sunnuntai 12. lokakuuta 2014

Kuluneen viikon touhut ja TeamCC

Jos omistat koiran joka on erikoistunut nappaamaan nenäliinasi pöydältä, sinulle voi käydä myös näin. Eli Oksi oli napannut kirjoituspöydältä siihen jättämäni kakskymppisen. Täytyy käydä tarjoamassa rahaa pankkiin, ostoksia tuolla ei taideta tehdä. Olikin kallein Oksin tekemä tuhotyö sen tähän saakka.

  Kuluneella viikolla sekä maanantaina että tiistaina jatkettiin hajurataa ja teen hajun ilmaisemista. Ilmaisussa ollaan siinä vaiheessa, että koiran haistettua teepurkkia sanotaan käsky "maahan", naksautetaan maahan menosta, laitetaan hajupurkki koiran eteen maahan ja palkataan purkin suunnasta. Sekä Ainolle että Oksille saatiin jo muutama maahan meno ilman käskyä eli purkin haistamisen jälkeen koira meni maahan.
 
  Radan suhteen ollaan tilanteessa että koira kulkee radan yhdellä vahvisteella, tätä jatketaan myöskin.
 
 
Syksy on saapunut ja niin myös shelttitiimi tuli perjantaina hoitoon. Viikonloppuumme kuului lenkkeilyn ja pihailun lisäksi ohitusharjoituksia Cesin kanssa ja värierottelun alkeita molempien tyttöjen kanssa.

                                  "ei me mitään kerjätä, eikä huolittaiskaan vaikka antaisit" 

Molemmat tytöt ovat erittäin ruokaorjentoituneita. Sääli, että mahan koko on vaan niin pieni , että joutui miettimään millaisilla harjoituksilla se täytetään :).

Lauantaina käytiin treenitilalla molempien tyttöjen kanssa harjoittelemassa värierottelua. Lähdettiin siitä mihin viimeksi jäätiin  eli kuumaksi väriksi oli valittu keltainen, ilmaisu oli kuonolla tökkäisy. Liikuttelin kantta pikkuhiljaa kohti lattiaa, välillä tarjottiin tassukosketusta ja muita koukeroita. Kun ilmaisu oli saatu kuntoon siirsin keltaisen kannen laatikon päälle. Cesin kanssa saatiin mukaan jo toinen, kylmä väri, sininen. Ja päästiin jo tekemään erottelua niiden välillä. Edistyminen Cesin kohdalla suhteessa Cillaan johtui nappuloiden koosta. Cillalla oli suuremmat nappulat.

                                              "juu, hevonen on tästä mennyt...."

Sunnuntaina käytiin Cesin kanssa kävelemässä 1,5 tunnin lenkki. Tämän lenkinkin varteen osuu alla oleva konduktööri, joka herätti Cesissä murraus-ja haukkumisreaktion. Selkeästi epäilyttävä tyyppi :D. Vastaantuleva lenkkeilijä ei tytössä intohimoja herättänyt.





Cesin kanssa tehtiin kolmena päivänä ohitusharjoituksia Aino-sakemannin kanssa. Kuvasarjaa alla.













Paikka oli hivenen haasteellinen Cesille koska myös autoja ajoi ohi ns. päätietä. Mutta jätä-käskyllä nekin jäivät huomioimatta. Kyllähän Cesi toisesta koirasta kuumuu, se näkyy helposti siitä kuinka innokkaasti palkkionamit yritetään sormista napata :). Mutta harjoitukset menivät hyvin molempien koirien osalta, muutama haukkuminen tuli. Cesistä ohituksen jälkeen olisi ollut kiva huudella.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti