torstai 25. elokuuta 2011

Illat pimenee, kuinka saada koirat näkyviksi

Täällä ilta pimenee jo ennen yhdeksää. Ero tuonne pohjoiseen on aika järkyttävä. Pimeneminen aiheuttaa sitten uuden probleeman täällä haja-asutusalueella jossa katuvaloja ei ole. Kuinka saada koirat, ja itsensä, niin näkyväksi että autoilijat, jotka eivät muuten noudata nopeusrajotuksia, meidät tienlaidasta pongaisivat?

Olen pidemmän aikaa hiplaillut aina Mustissa & Mirrissä käydessäni Hurtan lifeguard-sarjan heijestetreeniliiviä. Vaikeutena on värin valinta;  pinkki miellyttää silmää eniten, keltainen olisi todennäköisesti näkyvin mutta oranssi olisi rodun ns. oma väri. Tosin myyjä kommentillaan vähän helpotti valintaa, toteamalla, että "hirviporukat hyväksyvät vain oranssin". Enhän minä hirviporukoissa pyöri mutta ei sitten ainakaan tuli hirvenä ammuttua, ja kait heillä jokinsortin syy on tuon oranssin suosimiseen. No, toinen vaikeus on sitten heijasteliivin värin valinta koirille. Otanko niillekin kaikille oranssit liivit vai olisiko keltainen kuitenkin niille parempi. Jotenkin haluisin pitää niillä nuo ns. omat värit niin tietää kenenkä hihnoista yms. on kyse. Arcolle oranssi, Kepalle pinkki ja uudelle pennulle keltainen. Taidan kuitenkin kallistua siihen, että kaikilla on samanväriset. Vaikeaa on tämä koirien omistajan elämä ;). No, eikön asia ratkea kun joudun ottamaan jommankumman koiran mukaan liivin sovitukseen, että tulee sitten oikea koko. Sitten otetaan sen väristä mitä löytyy, todennäköisesti.

Tilasin tänään lastin koirien sapuskaa Kennelrehulta. Niillä pärjäillään sitten pari kuukautta eteenpäin. Pitäsi vielä ennen töiden alkua tekaista annos kasvissosetta pakkaseen. Ajattelin laittaa soseeseen mukaan ruusunmarjoja kun noita näyttää pihassa kovasti olevan. Mukavaa, että sosetarpeet löytyvät nykyään ihan omasta pihasta:).

Meillä oli tänään ihan laiska päivä, touhuttiin kotihommia ja lenkkeiltiin tuossa lähellä. Nukuttiin parin tunnin päikkärit. Olen suunnitellut viikonlopuksi, että teen koirille jälkeä tuohon pellolle. Tulee sitten tehtyä jotain järkevääkin niiden kanssa.

Ps. en voinut olla hiplaamatta eläinkaupassa myöskin kaikenmoista pentukamaa:D. Tässä kohtaa yritän pitää järjen päässäni mutta katsotaan kuinka käy.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti