maanantai 19. syyskuuta 2011

Pentuja tapaamassa ja "jätä"-treeniä.

Sunnuntaina aamulla seitsämän jälkeen lähdin ajelemaan Sannan luokse pentuja tapaamaan. Ajokeli oli mukava, aurinko paistoi muuten koko päivän. Nelisen tuntia matka kesti vaikka en pidemmälti pysähdellytkään. Koirat jäivät kotiin Karin kehoituksesta "saat olla sitten kaikessa rauhassa" vuoksi, olin ensin ajatellut ottaa Arcon mukaan koska se niin kovin tykkää olla autossa. No, sain olla rauhassa ja koirat olivat viettäneet lähes koko päivän pihalla, mikä oli niistä varmasti mukavaa.

Pennuista, no, ne olivat kaikki ihania :D. Oikein positiivinen kuva niistä jäi jokaisesta, eivät yhtään vierastaneet uusia ihmisiä, eivät käsittelyä eikä mitään muutakaan. Oikeastaan sanat eivät riitä kertomaan :).
Pennut tavattuani ole hyvilläni siitä, että meidän pennun valitseminen ei ole omalla kontollani. Miten niistä osaisi valita sen itselleen sopivimman...Voihan niitä testailla toki, mutta normi pennunvalitsija valitsee sen pennun, joka tulee häntä ensimmäiseksi vastaan, on mukavimman näköinen tai säälistä sen "onnettomimman". Harrastuskoiraa hakevat sitten suorittavat noita testailuja mutta itse ajattelen, että pennut kehittyvät vähän eri tahtiin ja muuttujia on aika paljon. Itsestäni on hyvä,että vallinnan tekee se ,joka pentujen kanssa on luovutusikään asti eniten tekemisissä, eli kasvattaja.

Nyt kun pennut on nähnyt livenä, on pennunodotus jotenkin konkretisoitunut. Aika jännä tunne :). Näin pennuista viime yönä jotain untakin...

Tänään pääsinkin ajoissa töistä joten ehdittiin vähän naksuttelemaan koirien kanssa. Harjoittelun jälkeen käytiin kävelemässä aika kovassa sateessa puolentoista tunnin lenkki.

Harjoiteltiin molempien kanssa luopumista. Eli koiran oli ns. luovuttava herkusta saadakseen sen. Arcon kanssa tätä onkin jo aiemmin hajoiteltu ja nyt olisi tarkoitus vahvistaa käskysanaa "jätä". Käskyä tulee silloin tällöin käytettyä lenkillä mutta sen voisi ottaa käyttöön noiden hajujen kohdalla. Eli kunnigasidea olisi, että koira jättäisi hajujen nuuhkimisen käskyn kuultuaan. Vaikeaahan tuo on koska en usko, että koira arvostaa namia hajuja enemmän mutta jos sen saisi jotenkin palkattua sillä haistelulla/hajulla, asia voisi onnistuakin. No, "jätä" käsky on kuitenkin hyödyllinen joten sitä harjoitellaan jatkossakin.

Tarkoitus on, että koira jättää koskematta/kääntää päänsä pois namiin käskyn kuullessaan. Arco osaa luopua kädessä olevasta namista niin, että koiraa voi jopa ns. jahdata nami kädessään. Mutta tänään laitoin nameja rasiaan ja rasian lattialle, ja koiran piti jättää ne koskematta. Rasiaa liikuttelin lattialla koiran vieraan. Arcolla on käytössä tuo "jätä"- käsky ja koiran pitää kääntää päänsä pois tai vaihtoehtoisesti liikkuua rasiasta poispäin. Aloitin kuitenkin kädestä tarjoamisella koska arvein, että koira yrittää tarjota tassulla painamista. Otettiin 1x10 sarja ja sen jälkeen siirrtyin rasiaan 2x10 sarja ja koiran vaihto.

Kepan kanssa luopumista ei ole harjoiteltu mutta nyt aloitettiin. Aika säätämistä oli. Pidin namia kädessä ja koira yritti keinolla millä hyvänsä saada käden auki enkä meinannut päästä sitä palkaamaan ollenkaan. Lisäksi Kepalla tulee helposti muita oikeisrituaaleja, jotka se sitten yhdistää haluttuun toimintoon. No, 2x10 sarja meni joten kuten mutta sitten se alkoi fiffaamaan oikean toiminnon. Otettiin vielä 2x5 jotka meneiväkin ihan hyvin. Vaihdoin koiran.

Arcon kanssa jatkettiin rasialla 2x10 sarjat. Vaihdoin Kepaan 2x10 sarjat ja koiran vaihto. Otin lopuksi Arcon kanssa 2x5 sarjan vaihtoehtoisia juttuja, "istu", "maahan" ja "tänne". Sama Kepan kanssa. Lopuksi otin vielä molempien kanssa 2x10 sarjat käskyä "sormi", mikä takoittaa, että koiran on koskettava nenällä minua sormeen. Juttu on aika jonninjoutava mutta käy kosketuskepin asemesta ja lisäksi on itselle aika opettava siinä mielessä, että pystyy harjoittelemaan oikeaa ajoitusta naksun käytössä.

Mukavaa oli, koirilla ja minulla :). Mukava ilta koirien kanssa kaiken kaikkiaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti