perjantai 15. maaliskuuta 2013

Kuvasarjaa poikien touhuista

 
14.03.2013 Kouvolan Valkealassa -29 aamulla varttia vaille kuusi.
 
Koska olo on vielä ollut vähän niin, ja näin vaikkakin antibiootit tuntuvat tehoavan, niin lenkit ovat koirien kanssa jääneet tulevaan viikonloppuun. Keittiöreenissä ollaan tehty sivulta lähetystä merkille käskyillä "sivu" ja "merkki". Lisäksi tehty vihje-erottelua: istu,maahan, nouse käskyillä sekä pientä jumppaa käsikosketuksen kanssa. Yllättävää oli, että Arco ja Kepa olivat innokkaita touhuajia, Oksille oli tosi kova häiriö palkkionameja pöydällä syövä kissa :D.
 
 
 Kuvasin tänä aamuna poikien aamutoimia pihalla. Mielestäni sain aika kivan kuvasarjan koirien elekielestä. Noita koirien puuhia on tosi mielenkiintoista seurata...











 
 
Sillä aikaa kun pojat poseerasivat edellisen kuvasarjan, Kepa joutui tekemään töitä eli vahtimaan pihaa. Eli alla hollannikas Kepa eikä musta pystykorva vaikka niin ehkä kuvitella ;).

 
 
Mulla on jonkin sortin pläänejä Oksin suhteen lähinnä koskien häiriötreejä ja ajattelin käydä sen kanssa leikkimässä vähän eri paikoissa. Lisäksi meidän tarvitsisi käydä pyörimässä esim. kauppojen parkkipaikoilla autohäiriötä tekemässä.


On se vaan niin hieno!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti