sunnuntai 30. kesäkuuta 2013

Kepa 7.v.


Kepa syntyi Hollanissa, yhdistelmästä Jayla-Balou v.d Passchin x Ohmiobello Oro Olandese v. Oscarli, 30.06.2006. Kepa matkasi Suomeen pentueveljensä Tekun (Deonic) kanssa tarkoituksena tuoda uutta verta Suomen holskukantaan Black Auras kennelin koirana.

Kepa tuli meille hoitoon 1,5 vuotiaana ja jäikin sitten sille tielleen. Ostin sen jossain vaiheessa kokonaan itselleni ja sen käyttäminen jalostukseen jäikin omiin mietintöihin pohjauten. Löytyiskö pennuille sopivia koteja ja raaskisinko ylipäätään pennuista luopua. Rehellisesti sanoen, en usko että suomalainen holskukanta menetti mitään merkittävää vaikka Kepa steriloitiinkin melko pian omistukseeni siirryttyään. Samaa sukulinjaa olevia koiria on Suomessa jokseenkin paljon, Kepan emon pentueveli Romppu on ollut ahkerasti suvunjatkamishommissa ja myöskin Kepan veljeä on jalostukseen käytetty yhden pentueen verran.

Kepa on kiertänyt näyttelyitä sen verran, että sillä on kasassa Suomen muotovalioon tarvittavat näyttelysaavutukset mutta koiraa ei ole käytetty luonnetestissä, joten muotovaloiksi se ei ole tullut. Kepa on kuvattu luustoltaan terveeksi parin vuoden iässä, silmät on myöskin tutkittu terveeksi useampi vuosi sitten ja TgAa testikin on ollut negatiivinen. Hampaat ovat olleet Kepan heikko kohta ja siltä onkin useampi hammas poistettu sen hammasteltua metalliverkkoa.

Kepa on ollut varsin mukava koira ja helpoksikin sitä voi sanoa. Arcon kanssa ne ovat muodostaneet erittäin sopuisan kaksikon, ehkäpä niiden luonteet täydentävät toisiaan. Oksin Kepa otti heti siipiensä suojaan ja on näihin päiviin asti toiminut Oksille emon korvikkeena. Viime viikkojen aikana Oksi on aikuistunut niin, että Kepan päivittäiset hoitotoimenpiteet esim. Oksin korvien puhdistus, on jäänyt päiväohjelmasta pois. Kepalla on ollut erittäin pitkä pinna niin Arcon mörmötyksiin kuin Oksin pentuajan toilailuhin. Samaten Kepa on ollut mukava kaveri meillä vieraileille koirille.

Kepaa on meillä olo aikana koulutettu operantisti ja se on varsin innokas uusiin juttuihin. Se on myöskin erittäin mukava lenkkikaveri ja tuntuukin, että sille superjuttu on päästä kanssani kahdestaan lenkille. Se on minun musta varjoni, makaa jaloissani jos se vain on mahdollista  ja joka ilta  käy nukkumaan jalkopäähäni. Useimmiten se myös aamulla herää sänkyni jalkopäästä.

Valitettavasti viime aikoina Kepalla on alkanut tulla esiin vanhuuden vaivoja, silmät täytyy tutkituttaa uudestaan ja todennäköisesti kuvauttaa etujalat. Kepa on vanhentunut vuodessa selkeästi Arcoa enemmän. Nykyään pihalla näkee usein, että Arco käy lipaisemassa pariin keraan Kepan päätä...

Arcoa kuvailin samanlaisessa 7- vuotis postauksessa erään raskaan rokin biisin sanoin. Jos Kepaa pitäsi jonkun kipaleen sanoin kuvailla, niin se olisi vanha suomalainen rakkauslaulu "Nukke pieni mun, sinuun rakastun aina yhä uudestaan. Ethän koskaan luontain lähde, oothan aina vierelläin, hyvä olla on näin...."




Ja sitten hieman tämän päivän touhuilua eli Rölleilyä :).

Viime yönä täällä oli ukonilma ja kova sade. Koirat nukkuivat suht levottomasti ja haukahtelivat ukkosen jyrinälle. Rölli nukkui minun kanssani, välillä sängyn alla ja välillä vieressä. Pääsääntöisesti se oli sitä mieltä, että minun ei tarvitsisi nukkua olleenkaan vaan voisin rapsuttaa sitä mahasta :D. Yö oli suht kuuma eikä ihme että Rolliä ei nukuttanut. Uusi paikka ja kaikkea.

Aamulla heräiltiin jo kuuden maissa, käytiin ulkona koko porukka ja koirat saivat aamusapuskat. Jatkettiin vielä unia hetki ja sitten mentiin taas pihalle. Itse lueskelin kirjaa ja koirat touhuilivat pihassa omiaan. Rölli keksi, että Oksi uskoo selkeästi helpommin murinaa kuin ilman napsuttelua. Ei tainnut corgipoikaa tietää, että holskujen leikkeihin hammastelu kuuluu ollennaisena osana. Koska näytti siltä, että porukalta oli veto lopussa käytiin sisällä nukkumassa päiväunet. Nyt Röllikin nukkui niin sikeästi että tuhina senkuin kuului. Mukavaa, että rentoutui noinkin hyvin.

Kävin kävelemässä Röllin kanssa  metsälenkin ja vein sen sitten kotiinsa. Kotipihalla odottelikin jo Nella-corgi ja Rölli oli iloinen jälleennäkemisestä ; ei holsku corgia voita leikkikaverina, corgi on sentään aina corgi,  luulen Röllin ajattelevan :). Nellan olisi ensi viikonloppuna tarkoitus tulla kyläilemään ja katsastetaan miten yhteiselo tällä kokoonpanolla luontuu. Alla kuvia tältä aamulta:).







Ps. uusille blogin lukijoille tiedoksi, että mulla on jonkisortin lukihäiriö ja teksteissä on paljon virheitä sen vuoksi. Varsinkin jos olo on väsyneempi enkä jaksa skarpata mutta toivotaan että olennainen tekstistä selviää.

lauantai 29. kesäkuuta 2013

Rölli kyläilee

 
Tällainen söpöys tuli meille viikonlopuksi yökyläilemään. Rölli ei ollut meidän koirillemme tuttu ennestään joten aloitetiin niin että koirat pääsivät yksitellen moikkaamaan uutta kaveria. Kepa aloitti ja mukavastihan se meni, samoin Oksin kanssa. Arco joka yleensä on ihan ok, varsinkaan kun toinen ei heti iholle tuppaa, luimuili. Mitään sellaista , josta olisi voinut ongelmia tulla ei ollut näkyvissä. Rölli puhuu koiraa erittäin selvästi ja päivän mittaan tuli myöskin selväksi se, että sen ego on erittäin suuri ja itseluottamus sellainen, että holskutkin vallan mykistyivät :).

 
  Kävin Röllin kanssa kävelemässä pienen lenkin, että päästiin kahdestaankin tutustumaan. Rölli on oikenin reipas nuori mies ja mukava lenkkikaveri. Rölli kävi tutustumassa sisätiloihin ja tuki topakasti kaikki paikat, varsinkin kaikki ruokaan viittvat piti nuuskutelle tarkasti. Rölli on perso ruualle ja namittelinkin sitä pitkin päivää, luulen että arvostukseni on kohonut joka namipalalla :D. Kissoihin Rölli suhtautui tyynen korreketisti. Haistelivat toisiaan portin välistä, ihan samoihin tiloihin en arvannut niitä laittaa. Katsellaan ajan kanssa tätä asiaa.


Sisällä käytiin iltapäivän puolella nukkumassa päikkäri ja huilaamassa että ei pinna kiristyisi kellään väsymyksestä. Rölli nukkui kanssa makkarissa portin takana ja omat koirat kursasivat olkkarissa. Pieni kahakka menisi syntyä kun Rölli työnsi itsensä koiraportista huolimatta eteiseen. Oksi pöllähti hetimiten paikalle ja Kepa tietty myös, johan siinä pienemmän habituksen omaava joutuu vallan pulmalliseen ja ahdistavaan tilanteeseen. Sen verran ääntä tilanteesta tuli, että koirapoliisi Olga katsoi tulla parhaaksi paikalle. Olga taisi enemmänkin reagoida minun äänensävyyn kuin koirien toimiin.

Eipä siinä sitten sen kummempia. Lähdettiin pihalle ja katsoin parhaammaksi laittaa Oksin narunperään kun sen tapa tupata suoraan iholle, vaikkakin ystävällisissä merkeissä, ei oikein Rölliä miellyttänyt. Rölli tutki pihaa antaumuksella ja varsin itseensä tyytyväisen oloisena. Loppuillasta sitä alkoi kovasti leikityttämään ja alla kuvia leikeistä Arcon kanssa.









Sinällään jännä, että Arco ja Rölli tulevat juttuun hyvin. Kun taas Oksi tuli juttuun vanhempieni koiran kanssa  ja Arco puolestaan ei taida Okoa kovin korkealle noteerata. Selkeästi peroonakysymyksiä, jota ei voi etukäteen ennustella.
 
Kepakin leikki jonkun verran muuta enimmäkseen tarkkaili tarviiko tilanteisiin puuttua ns. naisenkädellä. Illalla Rölli ja Oksin leikkivät hetken mutta Oksin leikkitapa on sen verran raisun sorttista että Rölli toppuuttelee ja hyvin Oksi pikkukaverin rauhaan jättää. Toki tätyyhän noita vahtia kokoajan kun kokoeroakin on jonkin verran ja Rölli helposti voi jäädä holskujen jalkoihin.
 
Tosi hauska noiden touhuja oli seurailla ja varsinkin tarkkailla omien koirien reaktioita kun paikalla on koira jolla on tuollainen itsevarmuus, ja aika äijäähän Rölli välillä oli :). Nauroin ihan ääneen :D.
 
Lisäksi tuli seurattua haarapääskupariskuntaa joka on tehnyt pesän navetan räystään alle. Taitavat vaan olla vähän myöhäässä puuhissaan...

Täällä on nyt aika kuittia porukkaa, Röllikin on varmaan juossut tänään useamman kilometrin ja tutustuminen uuteen paikkaan väsyttää kanssa. Rölli saa nukkua kanssa makkarissa ja omat koirat Karin kanssa, niin on sitten kaikilla unirauha. Toivotaan että huominen sujuisi yhtä hyvin ja hienosti kuin tämä päivä. Rölli on kyllä mukava koira :).

torstai 27. kesäkuuta 2013

Kuulumisia, ajatuksia ja ihmettelyä

Oksi huilaamassa kastraation jälkeen.

                                                  Kepa huolissaan vahtimassa Oksia .


Olin tänään yhteydessä eläinlääkäriin Oksin kivespussien turvotuksesta. Elli oli sitä mieltä, että katsellaan vielä antibioottien kanssa kun pussit eivät kuitenkaan ole lisää turvonneet. Tikkien poisto on ensi tistaina ja sitten tsekataan tarviiko tehdä muita toimenpiteitä. Kävin hakemassa antibiootteja lisää ja sain kokeiluun koirille ns. palautusjuoman esim. treenin tai pitkäkestoisen liikkumisen jälkeen. Annoin juoman koirille ruuan jälkeen ja hyvin näytti maistuvan. Voisi sopia helteillä koirien juottamiseen normi veden lisäksi.

Kun Oksin kunto on turvotusta lukuunottamatta ok, meille tulee lauantaina yökylään Rölli-koira. Rölli on tuttavani 1, 5 vuotias corgi uros, jonka on tarkoitus tulla heinäkuun puolella meille hoitoon pariksi viikoksi. Nyt Rölli tulee ikäänkuin tutustumaan meihin :).

Tässä taannoin oli Lemmikkipalstalla mielenkiintoinen keskustelu pk holskuista. Joku rodusta kiinnostunut kyseli koirista ja aika monessa vastauksessa ihmeteltiin pitkäkarvojen käyttäymista esim. näyttelyissä. Näitä oli nähty räyhäävän kehän laidoilla ja muutamassa vastauksessa ihmeteltiin myös koirien omistajien kuntoa yhdessä ulkomaailla olleessa näyttelyssä. Jep, jep. Ja samaan aikaan useampi kuin yksi kasvattaja kirjoittellee eri foorumeilla/facebookissa etteivät heidän kasvattinsa räyhää misään ja milloinkaan. On se sitten kumma, että mistä niitä räyhääviä koiria sitten sikiää...Ja asiasta toiseen, mun mielestä koiranäyttelyt ja alkoholi eivät sovi yhteen missään muotoa. Ja koska olen nipo, eläimet ja alkoholin käyttö ylipäätään on mun mielestä vähän niin ja näin.

Olen pitkään mielessäni pohtinut tuota koiran osittaman agression ja kolutustavan /palkan yhteiskombinaatiota. Kyselinkin tuolla Workshop nelosessa, että onko asiasta tehty jotakin tutkimusta. Tämänkaltaista tutkimusta (siellä olleiden ihmisten mukaan) ei ole tehty mutta oli puhetta tuosta palkkaamisesta. Totuushan on, että ruoka rauhoittaa koiraa. Saalis/pallopalkassa tulee vahvistettua montaa seikkaa jonka voi liittää agressiivisen koiran käytökseen- suun avaamisen, kiinni tarttumisen jne. Tottahan toikin kun asiaa oikein ryhtyy miettimään. Kynnys tietyntyyppiseen toimintamalliin vahvistuu vaikka ajatus takana onkin positiivinen.

Mun tekisi mieli hankkia pari gerbiiliä ja kokeilla miten niitä saisi koulutettua :) ja sitten halaisin kesätöihin vaikka Ranuan eläinpuistoon :D. Kaikenlaisia mielihaluja sitä ihmisellä onkin.

Ps. nyt mulla on kaksi kameranjohtoa, yksi tuli postissa ja toinen löytyi omasta laukausta :D

maanantai 24. kesäkuuta 2013

Voihan pimpulat, pampulat sentään

Oksi joutui tänään käymään eläinlääkärissä. Se toipui hienosti kastraatiosta heräämisen yms. suhteen mutta onnettomat, tyhjät kivespussit alkoivat turpoamaan. Nyt pojalla on mandariini takajalkojen välissä. Eläinlääkäri puktoi kivespussia mutta sieltä ei saatu ulos nestettä ja näin ollen todettiin turvotuksen olevan kudosperäistä. Antibiotti vaihdettiin laajakirjoisemmaksi ja tulehduskipulääkettä annetaan jatkossakin. Nyt seurataan tilannetta loppuviikkoa kohti ja jos näyttää, että turvotus ei lähde laskuun niin mennään ellille uudestaan. Joka tapauksessa tikkien poistoon mennään ensi viikon alkupuolella.

Leikkaushaava on täysin ummessa ja Oksi antaakin haavan olla suht rauhassa. Mikä onkin hyvä, sillä se ei osaa liikkua ollenkaan törppö päässä. Se osaa ainostaan peruttaa, kauhoo etukäpälillä pönttöa pois ja osaa vain joko istua tai seisoa. Yhden yön pidin sillä törppöa ja poitsu seisoi tai istui, ja nukkui istualtaan. Säälitti ihan.

Ei tuolle ollut traumoja operaatiosta jäänyt. Yhtä innokkaasti moikkasi eläinlääkäriä  ja meni sisälle kuin aikaisemminkin. Punkteerauksessa oli oikein nätisti, ei rimpuillut tms. eikä päästänyt pihahdustakaan.

Nyt toivotaan, että mahdariini pienenisi ensin luumuksi ja sitten rusinaksi. Kuvia ei ole edellenkään koska kameranjohto matkustaa 1000 kilometrin päästä tänne, saapuu ehkäpä perille huomenna.

torstai 20. kesäkuuta 2013

Oksi toipilaana

Oksi kävi tänään kastaraatiossa tässä oman kylän eläinlääkärillä. Palailtiin juuri kotia ja nyt poika nukkuu törppö päässä omalla petillään. Oksi sai kotiin tultua vähän kissan ruokaa kun on viimeksi syönyt aamulla. Poika ei olisi millään malttanut toimenpidettä varten nukahtaa ja herääminen tapahtui tosi nopeasti. Sain olla paikalla toimenpiteen aikan ja yllättävää oli kuinka vähä verinen juttu oli. Oli mukava, että sain jäädä katselemaan. Ainahan noista jotain oppii...Kivespussit jätettiin paikoilleen koska olivat niin kiinteän oloiset, surkastuvat sitten aikaan huomaamattomiksi.

Eläinlääkäri katsasti samalla Oksin korvat kun meiltä jäi taannoin jälkitarkastus käymättä. Korvat olivat terveet ja hyvännäköiset, toisessa oli pientä kökköä tärykalvolla ja se putsattiin sieltä pois samalla.

Oksi sai viiden päivän antibioottikuurin, ja tarpeen mukaan annettavan kipulääkeen. Se sai myös pistoksena kipulääkettä.

Tämän illan ja ensi yön pidetään Oksi erillään Arcosta ja Kepasta, saa pikkupoika heräillä ja kerätä voimia ihan rauhassa. Kepa on kovin huolissaan kun ei ole päässyt Oksia moikkaamaan.

Pari kuvaakin otin meidän pönttöpäästä mutta kameran piuha on hukassa...

sunnuntai 16. kesäkuuta 2013

Opit saatu ja kanat koulutettu

 
 Tehtävissä tarvittavaa välineistöä ja tarvittavat eläimet, ja sitten tositoimiin....
 
                    Alla kuvasarja Caritan toisen kanan suorituksesta




 
 Alla olevissa kuvissa mun 2. kanan radasta ja sillä olevista tehtävistä. Autojen värierottelu.Kuminauhan veto ja pöydällä tapahtuva kapulan siirto kupista toiseen.
                     
Jaanan kanan radan lopussa pöydällä tapahtuva keilojen kierto (3 kierrosta)

 
                                Sannin toisen kanan rata tehtävineen.




                             
                                          Elinan kanan rata.

 Kanan tulossa lämmin-kuuma erottelutehtävään, jossa sen piti ensin ohittaa lämmin-kohde, nokkaista kuuma-kohde pois tasolta ja sen jälkeen nokkaista tasolta pois lämmin-kohde. Kuulostaa helpolta mutta ei sitä ollut...



                                  Kana ja noutokapulan pito ja irrotus.







Eli tänään saatiin kaikki kurssilaiset radat valmiiksi ja iltapäivästä katsottiin, että mitä oli saatu aikaan. Molemmat omat kanani menivät radan ja suorittivat tehtävät yhdella vahvisteella. 2.kana sekosi hieman värierottelussa eli nokkaisi pois sekä vihreän että oranssin auton mutta muuten ok. Olo on väsynyt mutta onnellinen.

Kanojen kanssa touhutessa tulee välillä mieleen se kuinka turhauttavaa ns. koirapiireissa olo on. Koirat ovat kivoja eläimiä mutta se kaikki muu touhu niiden ympärillä on vähän niin ja näin.

Oli tosi kiva tutustua taas uusiin ihmisiin, joilla on samanlaiset tavat kouluttaa koiria. Tällä kurssilla useammalla osallistujalla oli rescue-koiria Virosta ja Espanjasta ja yhdellä oli hevosia.

Erittäin suuret kiitokset Tommylle ja Jaanalle, taas kerran. Caritalle supersuper kiitokset parinan ja valmentajana toimimisesta. Tarulle, Sannille, Elinalle ja Jaanalle kiitokset mukavasta viidestä päivästä. Jäädään odottelmaan seuraavia mahdollisia kursseja... :).

lauantai 15. kesäkuuta 2013

Neljäs päivä kanoja ja käytösten siirtämistä radalle

Tänään pääsin jos siirtämään käytöksiä radalle. 1.kanalle saatiin radan toiselle tasolle noutokapulan tönäisy ja radan loppuun pöytätasolle kosketusalustalle meno.  Radan ensimmäisellä tasolla tehtävä erottelutehtävä (lämmin-kuuma) on vielä vaiheessaan. Joudun tänään jatkamaan oikeasuuntaisen nokkaisun vahvistamista ja pääsin tekemään muutamn session erottelua. Tää on hankala tehtävä ja saa nähdä saanko sitä valmiiksi. Huomenna tehdään tätä ja se pitäsi vielä saada radallekin.

2.kanalle sain lelun vedon kakkostasanteelle. Tätä ei enää vahvisteta ennekuin olen saanut muut käytökset radalle. Ekan tason kolmen värien erottelu on vielä kahdessa värissä mutta saan sen valmiiksi  tuotapikaa ja siirrettyä sen radalle. 2.kanan pöytätason tehtävä on kapulan siirtäminen kupista toiseen ja se on 90% valmis. Tää oli mulla myös datankeruu tehtävän eli määriteltiin kriteeri ja laskettiinko täyttyikö kriteeri vai ei kriteerikohtaisesti.

Esimerkkinä meillä oli Winnovassa käytetty lomake (toki sai tehdän omanlaisensakin) mutta omasta mielestäni tuo esimerkkilomake on riittävän simppeli ja käytin sitä. Eli määritin itse kriteerin ja Carita laski ns. oikeat ja väärät. Tästä pystyy laskemaan onnistumisprosentin ja koulutuksen eteneminen on todella nopeaa. Itse tein kaksi yhden minuutin sessiota kapulan tarttuu/nostaa (1.kriteeri). Tämän jälkeen 2 minuutin sessiota nostaa/pitää. jonka jälkeen kriteeri nousi taas eli 3.kriteeri oli osuma eli pudottaa naksusta näitä tehtiin 1 minuutin sessio. Tehtävä on 99% valmis nyt palkan suunnalla kohdistetaan kapulan tiputuspaikka. Olen onnistunut tekemään tässä jotakin oikein koska minuuttimääräisesti tätä ei ole tehty kauaa, ja olen saanut "pidetty" kanan paikallaan eli se ei ole lähtenyt kapula nokassa juoksentelmaan pitkin pöytää (joka tuntuu tulevan helposti ongelmaksi tässä käytöksessä). Ehkä tässä on mennyt oikein ne kouluttamisen kolme tärkeintä kohtaa eli kriteeri, vahvistetiheys ja palkan suunta.

Ei todellakaan ole ihme, että ammattimaisesti eläimiä koluttavat pitävä kirjanpitoa. Sen pohjalta on todella nopea ja helppo edetä eikä tehtävien opettamisessa todellaan mene kauaa. Tänään on myös opittu että ymäristöä muokkaamalla voidaan nopeuttaa kouluttamista ja se, että älä anna eläimelle tilaisuutta tehdä väärin. Kahden session jälkeen katso mitä sinulla on eli mitä eläin osaa, ja tee päätökset sen pohjalta.

Kuvia en kerennyt ottamaan...palataan niihin huomenna.

perjantai 14. kesäkuuta 2013

Kanoja ja datan keräämistä

 
 Aluksi koirien touhuja tältä illalta. Meno on varsin raisun näköistä, ainakin jos kerkeää painaa kameran nappia oikeassa kohtaa.

 
 Aikuisosasto osaa ottaa rauhallisestikin, kuten kuva Kepasta osoittaa.


 
 Alla kuvat, jotka mielestäni hyvin osoittavat Arcon kaksiajakautuneen persoonan...

 
Ja sitten itse asiaan eli kolmanteen koulutuspäivään. Tänään tehtiin kolutussuunnitelma ja saatiin tehtäväksi koulutuskirjanpidon tekeminen yhdestä vallitusta käytöksestä. Datan kerääminen pitää pitää yksinkertaisena eli kuvaile kriteeri yhdellä sanalla tai lauseella. Kysy yhdellä lauseella, vastaa vain yhdellä sanalla tai numerolla. Esiin tuli myös videoinnin hyödyt, varsinkin jos koulutat yksin ilman avustajaa.
 
Itse valitsin seuratavaksi käytökseksi noutokapulan siirtämisen kupista toiseen. 1. kriteeri: kana nostaa kapulaa, 2.kriteeri: kana kääntää päätään vasemmalle ja 3.kriteeri: kana pudottaa kapulan toiseen kuppiin. Todennäköisesti joudun lisäämään kriteereitä noiden edellisten väleihin mutta se nähdään huomenna.
 
Tänään vahvistin rataa ja sainkin molemmat kanat kulkemaan radan yhdellä vahvisteella. Rata vaikuttaisi siis olevan kunnossa.
 
Lämmin kuuma erottelu: on siinä vaiheessa että kana nokkaa kuummaa kohdetta kylläkin mutta joudun kohdistamaan nokkausta nappulaan eri kulmasta, että nappula putoaisi tasolta. Tätä aloitettiin harjoittelemaan tänään. Nokkiminen on kanalle lajityypillistä käytöstä eli sen esiintuominen ei todellakaan ole ongelma vaan nyt harjoitellaan oikeaa nokkaisukulmaa ja tarpeeksi voimakasta nokkaisua.
 
Noutokapulan työntäminen pois tasolta: harjoiteltiin irtotason päällä sen puoleisessa pöydän päädyssä jossa tehtävä tehdään. Meni joten kuten, kanan tarttuminen kapulaan on todella vahva ja lähti kapula suussa juoksemaan pois paikalta. Nyt pitäisi saada aikaan tönäisy...homma jatkuu.
 
Kosketusalusta: on hyvällä mallilla ja se tullaan huomenna liittämään joka harjoittelukerralla radan jatkoksi. Ainoastaan kosketusalusta tullaan kääntään pöydän mukaiseksi eli alustan pitkäsivu on pöydän pitkän sivun mukaisesti syystä että kana havaitsee paremmin seisovansa alustan päällä. Palkka alustan päältä.
 
Värierottelu (autot): vaiheessa, kuuma kohde on vahva, huomenna lisätään muut eli tehdään erottelu.
 
Kuminauhan veto: hyvällä mallilla. Tehtiin irtotasolla pöydän päässä ja vahvistetiin poistumissuuntaan.
 
Kapulan siirto kupista toiseen: Onnistumisprosentti muistaakseni 50%, hyvällä mallilla ja jatketaan huomenna.