lauantai 24. syyskuuta 2011

Yleishöpinää

Tänään lähdin heti töiden jälkeen koirien kanssa kävelemään pidemmän lenkin. Sitten täytyi ottaa päikkärit kun olin aamulla herännyt jo viideltä.

Olin ottanut töistä mukaan pahvilaatikon ja ajattelin, että katsotaan mitä toimintaa koirat sen kanssa harjoitustilanteessa tarjoaa. Lähinnä oli tarkoitus vaan poimia joku toiminto ja ruveta palkkaamaan siitä. Arco kurkkasi laatikkoon ja aloin palkaamaan sitä laatikkoon kurkkaamisesta. Otettiin 3x10 sarjat ja vaihdoin koirat. Kepa toimi samalla tavalla ja ajattelin, että palkataan sitten siitä samasta. Myös sarja oli sama.

Sain Arcon kurkkaamiselle jo hieman kestoakin seuraavalla 3x10 harjoituksella. Se on toimissaan Kepaa hitaampi, joten kestoa saa sille helposti. Mitään käskyä en toimintaan halunnut lisätä. Koirat vaihtoon ja Kepan kanssa samat jutut.

Lopuksi otettiin 2x2x10 sarjat "jätä"-treeniä. Kriteerit samat. Arcon sai hyvin liikkeeseen mutta Kepa käy mielellään maahan. Tosin ei haittaa koska voin sitten pitää rasiaa aivan sen edessä, toiselle sarjalle kuitenkin halusin myös liikettä mukaan. Huomenna siirrytään pihalle harjoittelemaan ko. käskyä. Tänään häiriönä toimivat, varsin tehokkaasti vielä, kissat jotka pyörivät välillä pahvilaatikossa ja välillä pöydällä nameja syömässä. Namit olivat keitettyä possun sydäntä. Sellainen fiilis vähän tuli, että Arcon kanssa sarjoja voisi ottaa enemmän tai pidempiä. Tai sitten alan lisäämään toimintaan kestoa-todenäköisesti näin. Kepa tarjoilee mielellään väliin omia kuvioitaan, joka tekee siitä haastavamman harjoituskaverin. En meinaan ole vakuuttunut ihan kokonaam, että homma on sillä hallussa. Joskushan koira voi ihan yllättäen, vaikka toimintan osaakin, kokeilla jotain ihan muuta, kuin testatakseen asian varmuutta. Tälle on on olemaassa myös hyvin tieteellinen selitys mutta en tarkaan muista sitä joten jätän kirjoittamatta, että ei mene väärin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti