tiistai 27. marraskuuta 2012

Tiistain touhut

Tänään oli vapaapäivä. Huollatin lähinnä itseäni ;), ja kävin vaihtamassa Arcon hieronta ajan ensi viikoksi.

Arcon ja Kepan kanssa lenkit. Jokin erityisen mielenkiintoinen otus on pyörinyt lähimetsässä, Arco oli taas nenänsä vietävissä. Eli jäljellä oltiin. Kepa oli taas sitä mieltä, että voisi ruveta lintukoiraksi. Nähtiin meinaan jokin varista isompi harmaa lintu, luultavasti jonkin sortin haukka, tuolla metsässä. Ja perään olisi pitänyt Kepan päästä. Loppulenkistä vastaan tulivat naapuruston tiibetinspanielit. Kepa meinasi ottaa kierroksia mutta väistettiin tohon pellolle. Uskoi kuitenkin kieltoa ja lähti seuraamaan ja pääsin palkaamaan. Tää oli hyvä juttu koska välillä Kepa menee niin kierroksille, että ei juuri syöminen kiinnosta.

Oksin kanssa jatkettiin hihnaharjoituksia tuossa pellolla. Aika kivasti käveleee remmi löysällä mutta palkata pitää useasti. Autojen perään ei hötkyillyt yhtään mutta olihan tuota etäisyyttäkin tiehen jonkin verran. Naapurin pitit haukkuivat kun käveltiin heidän puollella peltoa, Oksi ei jäänyt kuuntelemaan/tuijottamaan vaan seurasi mukana kivasti. Sisällä tehtiin sivulletuloja ja siitä seuraamaan lähtemisiä. Tähän pitäsi vissiin keksiä jokin käsky (ehkä ylös tms.), että koira nousisi istumisesta seisomaan. "Seuraa" käskyä muutama kerta ja palkka oikeasta seuraamisasennosta. Oksin kanssa leikkimistä narupallon kanssa. Hienosti tuo lelun aina takasin ja välillä jopa pudottaa sen syliini jos satun istumaan.

Katariina kyselikin jo, että milloin haluttaisiin mennä reenailemaan :). Täytyykin ottaa yhteyttä sinne päin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti