keskiviikko 6. toukokuuta 2015

Tuttitiimiläiset

 
Ainon vierailu Oksin luona jatkui vielä tämän alkuviikon. Kaverusten seurana oli päivähoitolainen Freddy maanantaista keskiviikkoon. Aino ja Freddy muodistivat tuttitiimin eli niiden sanallinen arkku pysyi leikintiimellyksessä kiinni kun suussa oli jotakin esim. patukka. Patukka toimi tuttina :). Patukat suussa kaksikko jaksoi juosta vaikka tunnin perätysten.
 
 
 Ainon ja Freddyn leikkityylit olivat hyvin samanlaiset ja kaksikko tulikin hyvin juttuun. Koirat vuorottelivat pihailun suhteen eri kombinaatioissa, kuitenkin niin että niitä oli kaksi kerrallaan.

 

Tänään käytiin Ainon ja Freddyn kanssa hakemassa lihat Kennelrehun autolta, samalla tehtiin kummankin kanssa parit seuraamispätkät. Iltapäivällä käytiin Freddyn kanssa autoliikkeessä vaihdattamassa kesärenkaat autoon, vihdoin viimein. Freddy on varsin pätevä poika seuraamaan ja muutenkin kiva kaveri kaupungilla. Se ei pelkää mitään eikä myöskään ihmettele mitään. Renkaan vaihtoa maksaessani Freddy istui ja kävin sitten tuolini viereen maate. Freddy on kasvanut kovasti, saa nähdä kuinka suuri se aikuisena on.

 

Ainon viikko meillä sujui hienosti. Ne ovat Oksin kanssa oikein mukava parivaljakko. Virtaa Ainolla on Oksia enemmän ja se suorittaa haluamansa asiat loppuun saakka päättäväisesti. Yhtä päättäväisesti Aino jätti aamuruuat syömättä, tänään aamulla se sai kuppiinsa samaa sapuskaa kuin Oksi. Kuppi syötiin tyhjäksi :).
 
 Tänään iltapäivällä Aino ensimmäisen kerran meillä olleessaan laittoi pihalle maate :D. Tämä oli niin eriskummallinen tapaus että sen kunniaksi asiasta kolme kuvaa.



Ensi viikolla on sitten uudet kujeet ja uudet hoitolaiset :).

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti