sunnuntai 16. lokakuuta 2011

Jatkoa eiliseen ja ensimmäinen yö

Koirat tutustettiin toisiinsa eilen. Pentu pihalle ja Arco myös. Hyvin meni, Arco ei suinkaan leikkiin ryhtynyt vaan oli sellainen himpun kiinnostunut. Kepa sen sijaan alkoi pennun kanssa selkeän kuurunpiiloleikin. Kepa juoksi pentua piiloon ja jäi odottamaan, että löytääkö se hänet. Tämän jälkeen pidettiin hetki koiria pihalla kolmestaan.

Sisällä aikuiset eivät ihan niin suopeita pentua kohtaan olleet. Oksi on saanut osakseen Arcolta murinaa ja muutaman irvistyksen ja Kepaltakin vienoa murinaa. Kaikki tilanteet ovat kuitenkin olleet sellaisia, jossa pentu "ahdistelee" makoilevaa koiraa. Näistä en ole huolissani. Yhden kovan rähähdyksen Oksi sai eilen Arcolta pihalla kun syöttelin koirille herkkuja. Laitan jutun osaksi omaan piikkiini, tiesinhän kuinka neuroottinen Arco ruuan suhteen. Siltä oli tippunut herkku maahan ja pentu säntäsi siihen. Rähädyksen jälkeen pentu oli ihan ok mutta Arco jäi murraileemaan. Tästä joutui sitten käskyllä maahan. Yritetään pitää sellainen linja, että saa ilmoittaa jos ei pentua halua lähelle mutta mihinkään pidempi aikaisiin murina/irvistly sessioihin ei ryhdytä. Syömä-  ja nukkumarauha suodaan puolin ja toisin. Eli summa summarium: aikuiset haluavat rauhaa sisällä ja ulkona voidaan leikkiä.

Yö meni hienosti :). Pentu nukkui lattialla vieressäni, Kepa sängyn päällä ja Arco siirtyi nukkumaan Karin makkariin ja olkkariin.Mietin pitkään eristänkö portein jotakin mutta päädyin, että en. Käytiin ulkona yhden maissa ja aamulla viideltä. Pentu teki molemmat asiansa ulos. Sisälle se on tehnyt yllättävn vähän ja nekin se yrittää suunata paperille ja ulko-oven viereen. Vinkunut tai ikävöinyt se ei juurikaan ole, tänään ehkä hieman matalammat kierrokset kuin eilen mutta minusta normaalia tämäkin.

Tänään pennulla on ollut maha sekaisin, muutamat ripulikakat on tehnyt. Tosin laitoin eilen se hammastelemaan kissankoriin chiliä, tiedä oliko liian tuhtia tavaraa mutta korin pureminen loppui kerrasta. Ja onhan pennun elässä ollut niin paljon muutoksia, että ihme jos maha menee sekaisin. Annoin sillekin Inupekt Fortea, syöny se on hyvin ja samoin juonut. Ja on pirteä oma itsensä.

Mitähän muuta... Oksilla on aika ruma ja kuuluva ääni :D, sellaisiin uusin hieman hämmästystä/pelottaviin juttuihin reagoi haukkumalla. Se tykkää nukkua naaman päällä ja muutenkin on sellainen mamman pikkuinen sylihauva :D. Kova minun perääni, joten yksinolo harjoitukset alkavat pikapuolin. On jo oppinut, että aikuiset koirat kannattaa jättää omiin oloihinsa ja kiusta enemminkin ihmisiä, ne tykkäävät siitä :D ja höpöttelevät mukavia. Oksilla on sellainen oma yhm,yhm,yhm-hymistely, jota se pitää kun pääsee ihan viereen. Se tykkää tuijotella silmiin ja tunkee naamansa ihan omaani kiinni, harvinaisen hellyydenkipeä otus :). Navettaan tutustuttiin ja siellä ei joka paikassa ollut valoja, pentu meni kuitenkin ihan reippaasti paikkoihin tutustumaan.

Tänään ollaan nukuttu muutamat paikkärit koirien kanssa tuolla toisessa makkarissa. Herrä ja ylhäisyys Arcokin on suvainnut tänään liityä joukkoomme mukkumaan:).

Pentu on ihan huippu ja kullannuppu:), ja eiköhän tämä tästä:).

Kuvia tulee sitten kun saadaan kamera paikalle eli aikaisintaan tiistaina kun vanhempani saapuvat paikalle

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti