torstai 5. tammikuuta 2012

Kuulumisia

Oksi on kasvanut kovasti, selkälinja lähenee Kepan korkeutta. Oksi on noin 5cm Kepaa matalampi. Muuten pikkupoika on aikaisen rimpula mutta selkeää jämäköitymistä on tapahtunut. Hampaat vaihtuvat tiuhaa tahtia ja vaikuttaa siltä, että suu on välillä kipeä. Tänä aamuna jäivät nappulat syömättä, eilen oli oikea yläkulmuri irronnut. Takahampaita on tippunut myöskin ja välillä suu haisee veriselta lihaklipiltä :D. Toinen korva lerpattaa kärjestään noin niinkuin useinmiten, välillä taas sekin on napakasti pystyssä, varsinkin silloin jos on jotain tärkeää havainnoitavaa. Jalka on noussut pissatessa lähes koko meillä olo ajan, tosin nyt kehuessa jalka nousee tosi korkealle. Turkki on saanut pituutta niin, että pitkäkarva tuo taitaa olla :D. Turkin pituuden myötä se on saanut myös hieman enemmän tummaa väriä, musta maski on pysynyt, ainakin toistaiseksi.

Luonteeltaan pikkupoika muistuttaa kovasti Vaahteramäen Eemeliä, ei se ilkeä ole, mutta sen ympärillä tapahtuu paljon asioita :D. Ihmisiin suhtaudutaan edelleen ystävällisesti ja ainakin menneen uuden vuoden perusteella sanoisin/ennustaisin, että Oksi taitaa olla laukausvarma. Se ei siis reagoinut paukkuihin mitenkään. Sähläsi ensin Arcon ja Kepan mukana, ja ihmetteli, että pitäsikö tässä nyt jotain haukkua? Tuli keittiiöön seurailemaan mun kokkailuja ja jätti aikuiset kommentoimaan raketteja. Loppuillasta otti solmuluunsa ja paineli omalle pedeilleen luuta syömään. Arcohan reagoi ilotulitteisiin haukkumalla ja haluaisi olla pihalla niitä kommentoimassa, ei siis pelkää. Voisikohan sitä luonnetestitermein sanoa paukkuärtyisäksi. Kepa on koiristamme selkeästi ääniherkin, nytkin se halusi heti sisää kun kuuli paukkuttelua. Sisällä käyttäytyy kuitenkin ihan ok eli ei mene mihinkään piiloon.

Ensi viikolla alkavat koirakurssit. Eli tiedossa on Oksin kanssa pentukurssia ja naksukurssia. Tiistaisin on arkitokoa, ja sinne pääsevät vaihtelevasti Oksi ja Kepa. Sunnuntaisin on ohitustreenit. Joten vapaa-ajanongelmia ei ole lähiaikoina tiedossa, jos niitä on tähänkään asti ollut :D.

Arco on voinut suhteellisen ok. Vatsaan on kertynyt jonkin verran taas nestettä ja voi olla, että sen olo on tästä syystä ajoittain hieman huono. En tiedä, mutta todennäköisesti, kuivanappulat kerryttävät nestettä. Olen syöttänyt Arcolle ja Kepalle nyt hieman normaalia useammin nappuloita, joka toinen päivä iltaruoka on ollut nappulaa. Täytyy vissiin vähentää sitä Arcon kohdalla ja katsoa auttaisko se asiaa. Täytyy myöntää, että Arcon olo ja elo on sellainen asia, joka on mielessä joka päivä...varsinkin nuo silmätkin ovat huonontuneet.

1 kommentti:

  1. Dex on syönyt myös nappuloitaan välillä tosi hitaasti ja leikkiessä päästää helposti irti. Ihan selkeästi on välillä vähintään arka turpavärkki, nyt on tosin nuo takahampaat enää jäljellä!

    Onkohan sulla muuten facebookissa joku yksityisyysasetus joka estää viestien/kuvien ilmestymisen tuonne sivulle? Menin profiiliisi tuolta tykkäysten kautta, ja siellä näkyy mm. lokakuussa tuonne kirjoitettu kommentti joka ei kumminkaan ikinä sivulle ilmestynyt.

    Terkkuja Oksille ja parempaa vointia Arcolle. Nyt voi jo sanoa että toivottavasti tänä vuonna nähdään!

    VastaaPoista