sunnuntai 1. helmikuuta 2015

Viikon touhuja

Kuluneella viikolla ollaan treenattu, rally-kylttien ollessa häiriönä, "istu-maahan-nouse-vierellä"-treeniä ja "istu-odota-tänne"-treeniä sekä paikallaanoloja joko "maahan" tai "istu"-käskyllä (käyty kävelemässä rinksa ja palattu koira viereen palkkaamaan). Lisäksi tehtiin kartion kiertoa, jossa kyltit olivatkin paha häiriö. Oksi teki koirakokeita ja kierteli kartion ja lisäksi kylttejä siihen perään. Ihan kivan näköisiä kiertoja mutta koira ei saanut palkkaa ja oli tauon paikka. Tehtiin pitkästä aikaa värierottelua joka on molempien koirien, Aino siis treenasi myös, suosikkihomma. Kylttejä oli sijoitettu treenitilaan niin, että koira jouti niitä väistelemään hakiessaan palkan, avusta siis palkkasi kuppiin. Oksi edelleen vilkaisee niitä ohi mennessään mutta muistikuvana on että kyltit saivat olla rauhassa ja paikallaan.

Lauantaina Aino kävi leikkimässä Oksin kanssa. Virtaa oli molemmissa koirissa paljon ja molemmat innostuivat juoksemaan oikein urakalla. Koirat rumbasivat tunnin verran ja sitten lähdettiin niiden kanssa remmiharjoituksiin. Oksille on haasteena kävellä remmissä niin että hihna pysyy löysällä ja sitten on ne onnettomat autot, jotka ohi kulkiessaan saavat Oksin kuumenemaan kiitettävästi. Ainolle haasteena on lenkkeillä toisen koiran kanssa jos toinen koirakko kävelee sen edessä. Aino haluaa olla eka! Muutama auto suhahti ohi tuossa kylätiellä, joka on aika kapea ja jostain syystä ihmiset ajavat siinä aika lujaa. Ensimmäisen auton kohdalla Oksi rähähti ja olisi hypännyt autoa kohti (asia on tiedossa joten se on pakko ottaa ihan lyhyelle hihalle, tästä myöhemmin lisää..). Sen verran vaikea tilanne oli, että Oksille ei kelvanneet hetkeen namit ja into eteenpäin oli kovaa. Seisoin paikallani sen aikaa että kierrokset laskivat ja koira kiinnitti huomion minuun ja sitten jatkettiin eteenpäin. Muuten meni ihan kivasti, toki eteenpäin rynnimistä oli mutta koira oli kuulollakin. Jos se veti, pysähdyin/hiljensin vauhtia ja vedin hihnasta tasaisesti itseeni päin. Kun koira pää kääntyi minuun päin, kehu ja samalla remmin löysäys ja eteenpäin kävelyä sekä  palkka koiralle vasemman reiden vierestä liikkeessä. Ilma oli viiman takia kylmä, joten hihanharjoitus oli pakko pitää kohtuu lyhyenä koska sormet jäätyivät. Oksille kotiinpäin meno oli helppoa ja se kävelikin lähes koko matkan löysällä hihnalla. Yksi auto ohitti meidät tässäkin ja jouduin ottamaan Oksia pannasta kiinni mutta koira ei enää kiihtynyt samalla tapaa kuin harjoituksen alussa eikä vetämistä tullut auton perään. Ainolle oli taas haastetta tässä kohtaa koska kävelimme sen edessä. Koirat leikkivät vielä sisällä hetken kun Ninan kanssa kahviteltiin. Loppuillan Oksi nukkui :).

Oksin kanssa on pari asiaa jotka haluaisin koiran käyttäytymisessä muuttaa. Autot, pihalla reagointi ohi kulkeviin koiriin ja hihakäytös. Tietyllä tapaa nämä liittyvät yhteen. Autot ovat kuitenkin se suurin juttu. Oksilla on todella vahva historia autojen kanssa. Se juoksee aidatulla pihalla auton nähdessään pitkin aidan viertä, ensin tien suuntaisesti ja sitten tieltä poispäin aidan pitkää sivua. Pitkää sivua se saattaa juosta useamman kerran vaikka autoa ei näkyisikään enää. Se saattaa jäädä odottamaan autoa jos kuulee/haistaa sen tulevan eli autoa ei tarvitse edes näkyä mutta koiran olemusta tarkkailemalla näkee että auto on tulossa. Se ei hauku (tosi harvoin voi tulla yksi haukahdus) mutta juoksee ja kovaa, samaten kuumuu jonkin verran. Autossa matkustaessaan se haukkuu lähes kaikki vastaantulevat autot ja meidät ohittavat autot. Jos auto on parkissa ja ohitsemme ajaa auto, Oksi ei hauku. Se ei myöskään autoon jäädessään hauku esim. kaupan parkissa muita liikkuvia autoja. Ja se tosiaan jaksaa tätä haukkumista, tosin hiljenee pieneksi aikaa välillä. Posiolle ajaessamme Oksi jaksaa ko. hommaa Kouvolasta Kajaaniin saakka eli noin kuusi tuntia.

Näitä juttuja ei ollut Arcon eikä Kepan kanssa (niillä oli vähän erilaiset haasteet :)). En oikein osannut reagoida näihin Oksin juttuihin, osaltaan ajattelin että jäävät pois iän karttuessa mutta näin ei ole käynyt. Autoillut Oksi ei kovinkaan paljon ole, lähes ainoastaan noita pitkiä reissuja, joissa toistoja haukkumiseen on tullut todella riittävästi. Samaten auton kanssa juoksemiseen pihalla on toistoja tullut tuhansia. Onhan tuollainen sporttiversioholsku juostessaan todella hienon näköinen ;) ja nopeutta on kiva ihastella ;). Olen ollut huomaavinani että nämä ongelmallista juttua liittyvät toisiinsa, molemmissa tulee esiin kaksi asiaa: auto ja nopea liike. Ja tähän voi todeta että näihin olisi pitänyt puuttua treenaamalla jo paljon aikaisemmin. Auton vierellä juokseminen olisi voitu varmasti helpostikin saatu estettyä kokonaan kun tietyn herkkyyskauden kohdalla oltaisiin ollut enemmän kartalla ja saatu estettyä ko. toiminta. Tyhmästä omistajasta kärsii koko koira.

Jotain on asialle nyt tehty. Oksille on vahvistettu "jätä"-käskyllä luopumista yleensäkin ja tätä on tehty myös pihalla suhteessa autoihin. "Jätä" tarkoittaa meillä että "keskeytä mitä ikinä olet tekemässäkään" ja siihen liittyy minun luokseni tuleminen palkkaa hakemaan. "Jätä"-käskyn tottelemisesta saa aina palkan. Ts. se toimii hyvin myös luokse kutsuna.

Ollaan myös käyty kaupan parkkipaikalla ja -hallissa seisoksimassa autojen seassa. Tässä ei tehdä mitään muuta kuin patsastellaan, koira löysässä hihnassa ja se saa aina palkan kun vilkaisee minua. En puhu sille mitään enkä käskytä.

Oksi on ollut omalla pihalla pääsääntöisesti nyt vain minun kanssani eikä sitä lasketa sinne yksin. Tarkoitus on, että sen toimintaan pihalla pystyisi puuttumaan. Tämä on vielä varsin vaihtelevaa johtuen siitä kuka sen kanssa pihalla on. Itse pyrin käskyttämään sitä ennakkoon, että ei lähde juoksemaan auton havaittuaan. Homma on kuitenkin edistynyt ja Oksin saa jättämään auton. Lisäksi olen pihalla ollessani vahvistanut lähelläni pysymistä ja epäsäännöllisesti kutsunut koiraa luokse.

Autossa haukkumiseen on vaikeampi ajaessa itse puuttua, joten Oksille tulee autoon peitettävä häkki. Poissa silmistä, poissa mielestä- yritelmä. Myös autossa rauhoittumista pitäisi harjoitella.

En usko, tuolla vahvistehistorialla, että Oksista tulee 100% varmaa koiraa autojen kanssa mutta paremmaksi sitä kyllä saadaan kuhan vaan jaksan hommia asian suhteen tehdä. Parannusta on kuitenkin jo nähtävissä. Tosin aina kun se pääsee itseään toteuttamaan otetaan takapakkia mutta eipä ajatella negatiivisesti :). Sitä onko ongelman syynä saalisvietti, vahtiminen tms. on mielestäni turhaa pohdiskelua, yritän vain saada koiralle toisenlaisen käyttäytymismallin entisen tilalle.

Oksi ja Aino kävivät kuluneella viikolla myös uimassa. Oksi polski ilman pelastusliiviä ja olikin ihan kuitti uinnin jälkeen :).

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti