sunnuntai 24. huhtikuuta 2016

Leireilyä Räyskälässä

Lauantaina lähdettiin Sagan kanssa ajelemaan kohti Räyskälää. Seuraksi saatiin Nina kameran kera. Startattiin vähän yli kuusi aamulla. Matka meni mukavasti, oli vähän autoja liikenteessä ja pysähdyttiin kerran Riihimäen ABClle. Räyskälän leirikeskuksessa oli "Räyskälässä räjähtää" koiraleiri tapahtuma, jonka järjestivät hollanninpaimenkoirien suojelun MM-kisoihin lähtevät koirakot+ tukijoukot. Leiri oli viikonlopun mittainen mutta Saga oli ilmoitettu vain lauantaipäiväksi Leikitys ja itsetunnon kohotus-ryhmään. Mahdollisuus olisi ollut osallistua tottis-, haku- tai jälkiryhmiin mutta katsoin meille tärkeimmäksi leikityksen. Tarkoitus kun olisi palkata Sagaa leikillä ja halusin tähän neuvoja.


Leirinkeskus oli puitteiltaan erittäin hyvä koiraleirin järjestämistä varten. Räyskälän ympäristö oli muutenkin hyvin kaunista seutua ja leirikeskuksen pihalta oli mukavat järvimaisemat.
Olimme leirikeskuksella puoli yhdeksän maissa. Käytiin syömässä aamupalaa ja kahviteltiin. Leikitysryhmä alkoi kymmeneltä, joten ehdittiin bongailla karkkareita. Ajatuksenani oli käydä kaikki mahdolliset muunnoksen yksilöt silittelemässä. Alla Mimmin  (kennel Zemin) karkkarinarttu ja Adi-pentu


                                 Janen koirat, karkkarinarttu ja MM-kisoihin lähtevä lyhytkarva


Kisoihin koiransa kanssa lähtevä Kata veti tottisryhmää. Ehdittiin katsoa myös tätä muutaman koirakon verran. Tottiskentän laidalla oli tarvikemyyntiä leluista treeniliiveihin. Lelut tekivät kauppansa mutta jätettiin Ninan kanssa ostokset tekemättä kun ei ollut tarvetta nyt sellaisille.


Leikitysryhmää veti Korhosen Juuso, joka myöskin oli lähdössä koiransa kanssa kisoihin. Aluksi Juuso kertoi itsestään ja sen jälkeen aloitettiin tositoimet. Leikitysryhmässä oli kaksi aikuista sakemanisekoitusta, 5 kpl lyhytkarvapentuja (kennel Cassiobeijen) sekä Saga. Kaikki pentujen omistajat halusivat neuvoja koiran leikittämiseen ja taisipa suurimmalla olla kyseessä ensimmäinen varsinainen ensimmäinen harrastuskoiranalku, vaikka kaikilla myös oli vanhempia koiria kotonaan. Kaksi pennuista oli Päivin eli olivat jääneet syntymäkotiinsa. Aikuisten koirien omistajat halusivat neuvoja ns. ongelmiin leikityksessä. Toisella oli ongelmana haukkuminen ja muistaakseni toisella se, että se ei lähtenyt leikkimään vieraan kanssa.
Juuson lyhtykarva uros
                                                 Toinen sakemanninsekoituksista
Cassiobeijen narttupentu
Cassiobeien urospentu
                                                                Cassiobeijen narttupentu

Saga kävi leikkimässä kolme eri kertaa. Ennen koirakon aloittamista jokainen kertoi myös mahdolliset harrastukset koiran kanssa ja vähän taustoistaan. Jokaisella sessiolla sekä Juuso että minä leikitettiin koiraa. Ensimmäisellä sessiolla Saga leikki omalla, jo tutulla karvapatukalla. Kivasti pentu leikkimään lähti, oman tyylisesti niin kuin se kaiken muunkin tekee :). Tehtiin sellaista perusleikkiä, lelun tavoittelua, voittamista ja lelun takaisin tuomista omistajalle.
 



Juuso opasti meitä mukavasti, tykkäsin hänen tyylistään. Neuvot annettiin hyvin selkeästi ja ymmärrettävästi. Vieteistä yms. mitkä jokainen voi käsittää omalla tavallaan ei puhuttu ollenkaan. Kaikki ajateltiin koiralähtöisesti eli miten koiran asian kokee ja Juuso hyvin konkreettisesti myös näytti miten koira esim. kokee ylitse kumartuneen omistajan. Jokaisen session alussa Juuso kertoi mitä hän tekee ja mitä omistaja tekee, joten  mitään epäselvää ei ollut.

Toisen session Saga leikki patukalla. Tähän saatiin taas omat ohjeet, patukkaa heilutettiin koiran edessä ja kun se lähti sitä tavoittelemaan patukka siirrettiin sivulle  (peruutettiin taaksepäin)josta koira sai sen kiinni. Ja koira voitti lelun. Juuso korosti koiran kehumista ja sitä kuinka pennun pitää tuntea olevansa kaikista voimakkain. Sen kanssa sai näytellä mutta ei härvätä. Juuson leikitystyyli oli hyvin simppeliä ja yksinkertaista, liikkeet laajoja ja selkeitä. Omistajat/ohjaajat tekevät leikittämisestikin vaikeampaa kuin se on.. Kuivaharjoitella voi ja pitää. Juuso korosti sitä palkan pitää tulla läheltä ohjaajaa, piti tätä parempana kuin esim. pallon heittämistä poispäin ohjaajasta. Sanoi myös että koiran päälle ei kumarruta koska ihmisellä on olemassa polvet joita voi taivuttaa.

 

Kolmas leikityssessio mentiin Juuson rakentamalla pyyhesydeemillä (pyyhe+taulutin). Sagalle Juuso neuvoi leikityksen alkuun voimakkaampaa lelun liikettä kuin esim. pääosalle lyhytkarvapennuista. Sagalle ei myöskään tehty ns. rauhavaihetta koska se irrottaa lelusta pääsääntöisesti hyvin käskyllä. Lelut se, patukkaa lukuun ottamatta joka putosi matkalle, kantoi autolle ja oman karvapatukan pudotti vasta autohäkissä. Tässä vaiheessa huomasi jo pentujen vähän väsähtävän, joten kolme sessiota leikitystä oli kyllä riittävästi..

Juuso sanoi Sagaa erittäin mukavaksi ja hyväksi koiranaluksi. Totesi sen suhtautuvan ihmisiin niin kuin pelastuskoiralajeihin tarvitaan. Koira on ns. maailman kanssa sinut. Tämä tuli esiin muutenkin, Saga nukkui autossa leikityksen tauot ja oli hyvin lunki tyyppi muutenkin. Kyllähän sen olemus kirvoitti hymyjä myös leikitysporukassa  :)

Leikitysryhmän aikuiset koirat

Meillä oli Ninan kanssa mukava päivä :). Leiristä jäi oikein positiiviset fiilikset ja leikitysryhmän porukka oli oikein mukavaa. Kerittiin jutella koirista paljon muutakin ohi aiheen. Viikonloppuun osallistui useampaa rotua staffeista rotikoihin , toisin lk hoskut olivat suurimpana ryhmänä. Leirillä oli myös pari pitkäkarvaa, Taritas koiria. Leiri oli hyvin järjestetty, ruoka oli hyvää ja sitä oli riittävästi, aikataulut pitivät paikkansa ja koulutussessioiden aikana tehtiin eikä meinattu.
 
 Kotiinpäin lähdettiin ajelemaan neljältä, joten kyllä päivä hurahti nopeasti. Ilma suosi siinä suhteessa, että ei satanut, tosin pohjoistuuli teki välillä ilmasta koleaa. Kotiportille kun päästiin saatiin niskaan pieni raekuuro. Oksi oli päivän aikana lenkkeilyt Karin kanssa kahdesti. Taisi pitkätukkapojalla olla ikävä permanentattua pikkusiskoaan, ainakin se jaksoi leikittää Sagaa illalla ihan kiitettävästi :D.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti