sunnuntai 18. maaliskuuta 2012

Joskus olisi vaan parempi jäädä kotiin

Toden totta, joskus on niitä huonoja päiviä. Ja tämä sattui nyt olemaan sellainen. Aamulla tuntui, että vatsassa kiertää ja alaselkä oli kipeä, mälsä juttu.

Pystyin kuitenkin käymään koirien kanssa aamulenkit, tosin Oksin kanssa heittelin vaan palloa pihalla. Tämä lähinnä siksi, että se peuhaa niin paljon Arcon ja Kepan kanssa ja koen, että pitäsi saada se enemmän tykkäämään tehdä hommia minun kanssani. Hienosti poika kyllä hakee pallot ja tuo ne, jos ei ihan joka kerta, mutta kuitenkin ihan käteen saakka. Lueskelin eilen Kaimion kirjoista koirien murrosiästä (alkaa muuten 7kk eteenpäin) ja mietin, että miten tuon Oksin kanssa pitäsi toimia jos noita murrosiän juttuja tulee esille, ja tuleehan niitä ennemmin tai myöhemmin. Pitäsi pitää oma maltti ja olla koiran silmissä edelleen superkiva, haastetta piisaa :).

No, ohitusreenit olivat tänään ja mukana Oksi. Ekat reenit ulkona mikä oli hyvä juttu. Tehtiin taas pareittain, meillä oli parina kelpienarttu, joka oli uusi koira reeneissä. Toinen pari oli paikallaan ja toinen kulki ohi niin, että ei ollut aina näkyvissä. No, meillä meni jotenkuten. Oksi ottaa kierroksia jo autossa kun näkee toisia koiria, tosin seurasin sitä toisen parin tehdessä ja oli se siellä pääsäänöisesti hiljaa mutta kuitenkin. Ensin me olimme ohittavana parina. Tämä meni jotensakkin vielä ok.Tosin meitä "häirittiin", paikallisesta kuppilasta tuli mies joka oli jo jonkimmoisessa laitamyötäisessä. Hän oli mennyt sinne vähän aikaisemmin ja autoon hänellä jäi sakemanni. Tosin oli hänellä myös autokuski mukana, jos asiasta jotain hyvää haluaa hakea ;). Hän jäi sitten Oksia ihailemaan tyyliin "että minullakin on sakemannii ja onpas kaunis koira..." johon minä "niin, tää on kyllä hollaninpaimenkoira ja meillä olis täs menossa ohitusreeni..." ja tunnen kuinka omat kierrokset alkavat nousta :D. Tähän täytyy sanoa, että olen tosi tiukkapipo kun on kyseessä alkoholi ja koirat. En tiedä mitään niin rasittavaa kun viinan vaikutuksen alaisena tehdyt sulkeisharjotukset koiralle! Tosin nyt ei sellaista ollut kysymys ollenkaan mutta pipo kiristyi kuitenkin:).

Paljastui, etä sakemanni oli kepienomistajan tuttu koira. Joten mies lähti näyttämään koiraa parillemme. Seuraavaksi me olimme paikallamme ja kelpie ohitti meitä. Tämä ei sitten mennytkään oikein hyvin, oma mielentila vaikutti siihen, että Oksin käytös alkoi ärsyttämään. Oksi kyttäsi lähinnä milloin kepien omistaja kääntyy ja aloitti haukkumisen jo silloin vaikka koira itsessään, siis kelpie, ei ollutkaan vielä näkyvissä. Tää oli aika syvältä. Ja oma keskittyminen vielä syvemmältä. Onneksi maltoin olla kuitenkin rauhallinen suhteessa koiraan vaikka pään sisässä kiehui.

Seuraavaksi siirryttiin sisätiloihin. Valtteri kerkesi jo varoittamman kelpien omistajaa, että Oksi saattaa haukkua kun tullaan sisään. Ja että osaa varautua toimimaan oman koiransa kanssa. Saatiin onneksi kierroksia hieman ulkona laskemaan ja kun tultiin sisään Oksi oli ihan hiljaa:). Huvittavinta sen kanssa on, että kun varaudut "pahimpaan" koira on kuin enkeli:). Tehtiin sisällä erittäin löysää seuraamista ja vähän aikaa nenäkosketusta/värierottelua. Oksi  mielellään edelleen seuraisi muiden koirien tekemistä mutta onneksi pysyi hiljaa.

No, toivoa on kuitenkin ja positiivista on, että Oksin haukkuminen johtuu vaan siitä, että se haluisi mennä toisten luo. Siinä ei ole agressiivisuutta eikä pelkoa joten kyllä se tästä:). Liian helppoahan sen kanssa muuten olisi ollutkin :D. Ja sehän on vielä aika lapsikin:D.

Hihnakäytökseen yleensäkin, vetäminen yms. pitää ruveta puuttumaan eli harjoitusta siihen lisää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti