maanantai 4. maaliskuuta 2013

Niitä näitä

Viime viikolta hieno aamurusko. Oli ihan pakko napata kuva kun taivas oli noin hienon värinen, kello taisi olla pikkaista vajaa seitsämän.
 
Arco virallinen seitsenvuotis pönötys. Aika muikealta näyttää...
 
Kyseisten jälkien haltija partioi nykyään aidan ulkopuolella.
 
 Oksin kanssa on tehty pihalla merkille menoa. Välimatka on pidetty aika lyhyenä kun siirryttiin uuteen ympäristöön. Häiriöinä oli naapurin haukkuvat koirat ja ohikulkevat autot. Pysyi kuitenkin paikallaan mutta kuikuili autoja, pääasia että ei rynnännyt perään.
 
Noutokapulaa on reenattu pihalla käskyillä "hae" ja "tuo". Ja ihan turhaan on Oksin kanssa sisällä hinkattu kapulan nostoa. Ainakin heitetyn kapulan se hakee 100% ja palautuksistakin 70% tuodaan suoraan käteen. Tiedä sitten mitä kävisi jos veisin kapulan ja sitten lähettäisin koiran... No, tota reenataan kuitenkin vielä heiton kanssa.
 
"Vierellä" käskyä katsekontaktin kanssa. Tää ei ole tiivistä seuraamista mutta hyvin koira vierellä kulkee. Olen naksuttanut kontaktista mutta muutama kerta otettiin niin, että sanallisesti kehuin koiraa. Hyvin pysyi kontakti sanallisella kannustuksella.
 
Tehtiin myös "istu", "maahan" , "nouse" erottelua. Olen ottanut tässä väliin ihan käsikosketustakin, johon meillä ei ole sanallista vihjetta vaan aukaisen käden nyrkistä. Edellisiin käskyihin olen ottanut myös "odota" käskyn lisäksi mutta tää on Oksille vielä vaikea. Istumisesta se mielellään odota-käskyllä valuu maahan. Odota käsky on vieläsiinä vaiheessa että peruutan vaihtelevia matkoja katse koirassa ja käyn sitten palkkaamassa. Seuraavaksi siirrytään siihen, että kävelen koiran sivulle rintamasuunta samaan suuntaan koiran kanssa. "Vierellä" käskyyn on liitetty sivulle tulo "sivu"käskyllä. Koira tulee vähän väljästi ja joskus istuminen jää vinoksi, tässä kohtaa voisi itse olla tarkempi ja palkata vaan kunnollisista suorituksita.
 
 
"Oksi, jätä kissa"
"Maahan" 
 
Muuten viikonloppu meni rennoissa merkeissä. Nukuttiin paljon koko porukka kun on tuntunut siltä, että voisi vaikka flunssa iskeä.
 
Kepan taidonnäyte nukkumisesta.
...ja Arcon versio...
 
Arcolla on hieroja ensi viikkolla ja allekirjoittaneen pitäisi aikuisten oikeesti saada aikaiseksi mennä Oksin kanssa ohjattuihin reenihin, vihdoin viimmein. Ajattelin, että Oksin olisi hyvä päästä leikkimään muidenkin kun minun kanssani, joten mulla on Valtterin päänmenoksi suunitelmia...
 
 Olen ottanut pari päivää lomaa ennen Mh-testiä. Oksia on todella paljon palkattu käskystä luokse tulemisesta sekä muun ympärillä pörräämisestä. Välillä tuntuu, että mulla on jokin ylimääräinen uloke... Täytyykin kaivella noita meidän eri kokoisia patukoita yms. liian paljon tulee leikkittyä noilla koiran suosikkileluilla.
 
Lopuksi vielä kuva Kepa-söpöläisestä. On se vaan jännä, että koiran ikääntymisen huomaa sen silmistä...

2 kommenttia:

  1. Toinen toistaan upeampia nukkuma-asentoja Arcolla ja Kepalla. Malttaako Oksi nukkua ollenkaan? Minä laitoin myös Okon nukkumakuvan blogiini.
    Äiskä

    VastaaPoista