sunnuntai 28. heinäkuuta 2013

Velliä räsyssä

Lukion ruotsin opettajalla oli tapana sanoa meille kun olimme oikein laiskoja että "te olette kuin velliä räsyssä", välillä taas olimme "tapettuja matoja". No, kumpikin sanonta on sopinut koiraprukaan tänään. Lienee tuo helle, joka on vetänyt koirat ihan naateiksi. Töppiksien kanssa on tehty kolme lenkkiä ja sitten ne ovat leikkineet niitä matoja makaamalla pihalla. Yksi corgihepuli saattiin aikaiseksi päivän aikana, ja siitä tämän päivän kuvat.











Kuvapäivitys Nellan nenätilanteesta joka oli otettu ennen hepulointeja. Hepulin aika nenästä lähti osa rupea pois mutta nenä näyttää siistiltä.

Koska kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, Nella kuittaa tämän päivän haukotuksella :D

1 kommentti: