sunnuntai 14. huhtikuuta 2013

Oksi MH-testissä

Eilen lähdettiin aamulla kuudelta ajelemaan kohti Kuopiota, tarkemmin sanottuna Maaninkaa. Oksilla oli siellä MH-testi ja paikalla olisi myös muita pk holskuja. Matkalla pysähdyttiin pari kertaa ja perillä oltiinkin ajoissa. Luonnetestejä olen käynyt katsomassa mutta MH-testejä olin katsellut vain videoilta. Yllätys oli, että kaikki toiminta testialueella oli hyvin tiukasti kontrolloitua. Milloin sai ajaa auton parkkipaikalle, nousta autosta, siirtyä sisätiloihin kahville, siirtyä takaisin ulos jne. kaikki oli tiukasti valvottua. Yllättävää mutta myös ymmärrettävää. Kaikkille testattaville koirille haluttiin luoda niin samanlaiset puitteet kuin suinkin ulkopuolisten häririöiden suhteen. Ja varmastikin meidän onnemme Oksin kanssa, mikäs olisi ollut mukavampaa kuin parkkipaikalle ajanut auto...

Oksin kohdalla en osannut oikein odottaa mitään erikoista. Tykkään kaikista koiristani kuin hullu puurosta eikä meidän puuhailumme vaadi mitään erikoista koiran luonteen tms. puolesta. Toisin kuin esim. tavoitteelinen harrastaja varmasti haluaisi nähdä koirassaan tiettyjä ominaisuuksia. Ainoa tavoitteemme, tai minun tavoite oli, että mulla olisi koira tallessa vielä testin jälkeenkin. Miksi näin? Koska, hyi minua, en ole koskaan pitänyt Oksia irti vapaana missään. Se on ollut joko aidatulla alueella tai pitkässä liinassa eli aina sen toimintaa on voinut jotenkin kohtrolloida. Kun juttelin asiasta Lauran kanssa tyyliin; "mua jännittää eniten se, että koira pysyisi tallessa. Oma mokani kun en ole opettanut sille irtioloa "jne. Lauran kommentti oli "nii..niin...niinpä...". Tuli sellainen olo, että hyvin säilyneen Sienen omistajalla olisi ollut muutakin sanottavaa :D mutta korrektisti jätti sanomatta :D.

Oksin testin tulokset olen laittanut Suomen Hollaninpaimenkoirat ry:n keskustelupalstan osioon Tulokset ja onnittelut, joten jos jotain kiinnostaa niin lukee ne sieltä. On meinaan sen verran pitkä litania että en jaksa sitä uudelleen kirjoittaa.

Jos jotain omia mielipiteitäni tähän testistä rustailen, ja lähinnä siihen tyyliin että miten ne meidän elossamme vaikuttavat ja ajattelen tätäkin asiaa nyt erilailla kuin moni muu koiraharrastaja, kasvattajista puhumattakaan. Niin olin tyytyväinen että koira ei napannut viehettä suuhunsa :). Oli lähes 100% varmuus siitä että perään lähtee kyllä. Mutta meillä on noi kissat ja jos se olisi vieheen suuhunsa napannut olisin sitten märehtinyt, että nyt se nappaa seuraavaksi kotona kissan. Tän kissa-asian kanssa on tehty aika paljon hommia Oksin kohdalla. Joo, tiedän kyllä että viehe ja kissa ovat eri asioita mutta kuitenkin.

Olin siinä uskossa, että räminälaite on Oksille vaikea. Tähän uskoon olen tullut sen perusteella miten se kotona tietyssä tilanteessa käyttäytyy. Eteisen koiraportti on pari kertaa ryminällä kaatunut sen päälle ja koirasta näkee että asia joskus vaivaa sitä. Kyllähän testissä se saikin räminälaitteella aluksi vahvan reaktion mutta pääsi kyllä asian yli kivasti.

Haalariosiossa Oksi otti ritolat. Mun mielestä se ei sen kummempia pelkoja ottanut mutta lähti juoksentelemaan muualle. Kaksi minuuttia voi olla lyhyt aika tai sitten tosi pitkä. Ja nyt se oli todellakin pitkä kun testin toimitsija ilmoitti että "sulla on 2 minuuttia saada koira paikalle". Mun kauhukuva oli toteutumassa ...nii...niin....niipä... :D.

Aggressiota koirasta ei saatu testissä esiin missään kohdassa. En tiedä olisko sen "pitänyt" sitä näyttää mutta mulle passaa erittäin hyvin noin. Varsinkin kun kotona asustelee koira, jolta sitä saa esille helpostikin ja välillä ihan normielämässä, joten no tänks, ei sitä lisää tähän huusholliin. Oksi pysytelköön vahtikoiran ominaisuudessa ihan ulkoisen habituksensa turvin :).

Ampumiseen se reagoi tavalla, josta Sanna laittoi, että ei toivo jalostuskäytössä olevalta koiralta ko. reaktiota. No eihän toi jalostusyksilö olekaan ja hyvä tietää, että osataan asiaan suhtauta niin että ei lähdetä vahvistamaan koira reaktiota. Pysyi kuitenkin paikalla , joten voidaan sanoa, että testi täytti mun odotukset- koira oli kotona sunnuntaina.

Ymmärrän kyllä miten testiä oikeasti luetaan ja noi mun kirjotukset ovat tollasta höpinää :). Mielenkiintoista oli päästä näkemään muidenkin testin kulku ja tapamaan muita holskuihmisiä; Katin Ainoa, Cosmon emäntää ja isäntää (ja tietty itse Cosmoakin :)). Sekä kerkesin moikata  Aslan ja Seran emännätkin. Päivä eteni aika vauhdikkaasti eikä ylimääräisiin jutusteluihin oikein jäänyt aikaa.

Kiitokset mukavasta päivästä  Sanna ja Patrick, Laura ja Janita, Elina ja Sini ja koirat tietty :).

Ja niin...Oksi oli mun mielestä juurikin se Hessu Hopo-tyyppi joksi koiria hierova Jonna sitä kutsuu. Kuvia ei valitettavasti mulla päivästä ole, sää oli aika kamala välillä. Jos vielä jotain positiivista lopuksi niin Oksin autokäyttäyminen oli huomattavasti parempaa tällä reissulla kuin aiemmin.

12 kommenttia:

  1. No no, älä nyt, mä en tiedä pitääkö mun jotenkin kommentoida tota asiaa vielä vai ei...? :D

    VastaaPoista
  2. :D Laura, ei tartte :D. toi sun kommentti oli vaan niin hyvä mun mielestä :). Ja tottahan toi on, että oma mokani kun en ole asialle mitään tehnyt, ja sitten vielä ns. panikoin viime metreillä. Mutta oon kyllä sitäkin mieltä, että omaan koiraansa kannattaa joskus luottaa ihan sata lasissa. Vaikka tietynlaisen riskinhän mä tossa Oksin kanssa otin.

    VastaaPoista
  3. Onkos Laura kertonut kuinka metsässä välillä raikaa SIENIIII, kun koiruus ei olekaan näköetäisyydellä. Kaikki muut marjastajat/sienestäjät varmaan pitävät meitä ihan hulluina - voiko noinkin sienestää?

    VastaaPoista
  4. Ei ole kertonut :). Kieltämättä koiran nimi herätti hyväntahtoista naureskelua MH-testin katseluporukassa Sienen testin alussa kun koiran nimeä kysyttiin. Olen joskus miettinyt, että vaikuttaako koiran nimi siihen kuinka ko. yksilöön vieraat suhtautuu...ja mistäs sitä tietää jos vaikka sienet paremmin sinne koriin löytävät kun niitä välillä huutelee ;) :)

    VastaaPoista
  5. Toi luoksetulon opettaminenhan on ihan omalla vastuulla, ei sitä tarvitse ajatella niin että kun jonkun toisen koira tulee paremmin niin oma olisi siitä huonompi. Mua ei ainakaan hävetä että Dex hihhuloi alussa vähän siellä täällä, lelujen kanssa se on aina tuollainen ja toistaiseksi ei ole ollut tarpeeksi suurta tarvetta sitä muuttaa. Jos Oksin ei ole tarvinnut olla kokonaan irti tätä testiä ennen, niin en mä näe miksi teidän olisi tarvinnut irtioloa kuumeisesti treenata testiä vartenkaan, tarkoitus kun on mennä "sellaisena kuin olette"! :)

    Ja ihan samalla lailla noissa jalostusjutuissa, Oksi ja Dex on nähneet maailmaa paljon vähemmän kuin Lime ja Sony (tai Sieni), ei se tee niistä huonompia siihen rooliin missä ne on tähän saakka eläneet, mutta sitten ei myöskään kannata elätellä toiveita siitä että ne suoriutuisivat vaativista tilanteista testin puitteissa parhaiten. Säkin Eija olet sen verran järki-ihminen, että tuskin alat pitämään Oksia kelvottomana vain sen takia että se yhden kasvattajan mielestä ei mene sinne jalostuskoira-lokeroon! Jonkun toisen mielestä menee varmaan helpostikin, ja sinähän sen silloin lopulta päätät että mikä on sulle ok ja mikä ei.

    Niin kauan kun omistaja itse on tyytyväinen koiraansa, niin eihän sitä parempaa tilannetta oikein voi olla. :)

    VastaaPoista
  6. Sanna: totta mitä kirjoitit :). Totta on sekin, että jos irtioloa olisi reenattu ei olisi mun tarvinnut siitä höpötellä :). Laura ei todellakaan kommentoinut asiaa mitenkään että olisin siitä itseeni ottanut. Ja mun hävetyskynnys on aika korkealla :D, joten ei kyllä hävetä koira pätkääkään :). Pieni pelko vaan itselläni oli että haalarin jälkeen humputtelmaan lähtenyt koira oikeasti poistuu vaikka testipaikalta ja sille tapahtuu vaikka mitä, vaikkakin toisaalta uskon että kauas se ei kuitekaan lähde missään olosuhteissa. Siksi suostuin ampumiseenkin :). Omistajan lähellä pysyminen on mun mielestä turvallisuustekijä koiran kannalta arkielämässäkin :).

    Vaikka en itse koiria kasvatakaan niin kommentoin silti :). Mun mielestä koria alkaa olemaan ihan liikaa. Mun mielestä jalostukseen käytettäviltä koirilta pitää vaatit kovat kriteerit niin terveyden kuin luonteenkin puolesta. Selkeä ääniarkuus tai esim. juuri laukauksiin pelkoreaktiolla suhtautuminen on asia jota todellakin kannattaa miettiä niitä jalostusyksilöitä valittaessa, mun mielestä. Varsinkin kun on tiedossa että taipumus voi vanhemmiten lisääntyä ja koira yleistää sen todella helposti.Joo, varmasti jonkun mielestä Oksia voisi jalostukseen käyttää mutta mun mielestäni uroksenkin omistajalla on jonkisortin vastuu siitä pentueesta mihin sitä on käytetty. Joten.. ei, Oksia ei tulla siihen tarkoitukseen käyttämään :).

    Ja edellenkin olen siihen erittäin tyytyväinen :). Mulle on vähän vaikeaa laitella koiria ylipäättään johonkin paremmusjärjestykseen ulkonäön tai luonneominaisuuksien puoleen.

    VastaaPoista
  7. Mukava oli nähdä ihan livenä :) Toivottavasti loppukesästä tavataan uudestaan. Ni kerkee paremmin tutstumaan. Myöhän jouduttiin aikataulujen vuoksi häippäsemään aikasessavaiheessa pois ja paljon jäi holskuja näkemättä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin oli :)Tuutteks te Azuricoyotes-leirille? Cosmo oli kyllä varsin ihana nuorimies :). Teillä on käsissänne todella kivan oloinen koira.

      Poista
    2. Juu kyllä olis tarkotus tulla leirille :)

      Poista
    3. Kiva :). Siellä on luultavasti aikaa rupatella enemmänkin :)

      Poista
  8. No on se musta ihan olosuhteiden sanelemaakin... jos mulla olisi oma talo ja iso aidattu piha missä juoksuttaa koiria, vrt. nyt kun asun ihan kaupungin keskustassa kerrostalossa ja irti juoksutus on tehtävä silti. Eihän siinä ole vaihtoehtoja muuta ku treenata sitä ihan hirveesti. Ja lelujen palautusta erikseen, en tykkää että mun koirat lähtee hillumaan, koska siinä menee äkkiä se tehokas treeniaika siihen lelun kanssa juoksenteluun. Sienihän sitä varsikin tekisi tosi mielellään joten taas -> helvetisti työtä että ei tee enää niin pahasti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta toikin :). Kyllä mä ainakin ihailen kovasti paljon koulutettuja koiria, varsinkin kun tietää kuinka paljon työtä se on omistajalta vaatinut. Tiedän, että Laura olisit toivonut Sienen lähtevän vieheen perään mutta mä kyllä komentoin tässä testiosuudessa vieressäni katselevalle, että ihailtavan hyvin koulutettu koira :) Johon tyyppi totesi, että todellakin kivan oloinen koira kaiken kaikkiaan :)

      Poista