perjantai 9. tammikuuta 2015

Arco (Lissunmustan Jelmer G`Arco) 2.3.2006-9.1.2015

                                                Lahjomaton vahtimme, Kultainen Arco

Emme voineet muuttua puuttuviksi valkosoluiksi. Arco lopetettiin tänään sen sairastettua reilut 2 kuukautta, ensin vaivasivat korvat ja sen jälkeen anaalit. Kolme antibioottikuuria ja valkosolut alle viitearvon. Arcolla todettiin jo hyvin nuorena autoimmuunisairaus joka vaikutti valkosolujen määrään, koiralla ei juurikaan ollut luontaista vastustuskykyä. Vuosien aikana sen kunto vaihteli ja väliin mahtui seesteisiäkin aikoja. Arco söi reilut neljä vuotta kortisonia tukemaan keinotekoisesti vastustuskykyä. Kortisoni jouduttiin kuitenkin lopettamaan parisen vuotta sitten Arcon alettua kipuilemaan ylös noustessa. Kortisoni vaihtui jatkuvaan kipulääkitykseen.

Arco oli kaiken kaikkiaan hyvin opettavainen koira. Se opetti minut arvostamaan koiran terveyttä ja sen myötä olen kiinnostunut koirien jalostuksesta vaikka en niitä itse kasvatakaan. Arco oli luonteeltaan omanlaisensa persoona. Koira sieltä ei-niin-helposta-päästä, ja sen myöstä jouduin opiskelemaan eläinten koulutusta. Arcon tapaus aiheutti sen, että tulevat koirani koulutetaan vain ja ainoastaan operantisti ja positiivisesti vahvistamalla, en halua missään nimessä enää tehdä samoja virheitä mitä Arcon kanssa  alkuaikoina tein.

Arcon ansiosta tutustuin moniin mukaviin holsku-ihmisiin ja moniin erittäin päteviin koirien kanssa työkseen toimiviin ihmisiin. Arcon kohdalla täytyy kiittää sen kasvattajaa Kukkasen Liisaa ja Arcon emon omistanutta Korhosen Sannaa. Erityiskiitokset ansaitsevat Tommy Wiren ja Jaana Rajamäki, heidän neuvoillaan yhteiselomme Arcon kanssa alkoi sujumaan. Anulle iso kiitos tästä päivästä :).


10 kommenttia:

  1. Osanotto ja jaksamista koko perheelle vaikeisiin aikoihin. :( Hyvää taivasmatkaa Arco....

    VastaaPoista
  2. Osanottoni ja jaksamista! :( Arco oli kyllä hienon näköinen koira.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sini :). Yksi kauneimmista :). Ilmeisesti sen ulkonäkö miellytti monia ihmisiä kun monet rotua kyselivät. Yksikin mies oli oikein nähnyt vaivaa saadakseen asian selville, oli pyöräillyt meidän ohitsemme monena päivänä että sattuisi joku taloväestä paikalle keltä koiran rotua kysellä :).

      Poista
  3. Voih :(
    Hyvää matkaa Arcolle ja voimia kaipaamaan jääneille ♡

    VastaaPoista
  4. Osanotto suruun :( Nuku hyvin Arco. t. Irina ja Velma-sisko

    VastaaPoista
  5. <3 on varmasti tyhjää talossa Arcon poismenon jälkeen... kiitos blogikirjoituksistasi, niitä on kiva lukea! t. Raija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elämä jatkuu kuitenkin :). Onhan tää vähän outoa kun ei ole kuin yksi koira, mutta näin mennään ainakin hetken aikaa ;). Ja kiitos kuin myös.

      Poista