torstai 18. heinäkuuta 2013

Kuulumisia


Täällä ollaan elelty vakiintuneessa käytänössä. Eilen oli vielä kiva ulkoilusää mutta tänään on satanut. Töppieksien kanssa tehtiin eilen illalla tuo pidempi lenkki ennen nukkumaan käymistä. Tänään ollaan lenkkeilty tuossa lähi metsässä Töppiksien kanssa kolmesti.  Sade on rajoittanut pihailua.

 
Sekä eilen että tänään iltaruoka tuli palkkioina tekemisestä. Omien kanssa ollaan vähän höpsötelty eli kerrattu jo opittuja asioita. Tänään otin ohjelmistoon maahanmenon alustan päälle (pyyhe). Ajatuksena olisi rauhoittaa Oksi alustan päälle makaamaan.

Nella sekä Rölli tekivät eilen kosketuskeppiä ja luopumista. Hienosti menee :). Tänään otettiin keppiin vähän etäisyyttä eli tarkoituksena olisi saada siihen liike mukaan. Luopumista tehtiin myös. Otin Töppiksille tänään kosketusalustaksi kangastabletin. Kriteerinä laittaa molemmat etutassut alustalle, onnistui mukavasti ja muutaman onnistuneen alustan päällä palkkauksen jälkeen heitin palkan koiran taakse lattialle niin saatiin liike mukaan, eli koira hakeutuu alustalle uudelleen.

Harjasin Röllin tänään läpi ja ajattelin vielä kammata sen. Pohjavillaa irtoaa kiitettävästi.
                                                    Rölli ihmettelee Heikki-undulaattia :).

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti