torstai 6. elokuuta 2015

Team Töppikset


Corgi kaksikko Nella ja Rölli, alias Team Töppikset, olivat meillä hoidossa seitsemän päivää. Hain toppikset viime perjantaina ja mieluusti kaksikko mukaan lähti vaikka viime tapaamisestamme oli jo jonkin aikaa kulunut. Meille tullessa annoin töppiksien tavarat Oksille haisteltavaksi ja lähdimme Nellan ja Röllin kanssa kiertämään pienen metsälenkin. Sisälle toppikset tulivat niin kuin aiemminkin -reippaasti. Pienempi pissatuslenkki tehtiin vielä myöhemmin illalla. Ensimmäinen yö meni Röllin osalta hieman valvoessa, ne kissat, ne kissat.

Tein töppiksien hoitojakson aikana normitöitäkin kun tiesin niiden pärjäävän hyvin vaikka en paikalla olisikaan. Työpäiväni olivat kuitenkin normia lyhyempiä niin meille jäi aikaa pieneen puuhasteluunkin. Rölli oli kanssa treenitilalla häiriötreeneissä Ainon kanssa, ja koska Mister Big on hyvin ruokaorjentoitunut koira, ei sillä ollut heikkoakaan. Aino- sakemanni ei olisi vähempää poikaa voinut kiinnostaa :D.

Päivät kuluvat perusasioiden parissa eli lenkkejä ja seurustelua. Nellalla oli projektina kadonneen vyötärön metsästys mutta pitkiä lenkkejä ei voitu tehdä sen selkäongelmien vuoksi, joten tehtiin sitten 3 kertaa päivässä lyhyt metsälenkki. Pihalla koirat saavat puuhailla, ainoastaan liian rajusta painimisleikistä ja liian vauhdikkaasta takaa-ajo leikistä tuli huomautus, että "ei".  Röllin maha oli alkujaksosta löysällä, ilmeisesti raaka liha sekoitti sen mahan. Annoin Inupekt Fortea ja hain sille herkkämahaisen koiran nappuloita ja asia saatiin taas kuntoon. Nellalla oli omaat eväät mukana eli laihisnappulaa, josta täyttyy sanoa että tehokasta on varmaan. Nappula taitaa sisältää melkoisen määrän kuitua koska kakkaa Nella pukkasi jopa pariin otteeseen per lenkki. Oikein täytyi ihmetellä että sitä kakka mahtuukin noin pienikokoiseen koiraan niin paljon. No, nappulan tarkoitus on tehdä koira kylläiseksi eikä kajettua sen bodyyn joten ihan ymmärrettävä yhtälö.

Mitäs muuta... Oksi lotasi Ainon korvan vekin. Typerä juttu ja harmittaa minua vieläkin. Onneksi näyttää siltä että korva paranee hyvin. Koiran korvasta tulee kyllä kiitettävän paljon verta. Oksi sai jonkin aikaa sitten uudet valjaat, Ruff Wearin monitoimivaljaat, jotka ovat osoittautueet vallan hyväksi ostokseksi. Oksille on varattu kuun puolivälin paikkeille hieronta. Huomenna lähdetään Ninan kanssa ostosmatkalle Porvooseen- koiratarvikekauppaan supergrippi hihnoja etsimään. Oksilla on tiedossa riekuntaa Aino- kaverin kanssa ja huomenna tulevat myös uudet hoitokoirat :).


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti