sunnuntai 22. syyskuuta 2013

Haaste

Romeon Anne Paimenet treenaa-blogista haastoi meidät :). Aika tiukkoja kysymyksiä muuten, jouduin oikein miettimään vastauksia :D.


1. Mieleen jäävin hetki koirien parissa (iloinen tai surullinen)
Tähän täytyy kyllä vastata, että Arcon reagointi Karin melanoomaan. Ja noita hyviä muistoja on paljon... Surullisen puolelle menee kun nuori koira sairastuu.


2. Ei mennyt kuin Strömsössä. Mitä, missä, kerro?
Oksin hihnakäveylyn opetteleminen. Ajattelin opettaa sen samalla systeemillä kuin vanhemmatkin eli kun hihna kiristyy, pysähdyn, koira löysää hihnan, kävelyä jatketaan. Mä jotenkin elin siinä luulossa, että tää hihna juttu on pies of cake mutta Oksin kohdalla ei kertakaikkiaan onnistunut. Mun käymissä koulutuksissa aina hoetaan, että jos edistystä ei tapahdu täytyy kouluttajan muuttaa omaa toimintaansa...joten nyt harjoitellaan koiran kävelemistä hihnassa niin että se palkataan oikeasta kävelypaikasta. Toimii :)


3. Mikä koira on tehnyt sinuun suuren vaikutuksen (ei tarvitse olla oma). Miksi?
Mä olen kyllä tosi vaikuttunut noista omista koirista joka päivä :). Mutta ehkäpä vanhempieni bordercollie Oko. Sen oppimiskyky on omaa luokkaansa, edistyminen eri asioissa koulutuksellisesti on päätä huimaava. Ei todellakaan ihme että ko. rotu jyllää kisoissa.

Samaten lapsuudenkaverini mopsiuros Rikke on tehnyt minuun vaikutuksen. Kylmäpäinen tyyppi, oli aina vapaana meidän alle kouluikäsiten leikissä pihoilla, metsissä, pyörälenkeillä jne.. Usein joutui nukenkorvikkeeksi makaamaan nukevaunuihin puettuna vauvan potkuhousuihin... Missä ihmeessä ne aikuiset oikein olivat...

4.Jos joutuisit valitsemaan terrierirodun, mikä se olisi?
Borderterrieri

5. Rotu, jota sinulla ei ole, mutta voisit tulevaisuudessa ottaa?
Nahkacollie. Ja asuinpaikasta riippuen jokin laumisrotu vahtikoiraksi. Mutta mun seuraavat koirat tulevat olemaan holskunarttu ja ehkäpä se kodinvaihtaja lyhytkarva holsku uros.

6. Monta koiraa on liikaa?
Vaikea kysymys, johon vaikuttaa moni asia (koirien ikä yms.) Meille viisi olisi liikaa...Kaksi koiraa on ideaali määrä.

7. Mitä lajia et haluaisi harrastaa koirasi kanssa vaikka koirasi soveltuisi kyseiseen lajiin hienosti? Miksi?
Meillähän ei varsinaisesti harrasteta mitään, joten otan tämän nyt sellaisena hypoteettisenä kysymyksenä :). Vaikka itselläni olisi suojeluun sopiva koira en lajia harrastaisi. Miksi? Mun mielestä siellä pääsääntöisesti pelataan sellaisilla koiran ominaisuuksilla, joita en omissa koirissani haluaisi yhtään vahvistaa. Lisäksi olen tavannut ko. lajia harrastaneita koiria joiden arkielään lajin harrastaminen on tuonut ikäviä piirteitä. Tässä pätee sääntö "et saa sitä mitä halua vaan sitä mitä vahvistat". Mun mielestä normi Ville Virtanen ei suojelukoiraa tarvi.

8. Jos koirasi olisi biisi, mikä se olisi? Perustelut.
Arco: Deep Purple "Perfect Straingers". Biisi on yhtä vaikuttava kuin koirakin ..."Do you remember..do you remember my name" :D
Kepa: Fredin "Nukke pieni" Kepa on niin söpö :). Kepan kohdalle laittasin myös parhaimman biisin jonka tiedän eli Kaliopi "Crno i belo".
Oksi: Oksista tulee ensimmäisenä mieleen Freemanin "Ajetaan me tandemilla". Biisissä ja Oksissa on jotakin samaa :D asenne ehkä. Oksi kyllä itse tykkää kovasti Teräsbetonin "Taivas lyö tulta"-biisistä, muutenkin se on kovasti Teräsbetoni fani- häntä vispaa tump,tumps kun kuulee niiden biisejä. Me ollaan varmaan harjoiteltu joitain juttuja noiden biisien aikana...

9. Koiraton elämä millaista se olisi? Onko sitä?
Mulla ei varmaan jatkossa tule olemaan koiratonta elämää mutta olen sitä mieltä että elämässä ei saisi olla mitään sellaista, josta ei pystyisi luopumaan. Mulla on elämässä osa-alue johon koirat eivät kuulu. Koirat ovat mulla erittäin hyvää vastapainoa työlle :)ja tuovat elämään positiivisia asioita.

10. Olet kasvattaja. Millaista koiraa kasvatat? Ominaisuudet, luonne, terveys. Mistä olet valmis tinkimaan, mistä et?
Olen sitä mieltä että jatkuva koiramäärän kasvu on pelottava ilmiö. Suurin osa koirista menee ihan tavistyypeille jotka haluavat koiran perheenjäsenksi, lenkkikaveriksi jne. Ja koska mulla kasvattajana olis tosi vaikea luopua pennuista :) ja vielä vaikeampaa jos joku koira joutuis joskus etsimään uutta kotia, niin kasvattaisin ominaisuuksiltaan simppelejä koiria, joita koulutettasiin operantisti ja positiivisella vahvistamisella. Terveys on koiran kannalta katsoen tärkein juttu, joten se olisi myös mulle tärkein juttu mistä en tinkisi. Heti käsikädessä tulisi luonne. Se on omistajalle usein tärkein juttu arkielämän kannalta. Ulkonäkö ei ole tärkeää koiralle (jos ei puhuta äärityypeistä) eikä se juurikaan vaikuta arkielämäänkään joten siitä voi tinkiä.

11. Romeo, Myy vai Moore sinulle ? Perustelut?
Jos mulla ei olisi noita jo olemassa olevia koiria niin Romeo, totta kai. Olen hoskufriikki :).
Katselin joskus Romeon luonnetestivideota, ja olin näkevinäni siinä samankaltaisia piirteitä ja käytöksiä kuin Arcollakin on. Elämä ilman tollaista koiraa on tylsää :D.
Mutta jos noiden sekaan, niin sitten Moore. Jos se pitäsi holskut ruodussa :). Myyn tyyppiselle harrastuskoiralle ei mulla olisi tilausta vaikka se varmasti ihana onkin :)

sunnuntai 15. syyskuuta 2013

Hankintoja

Ajeltiin viime keskiviikon ja torstain välisenä yönä kotiin. Loppuloma on vierähtänyt kotosalla tuttuja tapaillen ja koirien kanssa touhuten. Mulle on tulossa kuun vaihteessa koirienhoitokeikka.

Ollaan lenkkeilty Arcon ja Kepan kanssa. Oksin kanssa ollaan jatkettu hihnahommia ja lähelläpysymis harjoituksia, jätä-treeniä on jatkettu suhteessa autoihin ja kissoihin. Oksin kanssa ollaan edistytty kivasti, joten uskon että joku päivä me vielä ohitetaan autoja ihan coolisti. Oksin intohimonahan on juosta aidan viertäpitkin kun auto ohittaa pihamme ja tämä nostattaa sen kierroksia mun mielestä ihan liikaa. Sitte sisätiloissa on kiva juoksuttaa kissoja siihen perään. Liitän nää kaksi asiaa (poispäin kovaa menevä kohde) toisiinsa. Ja tätä asiaa työstettään...Tää ei oo mikään mahoton juttu ns. korjata, aikaahan se vaatii ja paljon, paljon onnistuneita toistoja.

Ostin kierrätyskeskuksesta toiseen makkariin levitettävän vuodesohvan rungon. Nyt saadaan nukkua oikein herroiksi koirien kanssa, tai lähinnä Oksin ja Kepan kanssa. Yöunet olivat vähän rikkonaisia aiemmin kun yritettiin kolmestaan mahtua 80 cm leveään sänkyyn :D.

 
 Alakuvassa Posiolta ostetut pallon ym. vermeet. Kävin Dogsokissa täydentämässä koirien ruokavarastoja ja ostin sieltä samlla frisbeen ja kelluvan, muovisen noutokapulan. Kuivamuonaksi ostin Happy Dogin Irlandia uuden säkin koska se on tuntunut hyvälle ja maistuu koirille ihan palkkanakin. Ostin saman sarjan Afrikaa (strusti-peruna) 4 kg säkin kokeeksi.

 
  Oksi oottaa että milloin sen tennispallon oikein saa...
 
 Pallo on niin kiva, että korvat meinaavat tipahtaa päästä :D.

Oksin ja Kepan kanssa harjoiteltiin tänään laatikon sulkemista, päästiin siihen että laatikko pikkasen menee kiinni. Pihahommien lomassa käskytin Oksia välillä istumaan ja välillä maahan.
Huomenna alkaa sitten arki ja työ, suoraan sanottuna plääh.

keskiviikko 11. syyskuuta 2013

Haaste ja kuvia viime päiviltä


Terrieri ja paimenet-blogin Anne oli haastanut meidät kesä-haasteella eli laita seitsämän kuvaa kesästäsi ja selitä kuvat vain yhdellä sanalla. Olen innokas vastaamaan haasteisiin mutta itsestäni ei ole ketään haastamaan. Eli aloitetaapa sitten....

                                                                   
                                                                Bordercollie


Jälki
 
Leikkikaveri
 
Aamu
 
                                                           Päättäväisyys


Kipu
 
Kaikki
 
 
 
Meidän lomailu Kitkan rannalla loppuu tänään ja tarkoituksena on lähteä illan edellä ajelemaan etelää kohti. Äkkiä tuo loma ohi vierähtää. Olen tyytyväinen siihen, että tämä loma meni niin kuin olin ajatellut. Paljon tuli koirien kanssa puuhailtua, toki enemmänkin olisi voinut- taitaa olla sitä koiranomistajan huonoa omaatuntoa.
 
Mukavasti tulivat koirat keskenään juttuun ja tästä on edelleen hyvä jatkaa tulevaisuuden suhteen. Arco oli kyllä tosin sitä mieltä, että pikkumökkiin ei Okolla oikein olisi ollut asiaa, mutta tämä oli arvattavissakin.
 
Olen tyytyväinen siihen, että tuli jälkeä koirien kanssa tehtyä. Oli vaihtelua meidän normipuuhailuihin. Ja voisihan tuota kotonakin jatkaa vaikka pellolla. Hyväksi tuli havaittua sekin, että päivittäinen ruoka voisi tulla aina tekemisen kautta. Vaikuttaa siltä, että koirat olivat selkeästi enemmän kuulolla kun sapuska tuli tekemisen kautta eikä kupista kuin manulle illallinen. Tätä voisi hyvin jatkaa arjessakin...
 
Tuli myös omakohtaista kokemusta bordercolliesta lisää, tosi vain yhden yksilön verran, mutta uskon tiettyjen rotuun kuuluvien ominaisuuksien olevan tuossakin yksilössä. Eroja rotujen välillä voisi pohtia enemmänkin jossain vaiheessa. Lisäksi vahvistui se ajatus että seuraava koira tulee olemaan 99% varmuudella holsku narttu.
 
Eilen hassuteltiin Oksin kanssa niin että makasin sellälläni lattialla ja kuvasin sitä. Miten niin pöljän näköinen?
 


 
Oksi on kyllä hauska koira, se on valmis hassutteluun ja häntä heiluu koko ajan niin, että kuuluu tumps, tumps, ääni kun häntä hakkaa milloin seinään yms. Äiskä on nimennyt Oksin pamppuhännäksi.
 
Lomapostukset Yli-Kitkalta on hyvä lopettaa tämän aamun hienoon auringon nousuun.
 
 

sunnuntai 8. syyskuuta 2013

Touhua eilen ja tänään

 
Eilen oli ensimmäin sateinen päivä loman aikan. Käytiin äiskän kanssa Posiolla Pentik-galleriassa katsomassa uusin näyttely, poikettiin tehtaanmyymälässä sekä paikallisessa halpahallissa, josta teinkin varsin hyviä hankintoja. Koirille tietenkin :). Koiranmakkara oli halvennuksessa, ostettiin tennispalloja, pyykkipoikia jäljen merkintää varten sekä löytö josta olen erittäin tyytyväinen. Ostin sieltä sellaisen pelin, joka palikota meinaan käyttää samalla tapaa kuin tunnari-kapuloita, haju juttuja varten siis.

 
Sade loppui iltapäivään mennessä. Samoja juttuja touhuttiin koirien kanssa, Oksille luoksetuloja pihalla. Niitä onkin loman aikana kertynyt satoja toistoja.



 



 

                               Tämä aamu oli tosi hieno, alla kuvia aamulta.




 
Aamulla käytiin Oksin sekä Okon kanssa tekemässä hihnahommia. Sujui mukavasti molemmilta, häiriöinä ohiajavat autot sekä hiekkarannalla huhhaileva pariskunta.
 
Käytiin tekemässä jälki, noin 40 metriä, 90 asteen kulma oikeaan ja 60 metriä suoraan. Alla kuva maastosta.
 
Jälki vanheni tunnin verran. Oko meni ensin tehtyään ensin seuraamista yms. Kulki hienosti nenä maassa koko jäljen, kulma ei tuottanut sille mitään ongelmaa. Hieman jarruttelin sen menoa jossain kohtaa ja hiljensikin vauhtia mutta ei ottanut sen kummempaa häiriötä hidastamisesta. Lopussa palkkana ihan perusnappulaa.

Seuraavana Arco, jonka vein jäljelle suoraan. Meni aikalailla haahuiluksi, tiedä sitten jäljestikö koira välillä oravaa tai poroa. Palkkasin kuitenkin lopussa.

Oksi meni jäljelle samalla tyylillä kuin Oko eli ensin seurautin koiraa yms. Tämä oli Oksin paras suoritus tähän mennessä. Se otti ilmavainua jäljestä jo autoportilla ja vaikutti siltä, että sillä oli ajatus siitä mitä mennään tekemään. Sai palkasi nappulaa jäljen lopussa. Olen nyt loman aikana saanut Okista ylimääräistä sähläämistä pois, se on selkeästi enemmän kuulolla. Tämä näkyi sen käytöksessä jäljelle menossa ja sieltä pois tullessa erittäin hyvin.

Kepa lähti jäljelle viimmeisenä. Myös se lähti ns. seuraamisen kautta. Lähti tosi maltilla menemään ja sen palkkasin nappulalla kulman kohdassa, tämä oli aivan turhaa ja jopa sekoitti Kepaa, jäi vähäksi aikaa etsimään että onko niitä nappuloita enemmänkin. Käänsin koiran ja ns. lähetin sen uudelleen kulmasta. Kepa jäljesti tänään tosi hienosti. Välipalkkaus tuntuu turhalta kun koirilla ei ole palkkaa ollut kuin jäljen lopussa.

 
                                               Oksi päikkäreillä :)
 
Huomenna porukat menevät Kuusamoon kaupoille ja me varmaankin hyödynnetään aika noihin kapuloihin Oksin, Kepan ja Arcon kanssa. Ai niin, Okon kanssa ollaan tänään sisätiloissa harjoiteltu nostamista ja maahanmenoa sanallisesta vihjeestä.

perjantai 6. syyskuuta 2013

Koko päivä touhua koirien kanssa

 
 Käytiin aamulla tekemässä kaksi jälkeä. Lyhempi heinikkoon ja pidempi metsään.
Lämmintä oli tänään 20 astetta, hieno päivä kaiken kaikkiaan. aamulla herättiin kuudelta ja kävin heti aamutuimaan tekemässä Oksin ja Okon kanssa hihnaharjoituksia.

Oksin kanssa tehtiin tänään kolme settiä päivän mittaan. Seuraamista tehtiin kutosen kertotaululla (3,6,9,6,12,9 jne. numerot askelia). Oksin kanssa seuraaminen on vierellä-käskyn alla ja se käsittää koiran kävelemisen rinnalla niin että hihna ei kiristy missään vaiheessa. Paikalla ei niin väliä mutta olen nyt naksauttanut kun koiran pää on reiden kohdalla ja palkannut hieman taaemmas. Jätä-käskyä ollaan käytetty autojen, lintujen ym. mielenkiintoisten asioiden jättämiseen huomioimatta. Tyyliin käsky jätä, naksu kun koira hiemankin kääntää päätään poispäin kiinnostavasta asiasta ja palkka reiden vierestä (huomio/saapuminen mun luo). Oksin kanssa olen tehnyt paljon lähes paikallaan pyörimistä niin että koira liikkuu mun mukana. Häiriöinä oli autoja lähellä mutta hienosti Oksi keskittyi.

 
Okon kanssa samoja juttuja kuin Oksin kanssakin kolmena sessiona. Sen kanssa seuraamista tehtiin viiden kertotauluna, erona Oksiin Oko jotenkin luonnostaa hakee seuraamisen yhteydessä katsekontaktia. Oko ei mieli autojen perään vaan heittäytyy maahan niitä kyttäämään, tätä yritetään saada siltä pois. Okolla seuraamisen lisäksi tehtiin jätä-treeniä autojen kanssa, sekä istumista seuraamisen ohessa. Oko on aika pätevä poika, muutama maahan heittäytyminen tuli mutta muuten seuraa ja jätä käsky toimivat.

Oko ajoi aamupäivällä pidemmän noin 100 metrin jäljen. Intoa oli kovasti ja se ajoi vielä isän kanssa alkuillasta lyhyemmän jäljen joka kerkesi vanhentua yli kahdeksan tuntia, oli mennyt mukavasti ja oli vielä seurannut meidän vanhoja jälkiä parkkipaikalle.

Oksin kanssa tehtiin pihatottista pieni sessio. Kepa ja Arco tänään ajoivat lyhyen jäljen  (heinikko)ja kävivät useamman pikkulenkin. Jälki meni molemmilta suht hyvin, enempi oli tänään Kepan päivä.
 
Kukapa uskoisi, että alla olevan söpöliinin kanssa on välillä tahtojen taistelu ;). Arco yritti viime yönä hallita koko sänkyäniin että kukaan muu, siis minä, Kepa tai Oksi ei olisi siinä saanut liikahtaakaan. Sanallisen komentamisen jälkeen tyytyi kohtaloonsa että parisänkyyn mahtuu muitakin kuin herra ylhäisyys itse.
 
                  Tämä näky on nykyään yleinen, Kepa kirputtaa etutassujaan:(.

Arco yritti myös hallinoida tänään pihalla tennispalloa ja Okon turvakkoa. Valitettavasti ihmiset sabotoivat Arcon aatokset ennenkuin vahtivimma ehti laajenemaan.
 




 
Meidän touhutessa koirien kanssa, äiskä kävi sienessä. Oksi tarkistaa, että missä se ihana Sieni-tyttö oikein tällä on...


 


Tältä päivältä Posio vaikenee ja huomenna on uudet kujeet... Yllä iltakuva Yli-Kitkalta.