keskiviikko 14. marraskuuta 2012

Silmäpeilausta ja hierontaa

Käytiin Arcon kanssa silmäpeilauksessa. Muutokset silmissä eivät ole juurikaan edenneet viimekertaisesta, väliä on ollut 10 kuukautta. Nyt silmälääkäri Jaana Pätilä, laittoi koiran dignoosiksi kaihin. Arco käyttäytyi aika mallikaasti, yksi murahdus tuli ihan loppumetreillä. Uusintapeilaus on noin vuoden päästä ja silloin vien Kepan kanssa. Kepalta on silmät todettu terveiski mutta lääkärin mielestä vanhenevan koiran silmiä olisi hyvä tarkistuttaa. Lääkäri totesikin olevan hieman nurinkurista, että koirien silmät peilataan ennen kahden vuoden ikää ja sitten eletään koiran loppuelämä uskossa, että silmät on ok. Hänen mielestään jo jalostusta varten olisi hyvä kerätä tietoa vanhempien koirien silmistä.

Kepa oli enemmän jumissa kuin aiemmin. Lisäksi se aristi takajalkojaan ja häntäänsä.  Sillähän oli muutama vikko sitten tuo häntäepisodi mutta laitoin sen vesihännän piikkiin ja hännän roikottaminen menikin ohi kipulääkkeellä. Hieroja-Jonna kehoitti antamaan Kepalle särkylääkettä muutamana päivänä ja seurailemaan sen häntää. BOT-loimi kannattaa laittaa nyt Kepalekin yöksi.

Oksi-Poksi se ei malttaisi olla paikoillaan minuuttia kauempaa. Hientä hilselyä oli kun jouduttiin se puoliväkisin lattiassa pitämään. Oksilla oli pientä reagointia sään kohdalla, luulen, että se taloon törmäys on voinut sen aiheuttaa. Muuten Oksi oli ok.

Eläinlääkärireissulla Arcon kanssa tuli jututettua borcollieporukkaa ja siliteltyä kolmea bortsua. Kivoa koiria olivat kaikki kolme :). Arco painoi nyt muuten 29,5 joten on pojasta painoa lähtenyt. Lähes neljä kiloa siitä mitä se painavimmillaan oli. Muutama kilo vielä pois niin hyvä on :).

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti