maanantai 5. marraskuuta 2012

Kuulumisia

Kiirettä on pidellyt lähinnä on tuntunut siltä, että työ vie kaikki mehut ihmisestä, niin hauskaa kuin siellä onkin. Oksin ohjatut treenit ovat olleet tauolla parisen viikkoa juuri omien kiireiden vuoksi. Täytyykin ottaa yhteyttä Valtteriin...

Toissa lauantaina kävin Holsku yhdistyksen syyskokouksessa. Pähkäsin pitkään, että lähdenkö vai en. Läksin sitten :). Elävien eläinten jalostaminen/kasvattaminen/pentujen teettämäminen on kyllä asia joka herätttää mielipiteitä lähes jokaisessa "vähänkään enempi eläinihmisessä".

Menneenä viikonloppuna oltiin Karin ja mun työkavereiden (+heidän miestensä kanssa) Viipurissa.
Sandra ja Timi tulivat koira+kissavahdeiksi, että päästiin Karin kanssa kumpikin reissuun.  Ja koska meillä näitä eläimiä on aikaisen paljon niin usein myös sattuu ja tapahtuu. Oksi ja Kepa olivat riehuneet pihalla lauantaina ja Sandra sanoi, että kuului kova tömähdys kun koirat osuivat talon seinään. Hän oli ottanut sitten koirat sisälle ja huomasi, että Oksilta vuotaa nenästä verta. Veri tuli sieraimen sisältä ja kait sitä sitten oli tullut enemmän kuin muutama tippa koska sitä oli Sandran collegehousuissa ja nojatuolin päällyksessä. Onneksi tyttärellä ei ole taipumusta hysteriaa :).  Oli istuttanut Oksin eteen ja tutkinut koiran kuonon,  ja koska koira ei aristanut kuonon painelua, oli tullut tuloseen, että mitään suurempaa ei ole rikki. Verenvuoto oli sitten pikkuhiljaa loppunut ja koira oli olllut suhtu koht ok. Vähän vaisuksi Sandra sitä kuvaili lauantai-illan osalta, mutta Oksin oli jo ihan oma itsensä kun sunnutaina reissusta kotiuduimme, ehkä kuono oli hieman turvoksissa mutta ei sen kummempaa. Koirat olivat kuulemma käyttäytyneet hyvin poissaollessamme, välillä tarkistaneet, että Sandra ja Timi ovat paikalla mutta eipä muuta. Oksi oli kuulemma valvottanut Sandraa yöllä, käynyt haistelmassa kasvoja jne. mutta olihan tää juniorille ihan ensimmäinen yö erossa minusta, joten menkööt sen piikkiin :). Vävypoikakin totesi koirien käyttäytyneen hyvin ja on kuulemma niihin itsekin jo tottunut :).

Ulkomailla reissatessa tulee katseltua paljon paikallisia koiria ja kissoja. Lähinnä liikutiin vain Viipurin keskustassa mutta routukirjo on Venäjälläkin havaittavissa. Koirat käyttäytyvät hyvin, en ole koskaan Venäjällä liikkuessani törmännyt ns remmirähjiin.

Ensi viikolla alkaa reilun viikon loma, jolloin meinasin suurimmaksi osaksi vain puuhailla koirien kanssa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti