torstai 20. lokakuuta 2011

Kuulumisia

Tässä iässä nuo yövalvomiset tuppaavat käydä voimien päälle, nostan hattua kaikkille nelikymppisille, jotka äidiksi ovat tässä iässä tulleet. Uskon Arcon ja Kepan liittyvän hatunnostoon myös. Toissayönä Oksi valvotti mutta viime yö meni suht mukavasti. Pitäsi saada tuo pennun rytmi pikkuhiljaa samaan kuin muun porukan.

Mitäs meille kuuluukaan...Oksi on syönyt vaihtelevasti nappuloita, broilerinsiipiä, puuroja ja lihoja, hieman kasvissosetta ja piimää. Olen edelleen antanut sille yhden Inupektin päivässä, lähinnä noiden pihalta löydettyjen "herkkujen" takia - multaakin on kiva syödä. Maha on ollut kyllä nyt ihan kunnossa.

Oksi oli eilen mukana töissä. Autossa hiemen huutoa ja yhdet oksennukset kun tultiin kotiin päin, tosin olin antanut sille toissä yhden siiven. Ei olisi oksentanut jos ruuasta olisi ollut pidempi aika. Pienoista huutoa häkissä mutta selkeästi alkaa fiffaamaan, että huudolla ei saavuteta mitään. Muutamia uusia ihmisiä on tavattu, työkaveri Laura ja muutama pennunihastelija kävelykadulla. Tapaamiset meni ok. Selkeästi tykkää siitä , että saa lähestyä itse mutta ei ollut millänsäkään kun oli sylissäni ja vieras sitä lähestyi (silitteli).

Hieman remmissä kävely harjoittelua puistossa, meni hienosti :). Naksuun ehdollistamista, luoksetuloa, "alas", "tänne" ,"istu" "odota" käskyä hieman normieleämän sivussa eli ei varsinaisia harjoituksia. Pihassa on juostu ihan hulluna, tutustuttu aikuisten koirien johdolla pihalla olevaan vesiojaan, kanneltu risuja, syöty kaikkea mahdollista yms. normipennun touhuja. Tänään käytiin kaikkien koirien kanssa lähimetsässä kävelemässä, hyvin pysyi Oksi aikuisten vahdissa mukana. Oksi kantoi lähes koko matkan suussaan jotakin; kiveä,keppiä tai lehtiä. Ostoslistalle täytyy laittaa jokin juttu mitä se voisi aina lenkillä kantaa, mummon hanska oli selkeästi liian iso kannettava, ainakin vielä. Pihassa kantaa palloja ja hakee hienosti sekä tuo takaisin ihan omatoimisesti.
Pentu on kotiutunut jo sen verran, että voi nukkua päiväsaikaa eri huoneessa kuin missä itse olen. Osaa etsiä nameja maasta, huomenna tehdään todennäköisesti jälki tuohon pellolle jokaiselle koiralle.

Arco ja Kepa ovat hengailleet tänään pihalla "auttamassa" vanhempiani aitahommissa. Arco piti tiukkaa vahtia, että Oksi ei hakenut isäni työkaluja tms. Aika väsyneitä vaikuttavat nyt koko konklaavi.

Kuvia on tänään Oksista otettu useita kymmeniä, mutta liikkuvaan kohteeseen on erittäin vaikea osua :).Näytille niitä tulee kun äitini kerkeää ne kameralta purkaa, sekä tänne blogiin että Azuricoyotes HH facebook sivuille.

4 kommenttia:

  1. Ihana Arco. :D Meilläkin Malta pitää huolta että pentu ei tee mitään luvatonta, ja on kovin kärttyinen jos Dex tulee häiritsemään sen nukkumapaikkaa. Tosin nyt nuo nukkuvat kaikki kolme sängyllä vieri vieressä, että pentubasillit varmaan haihtuvat aina välillä... ;)

    VastaaPoista
  2. Mahtuiko ne valjaat vai oliko pentu niin iso mörssäri jo tullessaan? :D

    VastaaPoista
  3. Valjaat mahtuvat kyllä mutta niissä ei Oksin mielestä voi kävellä :D. En tiedä ahdistaako sitä jotenkin nuo etujalkojen taakse tulevat hihnat. Tuntuvatko sen mielestä sitten liian pieniltä mutta se kaatuu kyljelleen heti kun valjaat ovat päällä:D.

    -Eija-

    VastaaPoista
  4. Sienelle tuli kanssa kauhea kylkisyyhy ekoja kertoja valjaiden kanssa! Se hinkkasi kylkiään ihan maahankin jos ei ollut mitään puuta tms tarjolla. :D Mutta meni se sitten aika pian ohi... toivotaan että Oksikin tottuu pian!

    VastaaPoista