maanantai 8. elokuuta 2016

Kesän kuulumiset


 Aika on kulunut kuin siivillä, joten blogin kirjoittaminen on jäänyt taka-alalle. Viime postauksen jälkeen ollaan pidetty omatoimisia treeniviikonloppuja, niin meillä kuin Mikkelin suunnallakin. Itse olen käynyt apuohjaajakurssin, Vapepan etsintäkurssin ja ensiapu 1 kurssin. Sagan kanssa käytiin myös ensimmäisellä Peko-kurssillakin.  Saga on käynyt Hollanninpaimenkoirien erikoisnäyttelyssä ja useissa mätsäreissä.Kalenteri on ollut tupaten täynnä eikä se näytä tyhjenevän syksyä kohtikaan, vissinkin päinvastoin.

Oksi on käynyt kattavassa terveystarkastuksessa, missä kuvattiin luusto sekä otettiin verenkuva yms Olin tosi tyytyväinen että luusto on edelleen kondiksessa. Korvavaivaa pojalla sen sijaan on ollut, toisessa korvassa tärykalvo puhki ja hiivaa.  Oksi on jaksanut pentua leikittää ja sen hermoja Sagan suhteen saa kyllä ihmetellä. Toisiin koiriin Oksi on alkanut suhtautua vähän nyreästi ja muutenkin näyttää siltä, että kun viisi vuotta lähestyy, on pojasta löytynyt myös jonkin verran aggressiota. Ihmisiä kohtaan se on edelleen lunki mutta pihan vahtimisesta on tullut kovin totista puuhaa. Meille ei todellakaan tulla koiran huomaamatta. Oksi on päässyt treenailemaan silloin tällöin ja intoa tähän hommaan on tullut lisää.

Saga on edelleen ollut töissä mukana. Kaupungissa oloa on sille tullut kivasti eikä se siellä mitään ihmettele. Se osaa edelleen hienosti rauhoittua auto-tai kevythäkkiin ja usein se yllättääkin esim. treenissä vetelemässä hirsiä omaa vuoroa odottaessa. Se kuitenkin tekee hommia hienosti ja varsinkin haku ja jälki tuntuu sille sopiville lajeille. Eli ihan oikeassa seurassa me pyöritään kun Kopekon riveissä treenataan. Sillä vaikuttaa olevan moottoria ja motivaatioita ns. metsälajeihin, sopiva määrä itsenäisyyttä ja ongelmaratkaisukykyä. Nuorihan se vasta on, että mitään 100% :sta siitä on vaikea sanoa mutta hyvältä vaikuttaa ja luottavaisin mielin suhtaudun myös tulevaisuuteen.

Edessäpäin meillä on muutamat näyttelyt, Kouvolan ja Heinolan. Sagan ilmoitan myös isoihin näyttelyihin Helsinkiin joulukuussa. Marraskuussa olisi tarkoitus lähteä Kangasalalle kouluttamaan kanoja ja treeniviikonloppuakin ollaan suunniteltu tähän meille. Sagan osalta tullaan käymään myös rauniotreenissä ja mätsäreissä. Suunnitelmissa on myös lähipäivinä lähteä käymään Posion suunnalla.  Että sellaista :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti