lauantai 6. heinäkuuta 2013

Neiti Näpsä yökyläilee

 
Nella-corgi tuli aamupäivällä tapaamaan meidän ryhmä rämää ja kokeilemaan, että olisiko mahdollinen parin viikon hoitojakso mahdollinen. Nella näytti heti alkuun, että "mulle ette sitte ala" eli pieni rähinänpoikanen saatiin aikaiseksi sekä Kepan että Oksin kanssa. Poikanen tosiaan joka lopahti heti alkuunsa, ja osittain johtui siitä että meidän koirat olivat kiinni.  Koska Nella oli kuitenkin hyvillä mielin niin se jäi meille yli-yön-hoitoon. Arco tuli lenkiltä myöhemmin paikalle ja katsoi jo pihaa lähestyessään että corgeja paikalla. Haistelivat Nellan kanssa ilman mitään episodia ja se oli siinä :).

                                          Tuolla sitä on... ruokaa...
 
Nella oli varsin innokaasti mukana keittiöhommissa ja kaikessa joka vain jotenkin liittyi ruokaan :).
Käväistiin Nellan kanssa kävelemässä tuo metsälenkki ja se olikin oikein näpsäkkä lenkkikaveri. Kaarsi tieltä suoraan meidän pihaan, ihan kuin olisi aikaisemminkin meillä ollut.


 
Meillä oli tänään pellolla heinänteko, joten oltiin aika paljon sisätiloissa. Lähinnä noiden meidän koirien vuoksi, ne kun katsovat että heinäporukka on niinkuin meidän pihalla ja vahtivat sitten haukkuen heidän hommiaan. Annettiin työmiehille heidän ansaitsemasa työrauha, tosin käytiin Nellan kanssa pihalla katsomassa työntouhua.

Ulkona oltiin niin, että Nella sai olla vapaana ja meidän koirat olivat kiinni. Vuoronperään sitten otin omasta porukasta jonkun himmamaan Nellan kanssa. Lähinnä se oli sellaista peräkkäinkävelyä ja haistelua. Arcon jätinkin sitten jo irti, koska se tuli Nellan kanssa hyvin juttuun. Lähinnä makoili ja katseli muiden puuhia.

Päikkärit nukutiin koko porukka. Yllättävän hyvin Nella rauhottui nukkumaan ja samaten meidän koirat, nukutiin varmaan pari tuntia :). Nella teki saman tempun kuin Röllikin, eli työnsi koiraportin syrjään ja tupsahti eteiseen. Tästä ei seurannut sen kummempaa vaikka Kepa ja Oksi paikalle kerkesivätkin. En kuitenkaan vielä pitänyt koiria samoissa tiloissa vaan jaoin porteilla vaihtelevasti tiloja.
                                                                  Nella ja Oksi
                                                       Alla kuva iltasapuskalta.
          

Iltaruuan jälkeen lähdettiin pihalle ja nyt Nella oli sitä mieltä että tässähän voisi vaikka leikkiä. Oksi oli kiinni pitkässä narussa ja Nella kävi sitä siinä leikittämässä. Oksi näytti uskovan Nellaa hyvin joten laskin sitten pojankin vapaaksi ja leikeistä kuvia alla.






 
Tässä vaiheessa Oksi vasta kekkasi, että Nellahan on tyttö ja veläpä varsin hyvähajuinen sellainen. Nuortamiestä piti vähän toppuutella toimissaan vaikka Nella varsin pärjäävän oloinen koira onkin. Leikin tiimellyksessä Nella kävi Kepaakin haastamassa leikkiin mutta katsoin, että sen aika ei ole vielä.

Ja sitten alkoi sataa. Nyt on varsin väsynyttä ja hiljaista porukkaa. Nella vaikuttaisi näin lyhyen tuttavuuden perusteella olevan hieman tiukempi kuin Rölli-corgi. Rölli puolestaan on vilkaampi persoona kuin Nella. Ruokaa rakastavat kumpainenkin :).

 

4 kommenttia:

  1. Onneksi kyläreissu sujuu hyvin,paljon paremmin kuin ajattelin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin meni minunkin mielestä. Hyvillä mielin voi kaksikko hoitoon tulla :).

      Poista
  2. Mä vähän luulen että semmosta corgia joka ei ruuasta välitä saa ettiä kauan.. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Corgit on mulle tuntematon rotu, vaikuttaa kyllä ruokamootorilla käyviltä. Ruokaa ei ainkaan tarvi arvottaa :D.

      Poista