lauantai 30. maaliskuuta 2013

Kun Oksille tuli vieras



Tai ainakin Oksi omi vieraan heti itselleen. Tytär tuli viikonlopun viettoon ja auttamaan kissojen turkkien kanssa. Sandra on aina kuulunut Oksin mielestä ihan superporukkaan eikä se malttasi antaa Sandra seurustella muiden eläinten, eikä oikein ihmistenkään, kanssa ollenkaan.

 
Oksilla on vahtikoirian ulkoinen olemus mutta sisinmiltään se on ihan pieni sylikoira :D


 Aamulla Käytin lenkillä ensin Oksin ja sitten Kepan. Kari lenkitti Arcon. Oksin loppulenkki meni varsin hienosti eli hihnassa maltettiin kävellä ilman hihnan kiristymistä. Huomenna otetaan taas uusiksi.

Eilen illalla otettiin vielä Oksin kanssa näyttelyvermeiden kanssa seisomista. Ketjukaulain on jäänyt niin pieneksi etten meinannut saada sitä enää koiralta pois. Eli uuden hankinta on ajankohtainen ennen näyttelyjä.

Tänään saatiin Nooruksen turkki kuntoon. Se ei olekaan koskaan niin valtava työmaa kuin Zulian. Nooruksen kanssa selvittiin lähes kampaamisella vain muutamaa paikka piti saksia. Aloiteltiin jo Zulian turkkiakin, että huomenna ei olisi niin iso homma.

 
Tässä kuvassa näkee mielestäni hyvin Arcon ja Oksin kokoeron. Oksi istuu huomattavasti kaempana kuin Arco.
                                                    
Oksi olisi halunnut kokonaan makaamaan selälleen Sandran syliin. Ehkäpä se ei hahmota kokoaan mutta varsin muikelta näyttää Oksin ilme näinkin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti