lauantai 21. huhtikuuta 2012

Teemapäivä

Olin tänään Oksin kanssa Valtterin ja Katariinan järjestämässä koiranäyttely teemapäivässä. Luennoitsijana oli Kati Kuula, pitkän linjan näyttelyihminen. Kati on myös kasvattaja, joka on kasvattanut eurasiereja, samojedeja ja nyt viimmeisimpänä pekingeesejä.  Hän on esittänyt näyttelyissä omien rotujen lisäksi mm. bernejä sekä belggareita. Kuulijakunnassa oli näyttelyuran aloittavien koirien omistajia ja pääasiassa luento oli heille suunnattu. Itsellenikin tuli uutta tietoa vaikka olen jokusen verran näyttelykehässä pyörähtänyt, joten ei ollut turha päivä ollenkaan. On aina mukava kuunnella ihmistä, joka tietää mistä puhuu. ja joka on valmis neuvomaan ja antamaan hyväksi koettuja vinkkejä muillekin :).

Luennolla käytiin läpi mm. seuraavia asioita; kuinka koira koulutetaan näyttelyesiintymiseen, koiran ulkomuodon fiksaaminen, eri rotutyyppien esittäminen, yksityiskohtaisesti näyttelypäivän kulku, koiranäyttelysanastoa ja arvostelut jne. Myös koiran esittäjän vaatetukseen ja yleiseen käyttäytymiseen Kati kiinnitti huomiota. Katsottiin muutamia videoita koiran esittämisestä jne.

Katariina ja Valtteri puolestaan kertoivat kuinka koira voidaan opettaa esim. kosketusalustan kanssa paikallaan seisontaan jne.

Lopuksi Kati näytti seisonnan opettamisen koiralle Hexin kanssa ja juoksutti sitä jonkin verran. Oksin kanssa katsottiin juoksuttamista ja Kati antoikin hyviä neuvoja kuinka toimia Oksin kanssa. Esim. itse vedän kättäni taaksepäin koiraan juoksutettaessa hidastaen koiran vauhtia. Oksin kanssa otettiin myös käsittelyä eli Kati kopeloi sen läpi ja Valtteri katsoi hampaat. Kati vielä juoksutti Oksia ja sanoi koiran toimivan hienosti. Sanoi vielä, että koira kyllä osaa hoitaa homman jos en itse sitä oma toiminnallani sabotoi :D. Tosi tilanne on toki erilainen kun on paljon koiria ympärillä ja kehässäkin.

Kati korosti vielä, että näyttely pitäisi olla mukava kokemus koiralle ja kehoitti jättämään kehäänmenon jos nuorta koiraa esim.pelottaa tms.

Oikein kiva fiilis jäi päivästä ja Kati pystyi antamaan näyttelyistä oikein positiivisen ja mukavan kuvan tällaiselle ei- niin. näyttelyihmisellekin :).

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti