perjantai 23. maaliskuuta 2012

Oksi on jo iso poika

Käytin Oksia eläinlääkärillä koska epäilin koirien saaneen nenäpunkkitartunnan. Samalla lääkäri tsekkasi ja tyhjensi Oksin anaalirauhaset, ei se oireillut ollut mitenkään mutta pyysin vilkaisemaan. No, tulihan ne tyhjennettyä. Strongholdit saatiin kotia yksi ampulli joka toinen viikko (6 viikon kuuri). Oireet (kirsun rapsuttaminen ja nenä hierominen sekä korvien kapsuttelu) on vähentynyt, joten kait lääke on auttanut. Hyvä juttu:).

Oksi käyttäytyi ok, paitsi että nosti jalkaa ihan keskelle odotustilaa. Oli aika kierroksilla kun mentiin sisälle mutta ei ollut millänsäkkään kun anaaleita tyhjennettiin. Käytin sen puntarissa ja painoa on pojalla nyt 22,5 kg. Se on viime viikkojen kuluessa kasvanut kovasti ja jotenkin muuttunut aikuisemman näköiseksi. Jalka nousee aika useasti kaupungilla ja muiden pissoja nuuhkitaan tarkasti. Työkaveri ei tunnistanut Oksia enää samaksi koiraksi, joka vietti jonkin aikaa sitten päiviään sosiaalitiloissamme. Samainen työkaverini pelkää koiria mutta on tähän mennessä Oksia silitellyt mutta se loppui nyt. Oksi on kuulemma ihan liian iso ja pelottavan näköinen :D.

Niin isoksi Oksi on jo kasvanut, että pääsee koirankopin katolle. Kepahan hyppää sinne vauhdista mutta Oksi nostaa etutassut katolle ja ponnistaa paikaltaan takajalat katolle. Onneksi se ei ole käyttänyt moista tekniikkaa aidan ylittämiseen, luulen,että se halutessaan pääsisi piha-aidan yli "ihan heittämällä".

Tiistaina harkoissa oli mukana Kepa ja Oksi. Tehtiin kosketusalustaa etäisyyden kanssa. Meni molemmilta kivasti ja molemmat pysivät myöskin hiljaa vaikka paikalla oli muita koiria. Oksin keskittymiskyvyssä on pientä rakoilua ilmassa noin yleisesti ja luulenkin, että murkkuikä ainaa päälle kovasti. Keskiviikkona oltiin Katariinan ja Valtterin kotona ja tarkoitus oli reenata laatikon kiinnilaittoa mutta meidän kohdalla asiasta ei tullut mitään. Paikalla oli ihanainen Aino-pinseri, joka pisti pikkupojan pään ihan sekaisin. Ainon omistaja sanoikin, että ilmassa on vuosisadan rakkaustarinan tuntua :D. Jännityksellä odotan, että kuinka paljon nartut Oksin päätä sekoittavat, kun se kuitenkin on vielä ihan penska, kunhan se tuosta aikuistuu.

Pieniä muutoksi tehdään harkkoihin Oksin kohdalla niin pitkäksi aikaa  kun poika hieman tuosta "asettuu".

Oksin ulkonäköä on kovasti eri ihmisten toimesta kehuttu. Varsinaisia "holskuntuntijoita" joukossa ei ole ollut mutta kovin näyttää viehättävän moni koiran ulkomuoto:). Useampi on kysellyt, että ollaanko käyty/menossa näyttelyihin. Sitä en osaa itse sanoa kuinka rotumääritelmien mukainen Oksin ulkoinen habitus on mutta onhan se erittäin päheän näköinen poika :D. Vielä kun se tuosta miehistyy niin täytyy myöntää, että omista yhden hienoimman näköisistä koirista mitä tiedän/olen nähnyt:). Tosin tuollainen raidallinen ja hektisesti käyttäytyvä koira aiheuttaa kaupungilla kävellessä aika monessa ihmisessä sellaisen väistän-ilmiön ;). Arcoa ovat monet kiitelleet kauniiksi koiraksi, Oksi ei varsinaisesti ole mielestäni kaunis- se on kesyttömän näköinen- villi :D.

1 kommentti:

  1. Sonylla alkaa myös murkkuikä painaa päälle ja testosteroni nousta päähän - alkanut nuuskutella enemmän pissoja ja muutenkin toisten koirien takapäätä tarkemmin ja eilen nosti eka kertaa oikeaoppisesti kinttuaan penkkaa vasten. Onhan se koipea nostellut jo kauan, mutta nyt vasta alkanut näyttää uroskoiran nostelulta! Tänään se rähisi ekaa kertaa kunnolla toisen koiran kanssa (uros sekin), kun päällepäsmärille sanottiin vastaan. Myös treenejä aletaan pitää todella intensiivisinä ja lyhyinä, jotta keskittyminen ei herpaantuisi muualle ja vire pysyisi korkealla!

    Sony on myös muuttunut ulkonäöllisesti "miehekkäämmäksi" ;) Tosin minun mies on vielä kääpiö, nyt vasta tavoittanut 20kg painon ja taitaa olla muita veljiä väh. muutamaa senttiä matalampi.

    Tsemppiä Oksi-kojootin kanssa murkkuiän iloihin :)

    VastaaPoista