa, koira nostaa kapulan käskystä nyt käsiini ja pikkuhiljaa ryhdytään ottamaan askelia kapula suussa. Aino on tehnyt kartion kiertoa ja nyt meneekin jo hienosti reilu kierros. Se on lisäksi tehnyt kosketusalustaa ja paikallaanoloa.

Maanantaina Arco kävi kontrollikäynnillä  Tuulikin luona anaalivaivastaan. Näytti ihan oklle ja ohjeeksi saatiin peräpään huuhtelua silloin tällöin. Ja, että elämä ei olisi liiaksi ruusuilla tanssimista, Arco on kehitellyt kuluneen viikon kirsunsa viereen jonkin sortin rupisydeemin ja maha oli tänään taas sekaisin. Rehellisyyden nimissä täytyy sanoa, että tää syö naista. Ehkä ne verikokeet olisi pitänyt kuitenkin ottaa... Epäilen että veriarvoissa on häikkää...Asiaa seuraillaan. Arco sai tällä viikolla tilaamani Botin fleeceloimen ja makuualustan. Lisäksi se omi ostamani kevythäkin oitis omaan käyttöönsä. No, nukkukoot siellä kun niin tykkää :).

Torstaina kävivät kylässä hoitosheltit Cilla ja Cesi omistajineen. Oli tosi kiva nähdä tyttöjä, ja meillä olikin oikein mukavan rateva ilta musiikin ja koirajuttujen parissa.

                               Alla olevat Aino ja Oksi kuvat ovat viikon takaa lauantailta
                                        
                                                                     Kielikoiria :D
 
Lauantaina hain hoitoon meille Leo perron. Leo oli mukanani töissä muutaman tunnin ja sitten tehtiin tunnin mittainen citylenkki Ainon ja Ninan kanssa. Leo on tottunut cityilijä ja Ainokin käyttäytyi hienosti. Lauantai ja sunnuntai kului Leon kanssa touhutessa ja lenkkeillessä. Siinä on sitten mukava koira :) Mikään yltiösosiaalinen vieraita ihmisiä kohtaan Leo ei ole, mutta on ottanut minut aika omakseen ja meillä synkkaa erinomaisesti.
 
Nina on ahkeroinut, ts. tulostanut ja laminoinut, meille rally-toko taulut ihan sinne ylimpään luokkaan saakka. Sekä tekaisut myös taulujen pidikkeet. Kunhan saadaan opus ko. lajista luettua aloitetaan liikkeiden harjoittelu.
 
Tulevalla viikolla on tiedossa treenjä ja Ainolainen tulee torstaina päivähoitoon. Torstaina on myös Oksin ja Ainon uinti. Oksin uintikuvat ovat viime kerralta.


 


sunnuntai 7. joulukuuta 2014

Koiranäyttelyitä, höpinää treeneistä ja terveysjuttuja

Kulunut viikko on koostunut kolmesta treenistä Ainon ja Ninan kanssa. Hajujen kanssa on tehty joka kerta enemmänkin erottelua ja hajun ilmaisua kuin radalla kulkemista. Radan kulkeminen tökkii molemmilla koirilla, Oksi joko kulkee radan ja jättää purkit haistelematta tai erottelee mutta ei kuje rataa. Oksi ilmaisee teenhajun erottelun (purkit kädessä ja paikkoja vaihdellaan) 90% oikein edelleen. Ainokin osaa hienosti. Nyt ollaan huomattu sellainen juttu, että purkkien paikat radalla ovat ehkä turhan lähellä toisiaan koska lähinnä Ainon kohdalla koira haistaa oikean purkin mutta ilmaisee, ts. menee maahan, purkkien väliin. Sitten pitää pähkäillä että palkataanko vai ei. Asiaan saataisiin helpotusta jos purkit sijaitsisivat kauempana toisistaan.

No, anyway, huomenna otetaan mukaan häiriöhaju (basilika) jotta saataisiin vaikeustasoa nostettua ja koirille mielenkiintoisempaa tekemistä. Tarkoitus on siis erotella teen haju, basilikan haju ja hajustamaton.

Oksi on treenannut peruuttamista normaalisti sekä takajakojen osumista matolle, häkin oven sulkemista ja maassa olevan renkaan sisälle menoa. Aino on kiertänyt kartiota ja tehnyt kosketusalustaa. Aloitettiin perjantaina ruutuun menon opettelu Tanjan ohjeilla jotka löysin Sienen Lauran blogista. Ruutua on tehty treenitilassa ja ruutu on muodostettu ovitiivisteestä. Molempien koirien kanssa päästiin häiriöttömässä tilassa siihen että ne menevät ruutuun, saavat naksun siitä ja palkka toimitetaan ruutuun niin että sen avulla koira paikkaa korjataan jos tarve vaatii.

Arcolla on huomenna kontrollikäynti anaalirauhasista. Toivotaan, että kaikki olisi ok. Koira on selkeästi nyt pirteämpi mutta pariin kertaan on yllätetty peräpään nuolemisesta. Arco on myöskin saanut niskaansa Essential 6 spot-on valeluliuosta. Oksin kohdalla ko. liuosta on seuraavan ampullin jälkeen annettu 2 kuukauden kuuri ja sen jälkeen ajattelin antaa talvikauden ainakin ns. ylläpitoannostuksella 1x2vk. Ihon kutinaan se ei ehkä ole järisyttävästi vaikuttanut mutta karva  on oikein mukavan tuntuista, sileää ja kiiltävää. Oksin kohdalla on nyt allergiansiedätyshoito-ohjelmassa siirrytty ylläpitoannostukseen. tässä olen ollut huomaavinani että kun pistoksen aika lähestyy eli edellisestä pistoksesta on kulunut kuukausi, koira kutisisi enemmän. Joten tämä hoito tulee näillä näkymin kyllä jatkumaan koiran koko eliniän. Vuoden ylläpitoannos maksaa muutaman sentin alle 100 euroa ja tämän kyllä maksaa mielellään jos koira tuossakin kunnossa ihon osalta pysyy.

Oksin kanssa on viikon aikana käynyt leikkimässä sekä Boogie että Aino. Ja mukavaa on ollut. Alla oleva kuva on muutaman viikon takainen, kamera ei tällä viikolla ollut ulkona.
Lauantaina suunnattiin Ainon Ninan kanssa Helsinki Winner 2014 koiranäyttelyyn Messukeskukseen. Juna oli aikataulussa ja ehdittiin just holskukehän alkuun. Holskuja oli suhteellisen vähän ilmoitettu, joten kehän laidalla kului reilu tunti. Kehässä kävi mun silmään toisi kivan näköinen ruotsalainen lyhytkarvanarttu. Ja tietysti kaikista hienoin oli Oksin siskopuoli Kaida, joka saikin Juniorivoittajan tittelin. Omaa silmääni miellyttää kovin erittäin hyvin keveällä askeleella liikkuva sporttinen koira. Kaidalla on hieno hopeabrindle turkki mustalla maksilla ja kun koko kauneus vielä yhdistyy erittäin lunkiin ja kivaan luonteeseen niin onhan siinä varsin hieno paketti :). Oksilla ja Kaidalla on hyvin samantapaisia ilmeitä, joten voidaan olettaa että ovat siinä suhteessa Jadimaisia. Lisäksi olemuksessa ja käyttäytymisessä oli huomaavinani samankaltaisuutta.

Positiivista oli että holskut noin yleensä käyttäytyivät hienosti myös kehän ulkopuolella eikä koiran repimistä/nyppimistä pannasta juurikaan näkynyt, joten voisi sanoa että omistajatkin käyttäytyivät korrektisti. Itselle tulee aina huono fiilis jos koira selkeästi elein osoittaa jotenkin pelkäävänsä/varovansa omistajaansa. Näitä hännän koipiensa väliin vetäjiä näkyi näyttelyissä nytkin. Sakemannikehässä oli meno varsin mielenkiintoista negatiivisessa mielessä. Olen aina pitänyt sakemanneja varsin hyvin koulutettavina koirina, yhtenä parhaista. Tosin nyt kehän laidalla katsellessa tuli mieleen, että koiria ei oltu koulutettu lainkaan, ainakaan niitä ei sanallisesti käskytetty vaan niittä revittiin ja riuhdottiin kuristuspannasta milloin mihinkin suuntaan. Erikoista oli myöskin se, että en nähnyt kenelläkään sakemannilla häkkiä johon koiran olisi voinut laittaa vuoroaan odottamaan, niin sitä ei olisi tarvinnut kuristaa/läimiä huonosta käytöksestä. Mun mielestä tuomari olisi voinut puuttua tuohon kummalliseen riuhtomiseen. Ja miten ihmeessä koiran liikkeitä voi arvostella jos sitä roikotettaan ilmassa niin että etujalat eivät edes osu maahan. Huono maku jäi sakukehästä eikä me viitsitty kauaa  ko. toimintaa katsoa.

Sen sijaan erittäin positiivinen kuva jäi hyskeista ja niiden esittäjistä. Koira esiintyivät reippaalla ja kovin kontaktinhaluisella tavalla eikä minkäänmoisia rähinää tms. kehän ulkopuolellakaan näkynyt. Jututettiinkin VSP saaneen koiran omistaja pariskuntaa ko. aiheesta, he totesivat että kehän koirat olivat kokeneita näyttelyissä kävijöitä ja rodussa ei moinen käytös kulje geeneissä :D. Erittäin positiivinen kuva jäi koirista ja omistajista :).

Käytiin katsomassa myös ohjelmanumeroita. Houkutusten Highway oli tosi hauska, mukavan iloinen juttu. Kyseisessä näytöksessä oli mukana myös yksi ehdottomasti näyttelyn hienoimmista koirista, joka kyselyn jälkeen paljastui sakemannin ja australianpaimenkoiran sekoitukseksi. Katseltiin myös rallytoko näytös. Laji vaikuttaa erittäin mielenkiintoiselta ja uskomme molemmat Ninan kanssa että laji sopisi hyvin Oksille ja Ainolle. Harmi että lajista kertovaa kirjaa ei ollut näyttelyissä myynnissä.

Neljän aikaan oltiin kävelty jalat ja selät puhki, joten oltiin jo ihan valmiita lähtemään kotiin. Erittäin mukava ja kiva päivä muutamasta negatiivisesta asiasta huolimatta.

tiistai 2. joulukuuta 2014

Arco toipilaana ja Oksin touhuviikko


Arco kävi keskiviikkona eläinlääkärissä. Se nuoli peräaukon ympärystä joka olikin kovin tulehtuneen näköinen. Koira oli vaisu ja sitä sai aamuin illoin houkutella syömään. No, anaalirauhaset olivat tulehtuneet, ne tyhjennettiin ja huuhdeltiin nukutuksessa ja se sai paikallisesti antibioottia. Kotihoito-ohjeeksi saatiin 2 kertaa päivässä lämpimällä vedellä peräpään huuhtelua ja ihon voitelua Canofite-korvalääkkeellä viikon verran. Lääkettä oli jäänyt korvaepisodista, ja kuulemma sopii hyvin tähänkin vaivaan. Kontrollikäynti 10-14 päivän päästä.

Arco ei olisi millään jaksanut nukutuksesta herätä. Jouduttiin se herätyspiikistä huolimatta kantamaan autoon. Omassa pihassakaan en saanut sitä herätelty sen vertaa että olisi kävellyt sisälle. Lisäksi Arco oli sen verran kärttyinen kun sitä herättelin että päädyin antaa sen heräillä itsekseen ajan kanssa auton perissä. Peittelin koiran parilla villahuovalla ja kahden tunnin päästä kävin sitä katsomassa. Koira oli herännyt sen verta että käveli omin jaloin sisälle. Koko illan sen nukkui eristettynä omassa rauhassaan toisessa makkarissa.

Vähän hitaanlaista on ollut papparaisen toipuminen mutta nyt näyttää jo hyvältä. Parina aamuna se on tullut syömään heti "syömään"-kutsun kuultuaan. Aika tupeloksi tunnen itsenikin kun en ymmärtänyt että anaalithan koiraa vaivaa. Toivotaan nyt että oli tällainen kertaluontoinen vaiva, sen verran rankoille otti koiran herääminen ja toipuminen. Sisäisesti annettua antibioottia en halunnut koiralle antaa koska se söi jo korviinsa 10 päivän kuurin. Todennäköisesti lääkkeestä johtuen uloste on ollut liian löysää tms. ja johti anaalien tulehtumiseen, tai jotain.

Oksin kanssa ollaan käyty kolmesti treenaamassa hajuerottelua yms. Oksilla on selkeästi tiedossa varsinainen erottelu eli kun pidän purkit kädessä ja vaihtelen niiden paikkaa koira ilmaisee 90% oikein. Radan kanssa tökiin sen verran että koira ei käy kaikkia purkkeja (1 hajustettu ja 2 hajustamatonta) kovinkaan intensiivisesti haistelemassa. Kyllähän se teepurkki siletä löytyy mutta radan kulku ei ole kovin sujuvan näköistä. Ainolla samat jutut. Tosin Aino on oppinut, että tauolla mennään häkkiin ja yhdessä treenissä se päätti että en osaa/viitsi ja käveli omatoimisesti häkkiin makaamaan. Välillä tulee sellainen olo, että hajuerottelussa ei ole koirille riittävästi haastetta ja mielenkiinto hiipuu nopeasti.

Hajutreenin yhteydessä ollaan tehty myös muita juttuja. Oksin kohdalla peruuttamista ja noutokapulan nostoa. Nyt koira nostaa kapulan käsien korkeudelle. Värierottelu on hyvin mielestä molemmille koirille, ja sitä on pidetty nyt hajuerottelun rinnalla, ajatuksella erottelu kuin erottelu-toivottavasti tukevat toisiaan.
Kuva on todisteena siitä, että kaksikko on joskus ihan pienen hetken paikallaankin :D.

Torstaina Aino oli päivähoidossa. Hain sen puoli seitsemältä ja päivä kului Oksin kanssa leikkien. Myös kaverini Katin Boogie rotikkatyttö kävi pihalla leikkimässä. Tytöt olivat ensin keskenään ja sitten vaihdettiin Aino Oksiin. Yhdessä Ainoa ja Oksia ei oikein vielä ole uskaltanut Boogien kanssa pihalle päästää, ettei vaan vauhtikaksikko jyrää Boogieta ihan 10-0. Torstaipäivä huipentui Oksin ja Ainon uimahetkeen. Oksikin menee jo varsin reippaasti uimaan ja uisi monta kiekkaa peräkkäin. Hyvin uskoo sanallista ja käsimerkkien ohjausta altaassa olleessaan.

Tällä viikolla on maanataina ollut jo yhdet treenit, jotka menivätkin tosi kivasti. Huomenna keskiviikkona on tämän viikon toiset treenit ja torstaina on taas Oksilla ja Boogiella leikkitreffit. Tarkoitus olisi perjantaina treenailla Ainon kera ja lauantaina on tarkoitus lähteä Messariin koiranäyttelyitä katsomaan. Sunnuntaina on tiedossa Ainon ja Oksin riehumista :).

Ollaan suunniteltu Ainon Ninan kanssa rally-tokon aloittamista ja tarkoitus olisi ottaa myös muotoerottelu treenattavien asioiden listaan.