torstai 19. joulukuuta 2013

Päivän puuhailut ja silmiä pimeässä

 
 Aloitetaanpas postaus Oksin aamupissikuvalla, jotta totuus koirapidosta ei unohtuisi. Näitä perushommiahan tää koiranpito loppujen lopuksi on, vaikka itseäni vaivaa lähes kokoaikainen riittämättömyyden tunne siitä, että koirien kanssa pitäisi jotain erityistä ja tavoitteellista harrastaa.

Aika paljon olen viimeaikoina pohtinut myös sitä, että millainen mahdollinen seuraava koira olisi...
Ajatushan ei ole mitenkään ajankohtainen mutta tulee aina pohdittua kaikkea. Holsku narttu on ehdoton ykkössuosikki mutta olen myös miettinyt rescue vaihtoehtoa, joko kotimaista tai ulkomaista. Olisipa siinä ehkä noista käymistäni kursseista jotain hyötyäkin, jotenkin. Näyttelytoiminta tai tavoitteellinen harrastaminen ei oikein tunnut omalta jutulta, enemmänkin itseäni kiinnostaa koirien käyttäytyminen yms. jutut. Paljon olen pyörinyt eri yhdistysten sivuilla ja seurannut myös kotimaan kodinvaihtajia. Äitini tosin ehdotti että ottaisin samasta yhdistelmästä, mistä heidän koiransa on, bordercollien. No, vaihtoehto tuokin mutta olisi ajankohtainen todennäköisesti ihan liian pian, kun olen mielessäni sitä mieltä seuraava koira on ajankohtainen vasta sitten kun koiria on talossa enää kaksi tai yksi. Kaikkien pohdiskelujeni päätteeksi päädyn kuitenkin erittäin todennäköisesti siihen holskuun :D.
                                 Arco aamulla tarkastamassa että navetan takana on kaikki ok.


"Joo, joo, äiskä. Mä tuun ihan tuulispäänä..."
 

Tänään kävin lenkillä erikseen Arcon ja Kepan kanssa. On se kummallista että hiekkatietkin voivat pysyä luistinratana. Oksin kanssa tehtiin lähellä pysymisharjoituksia tossa omassa pihassa. Kriteerinä oli että hihan ei saanut kiristyä ja katsekontakti piti olla. Kierreltiin pihalla ja tein paljon käännöksiä nopeassa tahdissa. Saatiin tehtyä myös useampi jätä-käsky autojen suhteen samoin kuin pyysin jättämään eli kääntämään pään pois ja katsomaan minua kun häiriönä oli naapurin lapset sekä haukkuva koira. No, etäisyyttä oli paljon ja siksi se niin helppoa olikin :). Oksi on kaikesta rimpulamaisuudestaan huolimatta äärimmäisen vahva koira, joten tonne jäiselle tielle ei tehnyt oikein mieli lähteä lenkkeilemään sen kanssa kun on ne Icebugitkin ostamatta.

                     "Katsotaan ensin vasemmalle että mitä siellä tapahtuu ja sitten oikealle..."

Sisällä tehtiin koirakokeita ja keittiöhömppää. Eli aloitettiin nallen pyörittämisellä. Tarkoitus oli saada pehmonalle kuonolla pyörittämällä eteenpäin. Aloitettiin sheippamalla eli eli ensin kuonolla kosketus ja siitä sitten kriteeriä nostamaan. Jokainen koira teki 3x5x2 sessiot. Homma jäi vielä vaiheeseen.

Seuraavaksi kaivoin esiin Nina Ottossonin suunnitteleman koirien älypelin, jonka olen joskus Arcolle pentuaikana ostanut. Pelissä pitää kantta pyörittää niin että siinä oleva reikä osuu namikoloon, ja sitten saa herkun suuhunsa. Jokainen koira sai tehdä kolme settiä. Hämmästyksekseni Kepa oli tässä suhteellisen taitava, siinä missä pojat ottavat tassut helposti kaveriksi, tytsy pyöritti kantta nenällään. Pätevä tyttö.

Sitten eläinkokeisiin. Oksi olisi kovin mielellään etsinyt nameja huushollista niin ajattelin että tehdään sitten oikein hajujuttuja. Ei mitenkään oppikirjojen mukaan vaan ihan hyvin vuoksi kokeilin että onnistuisiko juttu muuten. Mullahan on aitassa tähän hommaan oikein välineitäkin mutta nyt nappasin kaapista teepussin ja tyhjän lasipurnukan. Teepussi lasipurkkiin, purkki käteen ja koira haistamaan. Haistamisesta naksautin ja palkkasin, tätä tehtiin 3x5 sarja.

Sitten otin toisen samanmoisen purkin johon laiton sisälle palan talouspaperia. Purkit lattialle ja annoin koiran haistaa, oikean purkin haistamisesta naksuja nami purkin päältä. Näitä tehtiin 1x5 sarja niin että joka naksun jälkeen purkkien paikka vaihtui. Arco ja Kepa eivät väärää purkkia haistaneet ollenkaan mutta Oksi haistoi kaksi kertaa, jolloin oikea purkki pois ja kun koira luopuu väärästä oikea purkki lattialle ja sen haistamisesta naksu ja palkka.

Tämän jälkeen talouspaperipurkki pois ja ns. oikea purkki lattialle. Kun koira haistoi purkkia, käskin sen maahan ja tästä naksu ja palkka purkin päältä. Näitä 1x5 sarja. Tästä jatketaan ja katsotaan mitä saadaan aikaiseksi vai saadaanko mitään :)

 
Arco sanoo räyh!
 
Kari kertoi, että eilen iltalenkillä lähellä sen "enuskallakoskeakoskasepuree" terrierin kotia oli Arco ruvennut haistelemaan ilmaa ja valpastuntu ja tuijottanut pimeään metsään. Kari oli sitten otsalampun valossa huomannut metsässä kiiluvat silmät. Karin mielestä Silmät olivat kytistämässä terrieriä joka oli haukkumassa omalla pihallaan. Kari oli miettinyt että olisiko omistajille jotenkin pitänyt saada sana siitä että terrieri on kenties päätymässä jonkin elukan ruokalistalle... Muuten kylät koirat ovat olleet hiljakseen, joten tuskin oli susi. Mutta ehkä nämä olivat ne samat silmät mitkä kyttäsivät vauva -Oksia pari vuotta sitten, ja kylän koirat ovat tottuneet elukan hajuun....

perjantai 13. joulukuuta 2013

Puuhastelua ja Oksin ruokintasuunnitelma

Pakkasaamu ja kuvia siitä kuinka paljon lunta meillä oli. Nimenomaan oli koska nyt piha on luistinrata
 
                                                   Arco vahtihommissa portilla.
 
Ollaan elelty normiarkea mutta ulkoilut on lähinnä suoritettu ihan omalla pihalla koska lenkkipolut ovat todella liukkaat. Taidan käydä viikonlopun aikana katsastamassa Icebug tarjonnan. Olen miettinyt noita nastakenkiä mutta en ole saanut hankituksi. Lenkkeilyn kannalta näyttää nyt olevan pakkorako.

Oksi oli sitä mieltä että tennispallo tarvitsee pesua :D Toi sen ihan oma-aloitteellisesti pesuun.
                                     
                                                                  Oksi ja Noorus
 
Olen nyt muutamaan kertaan piilottanut koirien iltaruuan ympäri huushollia, ja ovat sitten vuorotellen saaneet etsiä sapuskan. Arcon kanssa tätä on harrastettu paljonkin pentuaikana, tiedä sitten onko harjoituksen tulos vai minkä mutta sen etsiminen on hyvin määrätietoista ja järjestelmällistä. Ja mikä tärkeintä kaikki etsittävät löytyvät. Arco peräti pahastui ja murahti kun yritin lopettaa sen hommat ennen kuin kaikki oli löydetty. Kuka sitä nyt kesken työn lähtee portin taakse norkoilemaan kun omalla vuorolla ei vielä ole kaikki löytynyt ;).

 Kepan kanssa tätä etsimistä ei juurikaan ole harrastettu ja homma menee sen kohdalla aika sähläämiseksi. Kepa kyllä rauhoittuu etsimään kun sen käskyllä lähettää etsimään mutta tarvitsee kyllä sen käskyn ja mielellään tukeutuu muutenkin hommassa minuun. Eikä sitä todellakaan puristele yhtään jos jokin jää löytämättä. Ehkäpä harjoitus rauhoittaa tytön touhuja.

Oksin kanssa ruuanetsintää on nyt tehty kolmesti koko sen meillä olo aikana. Nyt koira on hiffannut jutun täydellisesti. Oksi etsii aika samantyylisesti kuin Arcokin, rauhallisesti ja järjestelmällisesti ja tekee vielä tarkastuskierroksenkin. Erona pojilla on vain se, että Oksi selvästi etsisi myös korkeilta tasoilta ja kiipeilee etsiessään sohvalla ja nojatuoleilla. Kun Arco puolestaan pysyy kaikki tassut lattialla. No, sinällään ei ihme Arcon selkä ja takapää on ollut taas huonompana, joten minkäänmoiseen kapuiluun ei varmaankaan ole haluja. Ruuan etsintää jatketaan ja vaikeutetaan jatkossa, tarkoitus on jossain vaiheessa vaihtaa ruoka esineisiin. Toivoisin että tästä olisi apua myös Oksin kohdalla jälkihommiin.

                                                    Kaverukset Kepa ja Oksi

Sain tällä viikolla Oksille laaditun ruokintaohjelman. Kirjoittelen siitä joitakin juttuja tähän ylös, niin saa äippäkin lukea niistä kun usein koirien ruokinnasta puhelimessa keskustellaan. Raakaruokinnan runko olikin itselleni tuttua, joten hirveästi ei tullut mitään uutta.

Mutta Oksista näin:" Vältetään ko. koiralla näitä tuotteita, että saadaan allergeenit hävitettyä elimistöstä: vilja, soija, maitotuotteet, maissi, väri ja säilöntäaineet. Vältetään myös varastopunkin kasvu-alustoja eli teollista koiranruokaa.
Aloitetaan suolistosta ja suolen nukan korjaamisesta, eli gluteeniton ruokavalio, joka korjaa suoliston vajaatoiminnan ja siitä johtuvat puutostilat. Sillä ei estetä ravintoaineiden imeytymistä. Käytännössä; annetaan hiilihydraatin lähteenä pelkästään kasvisosetta raakana tai puuroa: hirssi/tattari kypsennettynä, keitinaika erittäin pitkä. Vältetään pitkäaikaista vitamiinivalmisteiden käyttöä, jotka sisältävät gluteiinia (tarkista jauheiden koostumus, ja vaihda tarvittaessa nestemäisiin).
Kehon ja ihon toiminta, solujen toiminalle välttämättömät lähteet: vesi, raakavalkuainen, hiilihydraatit, mineraalit- merilevälisä. Vitamiinit imeytyvät ravinnosta.
Koiran keho hyödyntää parhaiten eläinperäsitä valkuaista, mitä enemmän ko. lähteitä on, sitä paremmin keho niitä hyödyntää eli ei ko. koiralla supisteta eri eläimestä saatujen lihojen tai lihaisien luiden osuutta-pyritään jatkossakin antamaan viittä eri eläinlajia (4 lihaa ja 1kala).
Hiilihydraatti pidetään joka päivä ruokinnassa mukana ettei elimistö käytä valkuaista energian lähteenä, koska ko. koira tarvitsee valkuaisesta kaiken hyödyn.
Suosittelen alla olevia raakavalkuaisen lähteitä:
Broileri: hyvä d-vitamiinilähde, lihaiset luut sisältävät oikeassa suhteessa kalsiumin ja fosforin. Suosittelen myös broilerin sisäelimiä-iho ja turkki, kivipiiraa ja sydämiä voi syöttää runsaamminkin eivät sisällä rasvaliukoisia vitamiineja merkittävästi.
Sika: hyvin siedetty, B1lähde mm. vahvistaa vastustuskykyä, ehkäisee tulehduksia. Lihaiset luut: helposti sulavia ja selkäranka paras tuote koiran rustoille ja nivelille. Sian maksa paras A-vitamiinin lähde.
Lihainen rasva pidetään myös talviaikaan ruokinnassa mukana, näin taataan valkuaisten maksimi saanti, kun elimistö käyttää myös rasvaa energian lähteenä.
Lohi ja kala: sisältää suoliston ja hermoston ylläpitämiseen ja toimintaan välttämättömät vitamiinit.
Nauta: naudanmaha (entsyymit) ajanvietteeksi rustot ja luut, lihaseos sisältää myös B9 ja B12-joita ei saa kasvikunnan tuotteista.
Lammas; hyvin siedetty, hyvä rasvan lähde. Erinomainen  sulavuus. Luut-hyvä ajanviete.
Kananmunan keltuainen; kerran viikossa-paras biotiinin lähde, ko. koiralle voi antaa kasi keltuaista-taataan E-vitamiinin saanti. Ei käytetä maksan tai sisäelinseoksen kansa samana päivänä.
Vitamiinilisät tarpeen mukaan: päivittäin kasvikunnan öljyä 1rkl. 4viikon kuurina biotiini+sinkki.

Laitan tähän vielä esimerkki viikonruokalistan Oksille.
Ma: aamu: 200g broilerin sydän+ 200g naudan lihainen rasva+ 100g kasvissose.
       ilta: kalkkunan kaulat
Ti: aamu:200g lammas jauheliha+200g kasvissose
      ilta: sian selkä
Ke: aamu: 200g sian maksa+100g naudan maha+100g kasvisose
       ilta: 400g luinen poro
To: aamu: 400g sian palaliha+100g kasvisose
       ilta: broilerin selkä
Pe: aamu: 400g lohi+100g kasvisose
       ilta: broilerin siivet
La: aamu: 200g naudan paistijauheliha+200g naudan maha+100g kasvissose + 2 keltuaista
       ilta: lampaan luut/sian selkä
Su: aamu: 200g naudan lihaseos+100g kivipiira+100g kasvisose
       ilta: 400g broilerin jauheliha

Oksi rapsuttelee suupieliään ja korvia vielä, ja täyttyy vähän nyt muuttaa sen syömisiä, lähinnä maitotuotteet pois ja jauhemaiset vitamiinit. Aloitetaan myös tuo biotiini+ sinkkilisä nestemäisenä.

Kepa on lopettanut etujalkojen järsimisen 99%:sti ja mahan rapsuttelukin on vähentynyt selvästi, joten todennäköisesti kuivamuona on aiheuttanut sillekin ongelmia. Allergiatestiin sitä näillä näkymin en ole viemässä koska suuntaus on jo ollut selkeästi parempaan.

 
Kennelliiton lasku Oksin röntgenkuvien lausumisesta tuli tänään joten todennäköisesti tulokset saadaan ensi viikolla- jännittää...

keskiviikko 4. joulukuuta 2013

Jotakin on tapahtunut ja hankintoja

Kepa ja Oksi aamutoimilla ja auringonnousu Aitomäessä.
 
En tiedä mitä mutta jotain täällä meidän eläinkokoonpanossa on tapahtunut. Ja selkeästi vain positiivista. Molemmat kissat ovat alkaneet kaveerata koirien kanssa enemmän kuin aiemmin. Ilmeisesti Oksi on vihdoin viimein laskettu porukkaan kuuluvaksi tai sitten kissat ovat viimein sisäistäneet että Oksi on tullut jäädäkseen eikä siitä pääse eroon välttelemällä tai olemalla kuin ei olisikaan.
 
Meillä on monena iltana ollut koko eläinporukka, myös Arco, mukaan lukien  makailemassa mun kanssa makkarissa. Noorus on alkanut olemaan enemmän touhuissa mukana kuin aiemmin ja koirapoliisi Olga on palannut ennalleen poliisin hommaan. Ilmeisesti se vaan sitten otti kissoilta näin kauan sopeuta erityyppiseen koiraan.
 
Kävin aamupäivällä ostamassa koirille lihoja ja luita loppukuun tarpeisiin. Samalla tilasin Oksille ruokintasuunnitelman ja Arcolle tammikuuksi neljä perättäistä hierontakertaa viikon välein.
 
Iltapäivällä Oksilla oli korvatarkastus, korvat olivat ok mutta olivat keränneet kuivaa kökköä. Tämä vaikuttaa ainakin toistaiseksi olevan Oksille tyypillistä. Toivotaan että helpottaa raakaruokinnan myötä. Korvat saatiin katsottua ilman rauhoittamista vaikka poika kyllä yritti aluksi sinnikkäästi kammeta itsensä seisomaan tutkimuspöydälle. Tyytyi kuitenkin lopulta kohtaloonsa. Kilpparitestien tulokset olivat tulleet ja sillä rintamalla kaikki ok ja koira on tga negatiivinen. Sen sijaan Oksi sekä muutkin ovat kovasti hieroneet neniään ja kuonoaan, joten varmuuden vuoksi aloitettiin nenäpunkkihäätö.
 
Koirat saivat paahdetut naudannilkat mutta Oksille moinen herkku ei kelvannut, joten se sitten patsasteli koiraportin takana kun muut herkutteli.

 
 
Prismassa oli halvennuksessa Dysonin animalpro imuri. 100 euron alennus oli sen verran hyvä, että sijoitin sitten veronpalautusrahani ko. imuriin. Ja jos olin elänyt siinä luulossa että edellinen imuri olisi tehokas niin en elä enää. Koirat olivat kovin ihmeissään uudesta ja jopa Arcon piti sitä seurailla.