lauantai 5. lokakuuta 2013

Muutoksia arjessa ja Elinan haaste

Meidän arkemme on muuttunut siinä suhteessa, että olen tämän kuun alusta ryhtynyt tekemään lyhyempää työviikkoa eli sunnuntain lisäksi minulla on nyt kaksi arkivapaata. Olen pyöritellyt asiaa mielessäni jo pari vuotta ja kun järjestely sopi kaikille osapuolille joihin järjestely vaikuttaa, eli työkavereille ja Karille, niin nyt se on sitten totta. Välttämättä järjestely ei ole pysyvä vaan voin halutesssani palata normaaliin työviikkoon mutta ainakin tulevan talven haluan mennä näin. Ja toki työkavereiden lomat vaikuttvat asiaan.Katson, että tällä työhistorialla olen sen myös ansainnut :).

Miten tämä vaikuttaa koiriin? Niillä tulee olemaan viikossa vain kolme "keskenäänolopäivää", joten talviaikana päästään neljänä päivänä puuhastelemaan ja lenkkeilemään valoisana aikana. Toivon, että niiden kanssa tulisi tehtyä asioita nykyistä enemmän, varsinkin Oksin kanssa joka selkeästi vaatii tekemistä. Tuskin me edelleenkään mihinkää harrastusryhmään menemme mutta puuhastellaan omiamme omalla aikataululla.

 Uusia kuvia ei ole tullut nyt otettua, joten laitetaan Hessu Hoposta kesäkuva kevennykseksi.

 
Sitten Oksin siskon Limen omistajan blogissa olevaan haasteeseen johon kuulemma sai vastata halutessaan...Musta nää on hauskoja ja tykkään näitä lukea, joten tässä meidän vastaukset :).
 
 
1) Onko vanhempien tietteleillä sinulle miten paljon väliä esim. koiranpentua valittaessa?
Ei hirveästi, aika monet tulokset kertovat enemmänkin omitajan viittseliäisyydestä ja taidoista kuin koirasta itsestään. Ennemminkin katsoisin luonnetestistä ääniinreakoimista ja mahdollista Mh-testiprofiilia. Mutta voisin ostaa pennun myös ihan kasvattajan kertomankin mukaan ilman minkäänmoisia tuloksia tai testejä.
 
2) Jos koirasi olisi jokin herkku mikä se olisi?
Arco: varmastikin merkkari, hyvä mutta saa olla varovainen että paikat ei irtoa.
Kepa: lakritsijäätelö, mun ehdoton herkku johon en kyllästy koskaan.
Oksi: kaikella tapaa terveellinen ja tarpeellinen ja maistuva  päivittäinen herkku-rahkaa annasmurskalla.
 
3) Oletko löytänyt oman koirarotusi, jos niin mikä se on?
Löysin oman rodun heti kun Arco oli kotiutunut :) Eli pitkäkarvainen hollanninpaimenkoira, holskuja tulee minulla olemaan aina.
 
4) Mitä olet valmis maksamaan koirasta?
Kasvattajan pyytämän hinnan.
 
5) Suurin tuho mitä koirasi on saanut aikaan (jos on tuhonnut jotakin)?
Tää ei ole varsinaisesti tuho mutta Arco oli pentuaikana kakannut Karin treenikassiin. Kari ihmetteli kakanhajua punttisalin pukuhuoneessa ja Arcon tekoset löytyivät kassista kun Kari rupesi treenivaatteiden vaihtoon. Treenikassi lensi roskikseen ja treenit jäivät siltä illalta väliin. Oli herättänyt hipeyttä treenikavereissa...Oksi hieman purkasi eteisen maton ompeleita pentuaikana mutta matto on käytössä edelleen. Meillä koirat eivät ole tuhonneet varsinaisesti mitään.
 
6)Mitä mieltä olet sekarotuisista? Tai niiden "kasvattajista"?
Tykkään itse kaikista koirista rotuun tai roduttomuuteen katsomatta. Useat sekarotuiset ovat upean näköisiä. Voisi olla ihan hyvä idea sekoitella näitä sekarotuisia rotukoiriin, voisi tehdä geenipoolille ihan hyvää. Mun mielestä sekarotuisiakin voi kasvattaa mutta siinä pitäsi kiinnittää samooihin seikkoihin huomiota kuin rotukoirienkin kanssa esim. terveys ja luonne. Pentutehtailuun mulla on ehdottoman kielteinen asenne niin rodullisissa kuin roduttomissakin.
 
7) Jos saisit harrastuslajeissa muuttaa jotakin mitä muuttaisit?
Sallisin sekarotuisten osallistumisen kilpailuihin.
 
8) Mitä mieltä olet koirapuistoista? Veisitkö koirasi sinne?
Mun mielestä ihan ok paikkoja. Arcon kanssa käytiin pentuaikana useastikin ja olen myös käynyt Arcon ja Kepan kanssa tutussa koiraporukassa. Vaatii kyllä omistajilta hyvää koira/pelisilmää että kahnauksia ei synny. Voisin viedä koirani sinne ihan hyvin mutta en ehkä lykkäsi koko kokoonpanoa sinne kerralla ihan vieraiden koirien kanssa, nää kun tuppaavat pitämään yhtä jos rähinöitä syntyy. Mun mielestä myös jokainen koirapuistokävijä on velvollinen siivoamaan puistossa :)
 
9) Oletko ennakkoluuloinen jotakin rotua kohtaan? Mitä?
En ole ennakkoluuloinen ihminen olenkaan :) Koirat ovat yksilöitä.
 
10) Pidätkö enemmän uroksista? Vai kenties nartuista? Miksi?
Mulla ei ole suosikkisukupuolta. Urokset ovat useassa rodussa näyttävämmän näköisiä. Nartuissa olen tavannut enemmän eitollaistameille-yksilöitä mutta siitä sukupuolesta on myös löytynyt niitä ihan huipputyyppejäkin.
 
11)Ovatko koiria koskevat lait mielestäsi oikeudenmukaisia? Jos ei niin mikä ja miksi?
Mun mielestä eläisuojelulaki ylipäätään pitäsi olla tiukempi ja sen rikkomisesta saadut rangaistukset kovempia. Koiria koskevat säädökset esim. minimi tarhakokojen yms. suhteen ovat ihan liian pienet . Jne. Jne. Jne.Tää on asia joka saa mut aina hermostumaan.
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti