sunnuntai 2. helmikuuta 2014

Kuulumisia talven keskeltä

 
Laitetaan tämän postauksen alkuun kuva Nooruksesta, joka siis tuli 15-vuotiaaksi tammikuussa.
 
Hevosillahan lasketaan vuodet aina joka vuoden alusta ja tätä tapaa vois varmaan soveltaa tuohon meidän undulaattiinkin. Eli Heikille tuli ikää, vai voisiko paremminkin sanoa että meillä asumisikää 14 vuotta. Tammikuussa se meille muutti aikanaan, Ville kaverista on jo aika jättänyt useampi vuosi sitten mutta sinnikkäästi tuo Heikki vielä porskuttaa. Ihan huippukunnossa lintu ei ole mutta syö, juo ja liikkuu vielä. Usein iltaisin innostuu jopa seuraamaan telkkariohjelmia ja niitä kommentoimaan. Linnut ovat mielestäni tosi mukavia mutta tarpeellisten tilojen saaminen normaalikotiin niille on haasteellista. Joten meille ei ole lintuja enää tulossa, ainakaan näillä näkymin.
 
Me ollaan puuhailtu koirien kanssa normijuttuja. Eli lenkkeilyä ja pientä puuhastelua. Oksin kanssa ollaan ns. vedetty tiivistahtinen mielentila- ja hihnakäytössetti. Ollaan edetty sen verran että into on pysynyt yllä. Tarkoitus on ollut saada koira rauhalliseen mielentilaan lenkille lähdössä. Oksilla kun tuppaa olemaan intoa enemmän kuin tarpeeksi. Välillä itseni jopa huvittaa kun  toiset yrittävät saada koiralleen lisää intoa ja meikäläinen yrittää saada koiraa vähemmille kierroksille. Oksiahan ei voi sanallisesti kehua juuri yhtään, kun se vallan innostuu moisesta kiitoksesta. Nyt ollaan tilanteessa jossa koira selkeästi ymmärtää, että rauhallinen, stoolainen tyyneys olisi se tavoite :), niin portin takana, valjaita laittaessa, sivulla kävelemisessä, portista ulosmenossa jne.
 
Jätä-käsky on hyvin Oksilla hallussa ja toimii nyt 100% kissojen kanssa. Ja Karikin on jo oppinut käskyä käyttämään :). Muutenkin ollaan sopivissa tilanteissa reenattu peruskotikoiran käskyjä esim. maahan-odota settiä.
 
Arco on käynyt neljästi hierojalla. Oikea puoli oli selvästi enemmän jumissa. Lihaksisto on hieman hävinnyt koiralla verrattuna edellisiin hierota kertoihin mutta on tyypillistä kait ikääntyville koirille. Arco reagoi selkeästi nivelten manipulointiin joten hierojan mukaan sillä saattaisi olla takajaloissa nivelrikkoa. Arcon etuna on selkeästi erittäin hyvä etupää, jonka ansiosta se on tuollaisessakin kunnossa. Kipulääke on ollut katkolla ihan siitä syystä, että olen halunnut katsoa kuinka Arco ilman sitä pärjäsi. No, ei pärjää, ylös noustessa alkoi valittamaan ja viime kerralla murrasi hierojalla kun takajalan varpaita manipuloitiin.. Päivä kerrallaan mennään kipulääkettä syöden jne...
 
Kepalla on hieroja ensi viikolla. Siitä tuskin mitään erityistä löytyy mutta hyvä sen on ainakin kerran vuoteen kopeloida läpi.
 
Oksi on tarkoitus käyttää hierojalla myöskin. Oksin selkä ja ym. viralliset lausunnothan ovat nyt Kennelliittosta tulleet eli sekä on ok/puhdas ja lonkat B/B ja kyynärät 0/0. Olen erittäin iloinen näistä. Kutinaa on Oksilla ollut kovasti kovien pakkasten aikana, mikä ei ole ollut kiva. Tosin nappuloiden poisjättäminen on selkeästi auttanut kuonon rapsutteluihin. Toivotaan että saataisiin ihoon kostetutta jotta pikkupoikaa ei kutittaisi.
 
Uusia kuvia ei ole juuri tullut otettua. Mukavaa että päivä on alkanut pitenemään :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti