sunnuntai 24. helmikuuta 2013

Sunnuntain sutinat

"Kun mä en katso, niin niitä ei ole olemassakaan..."
 
Tänään on hommailtu kaikennäköistä. Aamulla heräsin kuudelta Kepan oksentamiseen, koirat pihalle pikapissalle ja jatkettiin unia lähemmäs yhdeksää. Pitkään nukuminen ei sovi mulle, joten heräsin sitten päänsärkyyn. Koirille aamuruoka, jonka jälkeen mentiin pihalle koko porukka. Kyttäsin kaikkien isommat asiat ja totesin, että mahat kunnossa eli Kepa oli varmaankin oksentanut tyhjää vatsaa.
 
 
 
 
"NO, mennäänkö jo?"
 
Kari kotiutui sukuloimasta ja kävi Arcon kanssa lenkillä. Pyörittiin pihalla ja koirat leikkivät.
"Hei mulla on sulle yksi ehdotus!"
"Painitaanko?"
"Ketäs tuolla menee?"
 
Käytiin Oksin kanssa tunnin lenkki. Käveltiin radanhuoltotietä, intoa oli kovasti mutta kun käveltiin samaa reittiä takaisin niin intokin vähän hiipui. Tosin junan perään olisi pitänyt ehdottomasti päästä.
 
Meillä päin on tehty taas susihavaintoja ja yksi loukkaantuntu sunsi on ammutukin täällä entisessä maalaiskunnassa. Jälkihavaintoja on tehty meiltä noin kuuden kilometrin päässä ja yksi tuttava, joka asuu parin kilometrin päässsä meistä, on tehty 99 % näköhavainnon pellollaan jolkottavasta sudesta.
 
Susia täällä?  Voisin hyvinkin kuvitella. Kuva on otettu meidän vakilenkiltä, jossa silmät silloin aikanaan seurasi meitä kun Oksi oli ihan pentu. Kuvasta ei arvaisikikaan, että vilkas 6-tie kulkee parin kilometrin päässä, kaukaa näkyvän metsän takana ja Kepa katsellee ohi kulkevaa Allegroa. Nämä ovat syyt miksi näinkin rauhallisen näköisessä ympäristössä meidän koirat lenkkeilevät aina remmeissä.
 
Kotiin päin menossa. Että mä tykään tosta mänty-kuusi metsästä!
 
 
"Täällä"-sisälle kutsu. Tottelevaista porkukkaa?
 
Iltaruoka keittiöhöppäreenistä. Tehtiin pallonpyöritystä 3x6x3 sarjat. Noutokapulan nostoa 3x6x3 sarjat. Arco ei selvästikään mielellään ota suuhunsa esinettä mihin muut koirat ovat koskeneet, piäsiskö sille ostaa ihan ikioma noutokapula? Sitten otetiin 2x6 sarjat kohdekosketusta-nenä kiinni vadin pohjaan. Lopuksi sisätilassa vierellä-käskyllä seuraamista. Meillähän tuo käsky on pitänyt sisällään vain vierellä kävelyä johon ei ole vaadittu katsekontaktia. Nyt tehtiin niin, että otettiin kontaktin kanssa 1x15 sarjat per koira.
 
Meidän Kepasta on tullut jonkin aikaa sitten isotäti. Sen veljentyttö pyöräytti pikkuholskuja 7 kpl, 2 urosta ja 5 narttua. Ja koska mulla on jo melkein varmat suunnitelmat ;) niin uskallan niitä mennä katsomaan kunhan vielä hieman kasvavat.
 
 

maanantai 18. helmikuuta 2013

Hierontaa ja haastetta

Arco kävi tänään hierojalla, edellinen kerta oli 3 viikkoa sitten. Koira oli selkeästi paremmassa kunnossa kuin viimeksi. Arco syö edelleen kipulääkettä päivittäin ja yöpukuna sillä on BOT;n verrkoloimi. Minusta on tullut BOT-fani, selkeästi loimi on tehnyt Arconlle hyvää, tänäänkin se aamulla venytteli tosi paljon takajalkojaan. Seuraava kerta taas kolmen viikon päästä.  Oksi ja Kepa menevät hierojalle tässä keväällä jossain vaiheessa.

Kuvia ei ole uusia nyt otettu, joten niitä tässä postauksessa ei näy. Tuija oli Leksan treeniblogiin laittanut haastekysymykset, joihin sai vastata blogin lukijat. Tota blogia tulee luettua säännöllisesti kun yritän samalla sisäistää bordercollieiden sielunelämää, kun kerta sellaien lähipiirissä vaikuttaa.



1. Mitä samaa sinussa ja koirassasi/koirissasi on?
Joskus aikanaan kun tuskailin tuon Arcon luonteen kanssa niin tytär totesi, että "eikös sitä sanota, että sellainen koira kuin omistaja". Eli tältä pohjalta; oma rauha ja tila tärkeitä :).


2.Mitä ihmieset eivät yleensä tiedä harrastamastasi rodusta?
Moni ei tiedä, että hoslkuja on raidattomanakin eli ns. värivirheellisitä ei tiedetä.

3.Mikä on yksi sellainen rotu, jota ihalilet, mutta et koskaan ottaisi itsellesi?
En tiedä voiko kutsua roduksi mutta ihailen kovasti ja kaukaa koirasusia. Se käy nähtäväksi tuleeko meille joskus jokin näistä susikoiraroduista mutta ehtaa koirasutta ei koskaan.

4.Mainitse yksi sellainen koiraharrastuslaji, jota et ole koskaan päässyt kokeilemaan?. Millainen mielikuva sinulla on tästä harrastuksesta?
Suojelu/ipo. Mielikuva on varmasti ihan väärä mutta se on kyllä negatiivispainotteinen. Koirat välineitä, joita säilytetään pihan perällä tarhassa. Välineet saattavat olla arkielämässä vaarallisia.

5. Onko olemassa jotain sellaista lajia, jota olisit halunnut harrastaa, mutta johon koirastasi ei jostain syystä ole ollut ?
Arcoa hankkiessani oli kovasti kiinnostunut pelastuskoiratoiminnasta ja raunioista. Kaatui sitten arkileämän hankaluukisen selvittäämiseen sekä koiran sairastumiseen. Tänä päivänä en voisi uskoa, että Arcoa ihan hirveästi kiinostaisi etsiä ukkoja raunioista :).

6. Jos saisit juuri tällähetkellä tilaisuuden ottaa pennun unelmiesi yhdistelmästä, mitä teksit?
Mulla ei ole unelmieni yhdistelmää (olen tässä kohtaa todella tylsä). Meille koirat on, Kepaa lukuunottamatta, hankittu Kasvattajakriteerillä. Eli haluan koiran tietyltä kasvattajalta, jonka kasvatusideologian voin allekirjoittaa. Tää menee mulla varsinaisten yhdistelmien ohi. Ja juuri tänään 18.2. 2013 en ottaisi pentua mistään.

7. Mikä on vahvuutesi koiran kouluttajana?
Mulla on käyttämästäni koulutustekniikasta erittäin paljon tietoa.

8. Entä heikkoutesi?
Koulutussuunnitelmien teko, vaikkakin se on tärkeää edistymisen kannalta, ontuu pahasti.

9. Tähän kohtaan piti laittaa koiran huvittava/pöljä kuva, mutta ne täytyy ensin ottaa.

10. Millaisia koiramaailman trendejä inhoat?
Huvinvuoksi koiran pukemista yms. jossa koirasta yritetään tehdä nukke. Tähän kuuluu myöskin ne koirarattaat jossa koiraa työnnetään, turkin värjäys, lävistyksen ja kynsien lakkaaminen yms. Jalostusta, jossa jalostetaan koiraan sen elämää vaikeuttavia fyysisä tai henkisiä piirteitä. Ja kaikkien rotujen ei tarvitse olla ipotykkejä eikä myöskään lammaspaimenia.

11. Mikä on sellainen koiramaailmaan liittyvä harhakäsitys johon olet itsekin aiemmin uskonut?
Laumadynamiikka joka perustuu susien käyttäytymiseen ja tietynlainen johtajuus-ajattelu.


lauantai 16. helmikuuta 2013

Haaste

 Hypätään Haasteen maailmaan. Sain Oksin kasvattaja-Sannalta haasteen. Näitä pyörii tasaisin väliajoin koirien blogeissa ja koska niitä on mielestäni mukava lukea, ja kukapa koiraihminen ei haluasi omistaan kertoa, niin vastasin omalta osaltani.

 
 
 1) Jos se olisi mahdollista ja ilman "sivuvaikutusta"( esim. lyhyempi elinikä) voisitko ottaa koiraksesi pennun, joka olisi kloonattu entisestä/nykyisestä koirastasi?

Voisin ottaa kaikkien kolmen kloonit. Tällä tiedolla mikä itselläni nykyisin on olisi mielenkiintoista nähdä mitä esim. Arcon kloonista saisi aikaiseksi. Tosin ajatus eläinten kloonaamisesta on itsessään mielestäni vähän puistattava.



2) Mistä koiramaailman osa-alueesta tunnet tietäväsi vähän mutta haluaisit tietää paljon lisää?

Koirasta ylipäätään eläimenä haluisin tietää enemmän; sen aisteista, koulutettavuudesta ja ylipäätään mihin kaikkeen sen kykyjä voitaisiin käyttää. Noin niinkuin yhteiseksi hyväksi (pommikoirat, miinakoirat, tuberkuloosikoirat jne.)


3) Listaa 5 koirarotua, joita et ikinä ottaisi itsellesi ja miksi

Periaatteessa voisin ottaa koiran kuin koira, jos se tarvitsisi kotia (ja jos omat resurssit antaisivat myöden). Mutta en lähtisi vartavasten ostaamaan koiraa, jossa on rakeenteellisesti mielestäni "luonnonvastaisia piirteitä" (liian lyhyt kuono, roikkuva nahka, jättimäinen koko jne.). Myöskään kooltaan aivan miniatyyrikokoiset koirat eivät ole mun juttu.


4) Listaa 5 tärkeintä asiaa, jotka omistajan haluat tarjota koirallesi/koirillesi?               

Nää ei tuu misään järjestyksessä...turvallinen ympäristö sekä fyysisesti että henkisesti, eettisesti ja moraalisesti hyväksyttävä koulutustapa/menetelmä, aktiivista koiramaista toimintaa johon kuuluu koirakaverit, riittävä liikunta ja koiralle sopiva ruokavalio.


5) Koiriin liittyvä juttu, joka helpottaisi elämää juuri nyt huimasti?

Toivoisin enemmän vapaa-aikaa, jonka voisin viettää koirien kanssa.


6) Mitä rotusi kasvattajat tekevät väärin?

Toivoisin, että kasvattajat pystyisivät yhdessä viemään rotua eteenpäin. Toivomus, joka ei varmaan koskaan toteudu ;). Toivoisin, että kasvattajat miettisivät käyttämänsä yhdistelmät tarkasti ja heillä olisi jonkinsortin punainen lanka toimissaan. Terveyteen toivoisin kiinnitettävän erityisen paljon huomiota koska se kokonaisvaltaisesti vaikuttaa koirayksilön oloon ja eloon. Väärin tekemiseen luokittelisin sairaiden koirien käytön jalostuksessa ja kaikenmoisen salailun, joka saattaa vaikuttaa koiran elämään yleisesti.


7) Kuvaile jokaista nykyistä koiraasi viidellä sanalla, ei saa käyttää samoja sanoja eri koirille.

Arco; itsenäinen, vahti, resurssiagressiivinen, singnaaliherkkä, itseriittoinen

Kepa; lämpöpullo, helppo, kiltti, haukkuherkkä, lenkkeilijä

Oksi; iloinen, vilkas, ystävällinen, toimelias, perässähiihtäjä.                                                                                                                          
 

 
8)Kuvaile itseäsi koiranoistajana samoin kuin voisit kuvailla koiraa viidellä sanalla

Aktiivinen, itsenäinen, lenkkeilijä, kukkahattu, singnaaliherkkä


9) Koirasi/koiriesi ärsyttävin (huono)tapa

Arco ; turhasta (minun mielestäni) möröttäminen
Kepa: turhasta (minun melestäni) haukkuminen
Oksi: kissojen ja Kepan perässähiihtely


10) Yleisesti ottaen koiranomistajien ärsyttävin tapa tai ominaisuus

Liittyy lenkillä koirakohtaamisiin, koiran ajatusten/tunteiden peilaaminen ihmisen näkökannalta, koiran vertaaminen susiin.

11) Laita seuraavat "koira-ammatit" järjestykseen kiinnostavimmasta vähiten kiinnostavaan. Olettaen, että kouluttaisit jokaisen koiran itse; opaskoira, huumekoira, poliisikoira, paimenkoira, metsästyskoira.

 
Haa, tää oli helpoin :) Huumekoira, opaskoira, paimenkoira, poliisikoira, metsästyskoira.

                                          Perässähiihdettävä ja perässähiihtäjä




 
 Kyllä tää kaksikko kelpaisi mulle uudestaankin. On ne vaan niin erilaisia mutta ainulaatuisia, mee laiks :)

torstai 14. helmikuuta 2013

Koirapoliisi ja torstain äsönkuvat

 
Olga, meidän koirapoliisi, on jo 13.v. Kissa, josta eläinlääkäri aikanaan sanoi, että "voi olla, että siitä ei ole eläjäksi arvaamattomuutensa vuoksi. Olgahan on löytökissa, joka kolme ensimmäistä meillä olo vuottaan ei koskaan nukkunut niin sikeästi, että ei olisi nuorisoautojen basson jumputukseen heräänyt ja alkanut murisemaan. Kissa, joka ei uskaltanut liikahtaakaan jos radiosta tuli musiikkia, on nyt meidän eläinlauman kiistaton pomo.
 
 
 
 

Kepa ja onnettomat häntäkarvat. Ja ei, sillä ei ole klikkiä hännässä vaikka siltä näyttää.   
 
Alla toratain äksönpläjäys :)
 
 
 
 
Eli allerkijoittaneen yritys kuvata liikkuvia kohteita. Nuo ylläolevat kolme olivat edes jotenkin onnistuneet. Suurin osa kuvista oli joko pelkää lunta tai osia koirasta.
 
 
 
 
 
 
Oksi pönöttää
 
 
Tässä Janitalle jonkinmoinen seisotuskuva. Alusta ei ole ihan tasainen ja Oksi jännittää jonkin verran takapäätään. Yritän saada parempia otoksia ja peremmalla taustalla.
 
 
Tänään Arco ja Kepa lenkeilivät. Oksin kanssa leikittiin tovi pihalla sekä patukalla että pallolla. Pallo on sille selkeästi kivempi juttu. Olin ottanut halkasijaltaan isomman patukan ihan MH-testiä silmällä pitäen kun katselin videoista, että siellä käytetty lelu on suhteellisen suuri. Oksi kyllä innostuu leikkimään mutta pitäsi mielellään kiinni patukan naruista. Mikä on mielestäni erikoista koska tennispallo kuitenkin mahtuu sinne suuhun tosi hyvin eikä tee tiukkaakaan :D. Lelun palauttamistaminulle niin, että sai namipalkan ja lelu lensi uudelleeen.
 
 En ole juurikaan naksutellut Oksille pihalla vaan jutut on tehty ilman naksun ääntä. Nyt naksu oli mukana ja tehtiin vierellä kulkemista ja pääsin myös merkkaamaan sillä "jätä" käskyä suhteessa autoihin että naapurin haukkuvaan koiraan. Hienosti toimi.
 
 
 Lopuksi vielä mun lempparikuva Oksista :)
 
 
PS. ja kuvat on saatu blogiin ihan ilman puhelua Saariselälle "atk-tukihenkilölle", että terveisiä vaan sinne :)

tiistai 12. helmikuuta 2013

....ja lisää kuvaharjoituksia

Zulia
 
Kepa kattoo telkkaria+Arco
 
Oksi tarkkana kuin porkkana
 
"Hei, mull on sulle yksi juttu..."
 
"Tää on mun piha"
 
Ryhmähaukku
 
                                     "Mä olen tässä, äläkä kuvittelekaan tulevasi keittiöön Oksi"


Mun täytyy vielä vähän harjoitella sekä kuvaamista, että näiden laittoa tänne blogiin, joten aika monet kuvat ovat ns. pönötyskuvia kun kuvaaja on liian hidas tilannekuviin. Mutta ehkäpä se tästä.

Tänään otettiin siis valokuvia ja keittiöharkoissa tehtiin värierottelua, noutokapulan nostoa ja sivulletulosta merkille menoa. Oksin kanssa vielä vihjeiden erottelua käskyillä; nouse, maahan, istu merkki, läpy ja käsivihje käteen koskemiseen. Palkkionameina X-tran lihapullaa, jota Oksin täytyi ensin vähän makusella, että onko syötävää vai ei. Eilinen iltaruoka tuli seuraamisesta eli käskyllä "vierellä" seurautin koiria sisällä. Samoin eilen lenkkeiltiin kaikkien kanssa erikseen.

lauantai 9. helmikuuta 2013

Lauantain löpinät ja ajatuksia ruokinnasta

Tänään ollaan lenkkeilty. Arcon kanssa aamulla 1,5 tunnin lenkki ja illalla lyhyempi, Kepa ja Oksi ovat päässeet vain yhdelle lenkille. Pihamaalla on lunta ihan sairaasti ja kolattu alue on mennyt tosi pieneksi. Arco ei mielellään lähde pohrustamaan lumeen, joten lenkkiä on tehtävä, että poika saa asiansa tehtyä. Kepaa ja Oksia lumi ei haittaa yhtää. Toivottavasti lunta ei tule enää yhtään lisää.

Iltapuhteiksi tehtiin keittiöreeniä; laatinkon kiinnilaittoa, kosketusalustaa, ja uutena juttuna opeteltiin kumartamaan. Sitten tehtiin yksi sessio per koira ihan laatikkoleikkiä eli naksuttelin kaikesta laatikkoon liittyvästä toiminnasta. Oksista tää oli ihan tylsää ja se olisi paljon mielummin tapittanut minua silmiin. Iltaruoka palkkioina ja hommien jälkeen koirat saivat halkaistut naudan nivelluut.

Koirien ruokinta on minusta tosi mielenkiintoinen aihe. Paljon puhutaan raakaruokinnan puolesta ja toiset taas ovat ehdottomasti nappularuokinnan puolesta. Vähän tuntuu, että suo siellä, vetälä täällä. Puhutaan paljon siitä kuinka sudet syövät ja kuinka siitä tulisi ottaa mallia koirien ruokintaan, toisaalta taas tuntuu, että jos koira syö pelkästään nappulaa niin sehän olisi sama kuin ihminen eläisi pelkästään eineksillä. Jonkin näköistä faktaa on olemassa siitä, että ruokinta-asiat voivat olla yhteydessä ongelmakäyttäymiseen.

Itselläni on vuosien takaa kokemus hoitokoirasta, joka söi nappulaa (jotain edullista kaupan sapuskaa), maksalaatikkoa ja makaroonilaatikkoa. Makupalaksi sai kaupan koirankeksejä. Eikä sitten todellakaan mitään muuta. Koira haisi aika kamallalle, piereskelikin, mutta ylishaju oli aikamoinen. Lisäksi sen turkista jäi mustiin vaatteisiin sellainen harmaa jälki, jos koira sattui vaikka hipaisemaan ohikulkiessaan mustia housuja. Koiraa rapsutellessa käsiin jäi jännä kalvo, samaa töhnää mikä näkyi vaatteissa harmaana. Koiraa kuitenkin pestiin säännöllisesti ja harjattiin eikä sen hoidossa ollut muuten moitteen sijaa. Jo silloin ko. koiraa hoidellessani päätin, että jos meillä on joskus koira sitä ruokitaan kyllä eri tavoin. Lisäpontta asialle toi Arcon pentuaikaiset mahavaivat ja kun se alkoi oksentaamaan nappulat sulamattomina pois, tuli ruokavalioon muutos.

Itse ajattelen, että koiran ruokintaa on järkevintä ajatella kyläkoiran/puolikesyjen koirien ruokavalion pohjalta. Koira on sekasyöjä ja jätteiden syöjä. Mielestäni koiran pitäsi kyetä syömään vähän kaikenmoista ruokaa, ja tältä pohjalta meillä koirat ruokitaan. Ainut rajoitus meillä on, että nappulat pelkästään nappuloina eli ei mitään sekaan (paitsi vettä tai piimää) ja ainakin yksi ruokinta kerta väliin seuraavaan luuateriaan. Nappulat/luut annan yleensä iltaruokana ja aamusapuskana on sitten muuta; raakaa lihaa tai kalaa, kasvissosetta/puuroa tai koiranmakkaraa.

Kävin reilu vuosi sitten Malin Ekblomin ruokintaluennolla (raakaruokinta/barffaus) jossa tuli ilmi muutama mielenkiintoinen seikka. Hän suositteli luuateriaksi broilerin selkiä, possun relkärankaa ja eri eläinten kylkiluita. Ohjenuoraksi hän sanoi, että kaikki kantavat luut esim. broilerin siivet ovat luumassaltaa kovempia kuin esim. sekäranka. Ja ainakin jos luiden syömistä vasta opetellaan niin ovat myös helpommin sulavia. Hän piti myös possun rintarustoja parempina kuin naudan rustoluita  (sulavauus parempi). Tätä olen itse pyrinyt noudattamaan ja täytyy todeta, että enää ei oksenteluja esim. sulamattomia rustonpaloja ole enää ollut. Selkärankaa ja nivelluita hän suosittelia antamaan koirille, joilla on esim. nivelrikkoa.

Nappuloissa ja muissa valmisruuissa itseni mietityttää lisäaineet. Ei niinkään se onko valmistusaineet muuten ns. hyväluokkaista tavaraa. Ajattelen, että jos koira saa kuitenkin esim. raakaa lihaa niin nappulana menee ns. huonompikin ruoka. Suositus taitaakin olla, että jos sekaruokkii niin nappulan lihapitoisuuden pitäisikin olla alhainen.

Ensi kesänä taidan keräillä pihasta kasveja, tehdä kasvisoseita ja kesälomalla kalstella ja kerätä marjoja....koirille.

torstai 7. helmikuuta 2013

Torstain touhut

Tänään tehtiin takajalkojen kohdistamista alustalle. Alustana oli ruokailutabletti, koska puhelinluettelo on sen verran korkea ja koirien takajalkojen kanssa ei ole mitään touhuttu, niin helpotin sen verran. Sheippaamalla aloitettiin, tehtiin 1x8x3 sarjat per koira. Oksilta ja Kepalta takajalat löytyivät nopeasti, Arcolla ei niitä vissiin olekaan. Tässä huomaa koirien rakenteellisen eron. No, Kepa ja Oksi molemmat takajalta alustalle, Arcolta sain vain toisen.

Tehtiin 2x5 sarjat etujalkojen nostoa luettelon päälle. Kirsukosketusta pakasterasian kanteen, paikkaa vaihdellen, niin että koira joutui nousemaan takajaloilleen (Arcolle tehtiin niin, että kaikki jalat lattialla) 2x8 sarjat.

1x5x2 sarjat sivulletulon kautta merkille lähetyksiä, eli käskyllä koira edesta sivulle ja siitä merkille. Palkka sivulle istumisesta sekä merkiltä palatessa.

Sitten pidettiin parin tunnin tauko ja oltiin pihalla.

Tehtiin vielä laatikon kiinni laittoa 3x5x3 sarjat. Tässä vaikeutena on laatikoiden sijainti eli koira joutuu olemaan vähän sivuttain laatikkoon nähden. Pitäisi varmaan muuttaa oven kiinni laittoon. Sitten Oksin ja Kepan kanssa istu-nouse-maahan-sivulle settiä 1x20 sarja. Ja Oksin kanssa "kölli" käskyä jossa koira makaa kyljellään 1x5 sarjat. Ja Oksin kanssa vielä ihan normi katsekontaktia, johon olen nyt liittänyt "katso" vihjeen, 1x20 sarja. Arco liikkui sen verran vaivalloisen näköisesti, että armahdin sen näistä maahan-nouse jutuista eikä sillä oikein intoa niihin ollutkaan, tyytyi makailemaan sängyn päällä.

Nämä olivat nyt tälläisiä puuhailujuttuja, koirien aktivointia, kun allekirjoittanutta laiskotti tänään lenkkeily. Hyvin tuntuu tuollainenkin koiria väsyttävän, nytkin makailevat jossakin kaikki kolme. Iltaruoka tuli kokonaisuudessaan palkkioina.

Toin töistä erillisen määrään puhelinluetteloita, jotka olen päällystänyt kontaktimuovilla, nyt on erikorkuisia kosketualustoja.

tiistai 5. helmikuuta 2013

Kuulumisia

Eilen tehtiin Oksin kanssa pihalla "istu-nouse-vierellä- istu" settiä. "Istu-odota"-settiä, jossa peruutan vaihtelevan määrän askelia ja palaan palkkaamaan istuvan koiran. Tätä otettiin myös niin, että palasin seisomaan koiran oikealle sivulle. Samaten muutama "maahan-nouse-istu". Nousemisessa Oksilla on ollut apuna kosketuskeppi mutta nyt tehtiin ilman, tiedä sitten hyvä vai huono, mutta tarvii vartaloavun, joka askel taaksepäin tai askel eteenpäin, koiran paikasta riippuen. Miksköhän mä näitä vartaloapuja käyttelen kun tiedän koiran tosi helposti jäävän niihin kiinni ? Tyhmästä päästä kärsii koko homma. Kepa kävi normilenkillä ja Arco Karin kanssa lenkkeilemässä. Arco oli kuulemma pohrustanut umpihangessa jossa lumi välillä petti, ja se näkyikin koiran olossa illalla.

Tänään iltaruoka tuli pääasiassa palkkioina keittiöreeneistä. Puhelinluetteloreeniä niin, että molemmat etutassut luettelon päälle. Tää oli tosi helppo kaikille kun ollaan tehty kosketusalustalla samaa, ainut ero oli tuo pieni korkeusero. 1x10x2 sarjat per koira. Pientä säätöa oli kun halusin heittää palkan kuppiin. Arcolla tässä ei ole ongelmaa kun se on tottunut kupin "läsnäoloon" mutta Kepaa kuppi sekoitti tosi paljon. En haluasi heittää namia lattialle koska sitten siihen jäädään haistelmaan, että löytyiskö niitä lisää. Homman olisi tarkoitus edetä niin, että sheippaan takajalat luetttelon päälle. Tarkoitus olisi, että koira kävelee luettelon yli niin että takajalat jäävät luettelon päälle.

Tehtiin vielä pesuvati- reeniä eli etutassut pesuvadin päälle. Tähänhän on olemassa käsky "nouse" mutta haluan käyttää ko. käskyä siihen, että koira nousee istumasta/makaamasta seisomaan. Joten vati itsessään sai toimia vihjeenä. 2x5x2 sarjat per koira. Ko.pesuvati on normaalia syvempi ts korkeampi ja pohjan ala pienempi, joten koirat joutuvat vähän tassujaan asettelmaan että ne vadin päälle tulivat. Arco ei mielellään näitä tee-lienee johtunee tuosta sen selästä.

Olen ottanut Oksin kanssa sisällä käsikosketusta niin, että palkaan sen vaan kehulla ja silityksellä. Olisi mukava, jos tuon saisi siirrettyä muihinkin juttuhin. Liian innokkaasti tuota ei voi kehua kun se vallan riemastuu ja aloittaa hillumisen :D.

lauantai 2. helmikuuta 2013

Touhuja ja hierontaa

Arco kävi pari päivää sitten hieronnassa. Jumia enempi toisella puolella kuin toisella, jumittomaksihan tota ei saa koskaan. Seuraava hieronta muutaman viikkon kuluttua. Jonnalla oli työssäoppimisjaksolla koirahierojaksi valmistuva nuori nainen ja höpöteltiin siinä hieronnan lomassa koirista ja holskuista ylipäätään. Arco tykkää hieromisesta, menee suoraan patjalle ja köllähtää hetimiten kyljelleeen. Hieroja-Jonna kuuluu Arcon suosikki-ihmisiin ja saakin hieronnan päätteeksi hännänheilutusta ja "saat vähän silittää mua" lähestymisyrityksen.

Ollaan lenkkeilty kaikkien kolmen kanssa, tosin yksi koira kerrallaaan. Keittiöreeneissä istu-nouse-maahan juttuja. Noutokapulan nostoa ja pitoa ja merkkille menoa. Pihalla ollaan tehty Oksin kanssa sivulle tuloja ja seuraamista.

Oksilla on menossa vaihe, tai  se on toi ikä. Reenit olivat pikkasen jähmeitä ja parina iltana Oksi on vaan jäänyt sängylle makaamaan vaikka olen sen käskenyt siitä alas. Olen tarttunut kaulapantaan ja vetänyt sen alas - tosin sellaista jähmeää, eleetöntä vastarintaa on ollut havaittavissa :D. Huvittavia noi murkkuikäiset/aikustuvat urokset :D. Olen ajatellut, että mitään uusia juttuja ei tässä kohtaa harjoitella, reenataan vain noita jo sen osaamia ja leikitään paljon. Remmilenkkeily on ainut mitä tullaan lisäämään ja pidetään entiset säännöt voimassa. Oottelen rauhassa, että tää vaihe menee ohi :). Uroksilla tuntuu kestävän kauemmin kuin nartuilla... Ohjatut reenit ovat vielä tauolla.

Kävin kyselemässä paikallisesta Univetista, että mitä tulisi maksamaan kastraatio ja samalla kertaa koiran kuvauttaminen luustollisesti kokonaan, niin että saadaan myös viralliset lausunnot selästä yms. Hinta-arvio oli (jos selästä otetaan vain sivukuvat) päälle 800 euroa. Tosin mietin jälkeenpäin, että taidan otattaa kuvat selästä sekä sivusta että päältä. Tossa oli mukana mm. ranteiden kuvaus ja kerranhan toi vaan kirpaisee ja ajattelin, että jos tutkitaan niin tutkitaan kunnolla. Univetissä toimiin luustojuttuihin erikoistunut eläinlääkäri, joka tosin ei tee kastraatioita (ilmeisen pikkujuttuja ;)) mutta katsoo kyllä luustokuvat niin halutessa. Oksilla on ollut toisen etujalan naksumista, tosin nyt ei ole kuulunut aikoihin, joten haluan nyt pelata varman päälle. Jos koirassa jotain häikkää luustollisesti olisi, niin tuolla paikkassa se löytyy kyllä ;).

Hinnoista puheen ollen, juttelin tänään yhden asikkaan kanssa koirien hinnoista. Hänelle on tulossa kolmas bokseri. Niiden hinnat vaihtelevat 1400-1800 euroon, ej-rekatuista saa maksaa kuulemma 850 euroa. Ja ko. roudun vakuuttaminen maksaa lähemmäs 800 euroa vuosi. Mun mielestä vakuusmaksu oli valtaisa kun ajatelee, että holskun vakuutusmaksu on muistaakseni 220 euroa vuosi. Toisaalta olen kyllä sitä mieltä, että on hyvä kun koirien ostohinnat ovat korkeita - hetken mielijohteesta tuskin esim. bokseria ostaa kukaan :). Ja ostohinta on kuitenkin oikeastaan pisara valtameressä, jos ajatellaan koiran koko kustannuksia sen elinaikana.

Kuvia ei vieläkään ole laittaa, tosin kameran käyttöopas on jo läpiluettu :)