sunnuntai 17. maaliskuuta 2013

Viikonlopun touhut

 
Olo on ollut sen verran hyvä, että ollaan lenkkeilty molempina päiviä. Kari huolehtii  pääsääntöisesti Arcon lenkitykset mutta tänään aamulla kävin vuorotellen kaikkien kolmen kanssa. Oksin kanssa oltiin jo lenkillä seitsämän maissa.
 
Ilmoitin Oksin näyttelyihin jotka ovat huhtikuussa. Samalla selailin näyttelyitä ylipäätään, ajatuksella että jos sen kanssa tämän kevään ja kesän aikan muutamissa näytelmissä kävisi. Kastraatioaikaa kun ei ole vielä lyöty lukkoon. Musta on vanhenmiten tullut päättämätön, ennen oli aina hyvin selvät sävelet...No, joka tapauksessa Oksin kanssa otetaan ohjelmistoon kaikki näyttelyjutut; vierellä juokseminen, paikallaan seisominen ja hampaiden tutkailu. Näitä on jo vähän muistuteltu mieleen tänään muiden juttujen lomassa.
 
 
Tänään tehtiin pihalla Oksin kanssa noutokapulan hakemista, edelleen heitolla. Tänään Oksi toi kapulan suoraan käteen jos laitoin molemmat kädet valmiiksi-koira sihtasi kapulan siihen väliin. Onnistumisprosentti oli siellä 80 luokkaa, joten jotain voisi alkaa tähän lisäilemään. Lisäksi tehtiin merkille menoa 1x10 sarja. Arcolle ja Kepalle pihalla pelkää merkkiä 1x5 sarja ja sitten alkoi mun sormia paleltamaan, joten siirryttiin sisähommiin.
 
Arco kiersi keittöjakkaraa, Kepa teki kahdeksikkoa mun jalkojen välistä ja Oksi meni keittiöjakkaraa ympäri peruuttamalla. Tehtiin 2x5 sarjat sekä keittiössä että olohuoneessa. Lopputulokset olivat vähän niin ja näin. Meillä on sisällä liian pienet tilat esim. Oksin tehdä mitään tilaa vaativaa, tai sitten koira on vaan niin iso :) Joka tapauksessa nyt koirat nukkuvat, että pähkäilemään ainakin joutuivat.

 
Viikonloppuna kuuluu myös levätä.

 
Arcoa ärsytti kovasti kun kuvailin sitä joten se laittoi silmät kiinni. Poissa silmistä, poissa mielestä. :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti