maanantai 2. marraskuuta 2015

Koiraleiriä ja hoitokoiria

Meillä oli ns. omatoiminen koiraleiri täällä meillä. Puuhailtiin koirien kanssa lauantai ja sunnuntai (24-25.10) peltojäljen, haku-treenien, tokon, rallytokon, hajujen ja id-jäljen parissa. Ihmisiä oli paikalla kuusi ja koiria kahdeksan. Edustetuin rotu oli pk holskut, yllättäen :) 4kpl, pari australianpaimenkoiraa , mudi ja saksanpaimenkoira.

Tanja saapui perjantai-iltana Oksin siskopuolen Sindin kanssa. Ilta hurahtikin yöpuolelle koirista jutellen ja Oksikin oli varsin ihastunut puolisiskoonsa :D. Jaksan aina hämmästellä sitä miten saman rotuisten koirien leikit menevät yksiin niin hienosti.

Lauantaina aamupalalle saapuivat Elina ja Mira koirineen. Elinan Lime, Oksin pentuesisko, ja aussipentu Narri sekä Miran aussinarttu Vuk. Päivälle oli varattuna paljon tekemistä joten loput saapuivatkin suoraan pellolle. Nina Aino-sakemannin kanssa ja Laura Sieni-holskun ja Luksi-mudin kanssa. Ainolle, Oksille ja Sindille tehtiin jälki joka jätettiin vanhenemaan. Laura kyllä varoitteli, että ei jättäisi paljon namitettua jälkeä vahtimatta. Mikään ei ole koiralle tylsempää kuin haistaa, että nameja oli mutta ne ovat hävinneet.

Olin kysellyt lähimetsästä lupaa hakutreeneihin. Treenit alkoivat alueen tallaamisella ja itselleni tämä oli mielenkiintoista koska en moisessa ole ollut mukana koskaan. Haku vaikuttaa muutenkin mielenkiintoiselta lajilta. Aloitettiin pentu-Narrin kanssa, maalimiehet juoksivat koiran nähden ja ääniavuilla ja pentu palkattiin ruualla. Narri olikin varsin pätevä pakkaus :). Seuraavana vuorossa Sindi, jolle tehtiin parin piston rata niin että maalimies antoi ääniavun piilosta. Samoin Ainolle ja molemmat palkattiin patukkaleikillä. Aussi-Vuk olikin sitten jo kokeneempi koira jolle neljä maalimiestä piiloissa ja ilman apuja. Vuk oli haukkuva hakukoira ja maalimies palkkasi ruualla sen haukkuessa. Sieni teki muistaakseni koko radan viidellä maalimehellä (olikohan yksi tyhjä). Sieni on rullakoira ja palkattiin kun oli käynyt ilmaisemassa löydön ruualla.

Hausta siirryttiin treenitilan pihalle jossa tehtiin tokoa . Ennen ruokaa käytiin ajamassa jäljet. Ja juuri niinhän siinä oli käynyt että Oksin ja Sindin jäljeltä olivat namit osittain kadonneet parempiin suihin. Oksille tehtiin vielä uusi jälki tässä vaiheessa joka ajettiin heti. Keppien ilmaisu ei tule vielä ihan luonnostaan ja ohjeeksi tuli että namia jäljelle vähemmän ja kepeistä koiran mielestä erinomainen palkka (meillä siis purkista kissan märkäruokaa).

Ruokailun jälkeen palattiin treenitilan pihalle tekemään rallytokoa ja Oksia kiinnosti muu kuin varsinainen asia. Oikein ihmettelen Lauran ottamia kuvia joista voisi kuvitella koiran joskus keskittyneen tekemiseen :D. Ei se meidän menoamme haitannut kuitenkaan muiden tekemistä oli kiva katsoa ja aina oppii uutta. Laura leikitti Sindiä sekä Limeä. Sieni sekä Luksi-mudi tekivät rallyä ja Aino kävi jäljestämässä rallytoko radalla mudin jäljen :D. Lime sekä Vuk tekivät rataa myöskin.

Kahvitauon jälkeen Elina ja Mira lähtivät ajelemaan kotiinsa. Kiitos kun kävitte :). Muu porukka palasi jo hieman uuvahtaneena treenitilalle, jossa Oksi teki muutaman hajun ja värierottelun. Luksi teki erottelua ihmisten hajulla. Kiva päivä oli ja paljon opittiin taas uutta!

Laura koirineen jäi meille yöksi, kuten myös Tanja ja Sindi, ja ilta kuluikin koirista jutellen. Holskut saivat keskenään remuta pihalla ja Oksi vaikutti vähän pöllämistyneeltä kun ihana holskutyttö kahdentui. Sindi ja Sieni pitivät kivaa ja Oksi peesaili.

Aamulla itse heräsin siihen että yöaikaan oli migreeni iskenyt. Aloitin aamu oksentamalla. Onneksi Ninan mies Jori tuli mukaan, joten koirille saatiin hakutreenit tehtyä. Treenitilalla tehtiin Luksille id-jälki, jonka se erittäin mallikkaasti suorittikin. Tässä kohtaa allekirjoittanut joutui vetäytymään sohvalle maate. Muut jatkoivat vielä pellolla jossa Laura näytti häiriönteko esim. maassa oloon. Ruokailun jälkeen lähtivät Tanja sekä Sindi junalla kotiinsa ja Laura lähti ajelemaan omaansa. Vaikka itselläni meni sunnuntaipäivä ns. vähän ohi oli viikonloppu todella antoisa :). Katsellaan keväällä uudelleen samanmoista! (kuvia tulee ehkä myöhemmin)


Hoitokoira rintamalla on ollut Topi täytteistä. Topin kanssa ollaan tehty haistelulenkkejä metsässä ja pidetty rapsuttelutuokioita. Ensi viikonlopuksi on tulossa sitten eri hoitolaiset, katsotaan mitä sitten keksitään :).

Aino on ollut Oksin kaverina tämän päivän ja viihdytin itsenäni aamupäivän kuvaamalla koiria. Noiden touhuja jaksaisi katsoa vaikka koko päivän :).





sunnuntai 11. lokakuuta 2015

Team CC

                                                                      Cesi

Shelttitytöt Cilla ja Cesi ovat olleet meillä viikonlopun hoidossa. Kelit suosivat pihailua ja lenkkeilyä. Cillan kanssa tehtiin pieniä asioimislenkkejä ja Cesin kanssa nautittiin sitten syksystä pitempien lenkkien muodossa.

Tytöt ovat rutinoituneita hoidokkeja, joten yöt menevät rauhallisesti nukkuen. Iltaisin yhdeksän maissa ruvettiin yöpuulle ja aamulla kello kuusi oltiin ylhäällä. Cesi oli perjantaina mukana ohitusharkoissa, ohiteltiin kaveria ja hänen Aino-sakemanniaan. On se Cesi vaan pätevä! Shelttejä pidetään kait yleisesti aika nirsoina koirina ruuan suhteen mutta kumpikaan kaksikosta Team CC, ei ole ollut paikalla kun nirsousgeeniä on jaettu. Sen verran kova juttu ruoka niille on! Taitavat olla ahneimpia hoitokoiristani.
                                                            Cesillä on kiire!
                                                          "täällä haisee vieras koira"
                                                            "mennään tännepäin"

Cesi yllätti itseni eräällä lenkillä nappaamalla suuhunsa kohtuu ison kepin, jonka se sinnikkäästi kantoi meille asti. Homma oli niin tärkeä , etteivät autokaan saaneet neitiä häiriintymään. Varsin pollean oloisena keppiä kanteli, varsinkin kun oikein kehuin hienoksi koiraksi. Jos sheltin taittokorvat voisivat nousta pystyyn, niin nyt ne olisivat olleet pystyssä-hännän kanssa.

Cilla- mummo nukkui välillä niin sikeästi, että piti jäädä sen hengitystä tarkkailemaan. Muuten mummo oli topakasti hommissa mukana ja varsinkin keittiön lattia oli mummon syynissä. Huolimaton emäntä tässä talossa, muruja lattialla, mummo varmaankin tuumi.

Hoitokoirien suhteen tilanne on nyt sellainen, että kaikki tämän loppuvuoden hoitoajat ovat varatut. Ihan vuoden lopussa osaan sanoa millaiset suunnitelmani ovat ensi vuodelle.


 
 
Oksin kanssa on tehty jälkeä. Häiriöitä ilmahajuista tuo ottaa vaikka välillä näyttää ihan hyvältä. Treenitilalla on tehty mm. kartionkiertoa kahdella kartiolla niin että kädellä näytetään kumpi on kiertovuorossa. Ja maasta istumaan nousua on myös harjoiteltu, isolla koiralla on tässä omat haasteensa. Muuten ollaan treffailtu kaverikoiria leikkien merkeissä :).

lauantai 3. lokakuuta 2015

Jälkeä, jälkeä



Oksin kanssa on tehty jälkeä, niin kuin otsikoinnistakin voi päätellä. Eli omalle pellolle, kohtuu lyhyttä, yhden kulman janaa ja suoraa, kohtuu lyhyttä kahdella kepillä. Olisikohan jälkeä tehty sille reilu kymmenen kappaletta. Keppien ilmaisua on tehty myös treenitilalla ja Oksi menee maahan kepin kohdalla eli ilmaisu olisi aika jees. Kun kepit siirretään jäljelle Oksi huomaa ne mutta jättää aluksi ilmaisematta, en ole laskenut koiraa etenemään vaan keppi on ilmaistu (usein mun sanomisen,  "mitäs pitäisi tehdä" jälkeen) ja siitä saatu palkka purkista, joka tulee taskusta. Palkkana kissaruoka. Toistoja vaan niin eiköhän se siitä :).

Treenitilalla on tehty myös asennonvaihtoja pienellä etäisyydellä ja meidän Oksi ei osaa nousta maassa olosta istumaan :D. Eli tämä osio siirretään kyökkitreeniksi. Oksi maltaa jäädä hyvin paikalleen eikä yritä lähteä perään, eli tämä puoli ok. Tänään tehtiin kartion kiertoa isolla etäisyydellä ja saatiin kyllä naureskella Oksille. Käskyllä kierrä se lähtee kiertämään kartiota, hyvin rauhallisesti, siis hyvin rauhallisesti :D. kierrettyään kartion se saattaa hölkätä takasin. Tekee hyvin määrätietoisesti mutta professoriasenteella "mihinkäs valmiissa maailmassa on kiire" :D.

                                                             "paikka"
                                                              "vapaa"
 
Tilasinpa sitten näin hienot collegepuvut. Teksti voi jopa pitää paikkansa :)
 
 
Hoitolaisina on ollut Topi Tiibetinspanieli sekä Leo-perro. Leo pääsi treenitilalle Ainon häiriökoiraksi, ja hoiti hommansa hyvin. Viikon verta meillä on myös ollut täällä Oksin kanssa Holskutyttö-hoitolainen. Parivaljakko on Isopoika ja Pikkutyttö :).

lauantai 19. syyskuuta 2015

Treeniä

Oksin kanssa on edelleen tehty jälkeä. Pääasiassa suoraa janaa ilman keppejä. Nameja askeleilla vaihdellen ja loppupalkaksi se on saanut kissanruokaa. Keppien ilmaisua on tehty treenitilalla, pari ekaa kertaa junnasi mutta viimeksi ilmaisi hienosti neljä keppiä parilla eri kerralla. Ilmaisuna on maahan meno ja Oksi on ihan itse kehittänyt siihen myös nenäkosketuksen. Olen antanut tehdä kun näyttää niin söpöltä :D. Lisäksi koirassa on havaittavissa perfektionistin vikaa. Sen mielestä kepin pitäisi olla tassujen välissä samansuuntaisesti kun jalat makuuasennossa on, asettelee kepin jalkojen väliin noin. Täähän on ihan turhaa eikä oikein sallittuakaan mutta en ole siihen vielä puuttunut. Kepit tullaan siirtämään ulos näinä päivinä.

  
 Lisäksi  ollaan treenattu noutokapulaa, jossa ollaan otettu myös iso harppaus eteenpäin. Oksi kävelee kapula suussa jo jonkinmoisen matkan ja tuo sen suoraan mun käsiin. Tää on meille aika iso juttu koska koira ei koskaan normaalisti kanna mitään, päitsi tennispalloa. Tässä näkyy ns. koulutushistoria mun mielestä hyvin. Oksin kanssahan ei ole vahvistettu arkihommissakaan tarttumisia ja sen kanssa ei ole leikitty repimisleikkejä. Syystä, että olen halunnut varjella kissoja. Tässäkin voisin sanoa onnistuneeni kohtuu hyvin.
 
Oksissa näkyy erittäin selvästi se, että sitä on palkattu ruualla ja kaikesta hyvin rauhallisesta toiminnasta. Lähinnä tämä tulee juurikin siinä esiin treenissä. Tätähän sitä on haettu ja sitä on saatu eli sitä saat mitä vahvistat :). Muutenkin tuntuu taas, että Oksi on jotenkin aikuistunut ja ihan kuin moni asia olisi loksahtanut paikalleen. Hitaasti kehittyvä rotu ja parane vanhetessaan kuin viini :). Intoilee vielä pihan ohi kulkevista koirista mutta eräänä iltana lenkille lähtiessä pääsi yllättävän helposti ns. yli portin juuri ohittaneen sakemannin rähinöistä. Kyllähän pojasta kaverin nokkapokkaan saa, mutta asia ei enää jää sille niin helposti päälle.
 
Oksi kävi tässä päivänä eräänä Jonnan hierottavana, pientä jumitusta lavan kohdalla mutta ei paha. Pidellään Bottia niin eiköhän se siitä. Samalla kerralla pääsin palluttamaan Jonnan  4 kuukauden ikäsitä bc;n pentua Piikkiä. Pennut on kyllä ylisöpöjä riiviöitä!
 
Oksi on treffannut Aino treenien ja leikkimisten puitteissa ja Boogie-tyttöä leikkimisten merkeissä. Ainon silmissä Oksi on saavuttanut jonkimoisen kunnioituksen tms. Niiden suhde on erittäin hyvä mutta pientä muutosta siinä on ollut havaittavissa viime aikoina. Onkohan se Oksi aikuinen nyt Ainon silmissäkin :).
 
 
Hoitokoirana on tällä viikolla ollut Topi Tiibetinspanieli, jonka kanssa ollaan kävelty metsässä ja humputeltu pihalla. Topi on hyvin harmiton hoitolainen, mukautuvainen ja kiva, vaikka on sillä kyllä omaa tahtoakin.
 
 

sunnuntai 13. syyskuuta 2015

Ruskaa ja revontulia sekä kaverikoiria

                                                                  Boogie pusuttaa
Blogin päivitys on jäänyt viime aikaisten kiireiden jalkoihin. Oksin kanssa ollaan käyty treenitilalla tekemässä kestoa maassa oloon ja häiriöharjoituksia, niin että sekä Aino ja Oksi ovat hommissa yhtaikaa. Kapuloiden ilmaisu jälkeä varten on ohjelmistossa myöskin, takkuaa tosin häiriössä.

Kavereita on tavattu viikottain, lähinnä Ainoa ja Boogieta. Parit riehukerrat viikossa pitävät holskupojan kuosissa suhteessa tyttöihin.

                                                 "Käymme yhdessä ain" Oksi ja Aino

 
Jälkeä on tehty viikottain, omalla pellolla Oksi kestää häiriötä hyvin. Kestää jäljellä vaikka ohi ajaisi autoja tms. Jana on ollut vielä suht lyhyttä ja kulmiakin ollaan vasta alettu tehdä. Tyytyväinen olen kuitenkin koiraan kun nenä pysyy maassa vaikka ohi ajaisi autojakin ;). Kapualoita on yritetty ilmaista Lauran neuvomalla tavalla, tökkii pahasti. Lisää harjoitusta siis :).
 

Hoitokoirana oli edellisellä viikolla Topi Tiibetinspanieli pariin eri otteeseen. Topin kanssa tehtiin perushommia :lenkkeiltiin, pihailtiin ja huudeltiin pihassa väillä luo - kun Topista on niin hauskaa juosta korvat lerpattaen tuhatta ja sataa luokse :). On se vaan niin hassu :).

Kulunut viikko vietettiin lomailun merkissä. Ajeltiin Oksin kanssa porukoitten luo Saariselälle. Telttailtiin Karigasniemen ruskassa lähellä Sulaojaa eli Kevon vaellusreitin toista lähtö/paluu pistettä.









Pari jälkeä tehtiin Oksin kanssa lomallakin, toinen telttailumaisemissa kävelyretken päätteeksi. Sujui suorastaan erinomaisesti. Jotta totuus ei unohtuisi toinen menikin sitten ihan pipariksi. Tallasin alakuvassa näkyvään rinteeseen Saariselällä suht pitkän suoran. Tän olisi pitänyt olla ihan pies ok cake mutta Oksi bongasi jo autosta parkkipaikan toisella puolella rinteessä olevan poron. Jos olisin ollut fiksu, oltaisiin käyty välillä kämpillä ja sitten tultu ns. uudella alulla, mutta kun en ollut niin jutusta ei juurikaan tullut mitään. Kiinnostus poroihin on niin valtaisia.

 
Ruska oli hienoa varsinkin tuolla pohjoisemmassa. Saariselällä oli väkeä ihan kiitettävästi, tykkään kun porukkaa olisi vähemmän. Revontuletkin nähtiin yhtenä iltana, hienot olivat.
 
Käytiin Ninan ja Katin kanssa katsomassa mh-luonnekuvauksia sekä luonnetestejä. Rotuina luonnetesteistä suurin lukumäärä oli boksereilla. Kaiken kaikkiaan mielenkiintoista katseltavaa, aika erilaisia olivat holskuihin verrattuina.

Ensi viikolla on paluu arkeen ja hoitokoirakin on taas kuvioissa mukana.