torstai 27. joulukuuta 2012

Kuulumisia

Kovin kummoisia ei ole puuhailtu. Sandra ja Timi olivat meillä lauantaista keskiviikkoon ja tuli vietettyä enemmän aikaa noiden nuorten kanssa kuin koirien. Normilenkkeilyä ja Oksin kanssa pientä reeniä pihalla ja keittiötottista.

Arco kävi tänään hierojalla. Selkä samasta kohtaa jumissa kuin aiemminkin mutta muuten hyvä. Hieroja-Jonna löysi Arcon toisesta takajalasta patin, jota siellä ei aiemmin ole ollut. Täytynee tutkia sitä vähän tarkemmin paremmalla ajalla. Arco mörmötti ekaa kertaa käsittelyn aikana mutta saattoi johtua noista viime päivien muutoksistakin.  Arco nukkui normaalista poiketen olohuoneessa nuorten vierailun aikana ja koirilta oli myös rajattu pääsy toiseen makkariin. En meinaan usko, että koiriin tottutamaton vävypoika olisi ollut kovin mieleissään saadessaan kolme holskua viereensä nukkumaan :D. Joten säästettiin vävypoikaa moiselta. Seuraava hieronta on kolmen viikon kuluttua. Ja kehoitus käyttää Botin verkkoloimea yöaikaan.

Koirien välit ovat olleet hyvät. Tuleehan noita seurattua vähän tiiviimmin tuon kahakan jälkeen mutta mitään erikoista ei niiden väleissä ole huomattavissa. Eli kaikki hyvin tällä rintamalla.

Noorus ja Zulia saivat nyt lyhyemmät turkit. Toivottavasti pysyvät takutkin paremmin poissa. Kuvia ei valitettavasti tullut otettua vaikka kamerakin kylässä kävi...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti