perjantai 13. joulukuuta 2013

Puuhastelua ja Oksin ruokintasuunnitelma

Pakkasaamu ja kuvia siitä kuinka paljon lunta meillä oli. Nimenomaan oli koska nyt piha on luistinrata
 
                                                   Arco vahtihommissa portilla.
 
Ollaan elelty normiarkea mutta ulkoilut on lähinnä suoritettu ihan omalla pihalla koska lenkkipolut ovat todella liukkaat. Taidan käydä viikonlopun aikana katsastamassa Icebug tarjonnan. Olen miettinyt noita nastakenkiä mutta en ole saanut hankituksi. Lenkkeilyn kannalta näyttää nyt olevan pakkorako.

Oksi oli sitä mieltä että tennispallo tarvitsee pesua :D Toi sen ihan oma-aloitteellisesti pesuun.
                                     
                                                                  Oksi ja Noorus
 
Olen nyt muutamaan kertaan piilottanut koirien iltaruuan ympäri huushollia, ja ovat sitten vuorotellen saaneet etsiä sapuskan. Arcon kanssa tätä on harrastettu paljonkin pentuaikana, tiedä sitten onko harjoituksen tulos vai minkä mutta sen etsiminen on hyvin määrätietoista ja järjestelmällistä. Ja mikä tärkeintä kaikki etsittävät löytyvät. Arco peräti pahastui ja murahti kun yritin lopettaa sen hommat ennen kuin kaikki oli löydetty. Kuka sitä nyt kesken työn lähtee portin taakse norkoilemaan kun omalla vuorolla ei vielä ole kaikki löytynyt ;).

 Kepan kanssa tätä etsimistä ei juurikaan ole harrastettu ja homma menee sen kohdalla aika sähläämiseksi. Kepa kyllä rauhoittuu etsimään kun sen käskyllä lähettää etsimään mutta tarvitsee kyllä sen käskyn ja mielellään tukeutuu muutenkin hommassa minuun. Eikä sitä todellakaan puristele yhtään jos jokin jää löytämättä. Ehkäpä harjoitus rauhoittaa tytön touhuja.

Oksin kanssa ruuanetsintää on nyt tehty kolmesti koko sen meillä olo aikana. Nyt koira on hiffannut jutun täydellisesti. Oksi etsii aika samantyylisesti kuin Arcokin, rauhallisesti ja järjestelmällisesti ja tekee vielä tarkastuskierroksenkin. Erona pojilla on vain se, että Oksi selvästi etsisi myös korkeilta tasoilta ja kiipeilee etsiessään sohvalla ja nojatuoleilla. Kun Arco puolestaan pysyy kaikki tassut lattialla. No, sinällään ei ihme Arcon selkä ja takapää on ollut taas huonompana, joten minkäänmoiseen kapuiluun ei varmaankaan ole haluja. Ruuan etsintää jatketaan ja vaikeutetaan jatkossa, tarkoitus on jossain vaiheessa vaihtaa ruoka esineisiin. Toivoisin että tästä olisi apua myös Oksin kohdalla jälkihommiin.

                                                    Kaverukset Kepa ja Oksi

Sain tällä viikolla Oksille laaditun ruokintaohjelman. Kirjoittelen siitä joitakin juttuja tähän ylös, niin saa äippäkin lukea niistä kun usein koirien ruokinnasta puhelimessa keskustellaan. Raakaruokinnan runko olikin itselleni tuttua, joten hirveästi ei tullut mitään uutta.

Mutta Oksista näin:" Vältetään ko. koiralla näitä tuotteita, että saadaan allergeenit hävitettyä elimistöstä: vilja, soija, maitotuotteet, maissi, väri ja säilöntäaineet. Vältetään myös varastopunkin kasvu-alustoja eli teollista koiranruokaa.
Aloitetaan suolistosta ja suolen nukan korjaamisesta, eli gluteeniton ruokavalio, joka korjaa suoliston vajaatoiminnan ja siitä johtuvat puutostilat. Sillä ei estetä ravintoaineiden imeytymistä. Käytännössä; annetaan hiilihydraatin lähteenä pelkästään kasvisosetta raakana tai puuroa: hirssi/tattari kypsennettynä, keitinaika erittäin pitkä. Vältetään pitkäaikaista vitamiinivalmisteiden käyttöä, jotka sisältävät gluteiinia (tarkista jauheiden koostumus, ja vaihda tarvittaessa nestemäisiin).
Kehon ja ihon toiminta, solujen toiminalle välttämättömät lähteet: vesi, raakavalkuainen, hiilihydraatit, mineraalit- merilevälisä. Vitamiinit imeytyvät ravinnosta.
Koiran keho hyödyntää parhaiten eläinperäsitä valkuaista, mitä enemmän ko. lähteitä on, sitä paremmin keho niitä hyödyntää eli ei ko. koiralla supisteta eri eläimestä saatujen lihojen tai lihaisien luiden osuutta-pyritään jatkossakin antamaan viittä eri eläinlajia (4 lihaa ja 1kala).
Hiilihydraatti pidetään joka päivä ruokinnassa mukana ettei elimistö käytä valkuaista energian lähteenä, koska ko. koira tarvitsee valkuaisesta kaiken hyödyn.
Suosittelen alla olevia raakavalkuaisen lähteitä:
Broileri: hyvä d-vitamiinilähde, lihaiset luut sisältävät oikeassa suhteessa kalsiumin ja fosforin. Suosittelen myös broilerin sisäelimiä-iho ja turkki, kivipiiraa ja sydämiä voi syöttää runsaamminkin eivät sisällä rasvaliukoisia vitamiineja merkittävästi.
Sika: hyvin siedetty, B1lähde mm. vahvistaa vastustuskykyä, ehkäisee tulehduksia. Lihaiset luut: helposti sulavia ja selkäranka paras tuote koiran rustoille ja nivelille. Sian maksa paras A-vitamiinin lähde.
Lihainen rasva pidetään myös talviaikaan ruokinnassa mukana, näin taataan valkuaisten maksimi saanti, kun elimistö käyttää myös rasvaa energian lähteenä.
Lohi ja kala: sisältää suoliston ja hermoston ylläpitämiseen ja toimintaan välttämättömät vitamiinit.
Nauta: naudanmaha (entsyymit) ajanvietteeksi rustot ja luut, lihaseos sisältää myös B9 ja B12-joita ei saa kasvikunnan tuotteista.
Lammas; hyvin siedetty, hyvä rasvan lähde. Erinomainen  sulavuus. Luut-hyvä ajanviete.
Kananmunan keltuainen; kerran viikossa-paras biotiinin lähde, ko. koiralle voi antaa kasi keltuaista-taataan E-vitamiinin saanti. Ei käytetä maksan tai sisäelinseoksen kansa samana päivänä.
Vitamiinilisät tarpeen mukaan: päivittäin kasvikunnan öljyä 1rkl. 4viikon kuurina biotiini+sinkki.

Laitan tähän vielä esimerkki viikonruokalistan Oksille.
Ma: aamu: 200g broilerin sydän+ 200g naudan lihainen rasva+ 100g kasvissose.
       ilta: kalkkunan kaulat
Ti: aamu:200g lammas jauheliha+200g kasvissose
      ilta: sian selkä
Ke: aamu: 200g sian maksa+100g naudan maha+100g kasvisose
       ilta: 400g luinen poro
To: aamu: 400g sian palaliha+100g kasvisose
       ilta: broilerin selkä
Pe: aamu: 400g lohi+100g kasvisose
       ilta: broilerin siivet
La: aamu: 200g naudan paistijauheliha+200g naudan maha+100g kasvissose + 2 keltuaista
       ilta: lampaan luut/sian selkä
Su: aamu: 200g naudan lihaseos+100g kivipiira+100g kasvisose
       ilta: 400g broilerin jauheliha

Oksi rapsuttelee suupieliään ja korvia vielä, ja täyttyy vähän nyt muuttaa sen syömisiä, lähinnä maitotuotteet pois ja jauhemaiset vitamiinit. Aloitetaan myös tuo biotiini+ sinkkilisä nestemäisenä.

Kepa on lopettanut etujalkojen järsimisen 99%:sti ja mahan rapsuttelukin on vähentynyt selvästi, joten todennäköisesti kuivamuona on aiheuttanut sillekin ongelmia. Allergiatestiin sitä näillä näkymin en ole viemässä koska suuntaus on jo ollut selkeästi parempaan.

 
Kennelliiton lasku Oksin röntgenkuvien lausumisesta tuli tänään joten todennäköisesti tulokset saadaan ensi viikolla- jännittää...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti