perjantai 30. toukokuuta 2014

Team CC is back!

Hyvänmielen kuva Cesistä ja Cillasta, jossa oikeastaan tulee mun mielestä hyvin tyttöjen persoona ja olemus esille.
 
Hain tosiaan tytöt torstaiaamuna meille hoitoon. Mentiin samantien sisälle ja rauhoituttiin hetkinen. Hyvin tottuneesti tytöt sisälle tulivat ja selkeästi Cesin pieni pelko kompostikehikkoa kohtaan oli lieventynyt. Kehikko ohitetaan jo varsin sujuvasti omatoimisesti sanallisella ohjeistuksella. Olen Cesin joka kerta palkannut kehikon ohi kulkemisesta.
 
 
 Torstaipäivä kului pihaillessa ja lenkkeillessä. Iltapäivällä koirat jäivät keskenään pariksi tunniksi kun kävimme Karin kanssa valmistujaisjuhlissa. Tulin kotiin Karia aikaisemmin ja tunnelma oli hyvin rauhallinen, ihmettelin jopa että kukaan ei haukkunut kun avasin autoporttia. Iltalenkillä vierähti tunnin verran, käveltiin tuo kaasulinjan lenkki Cillan tahtiin ja tytöt haistelivat kovasti. Iltaruuan jälkeen käytiin vielä pihapissillä ja rauhoituttiin nukkumaan. Lueskelin Wirenin Tommyn uutta kirjaa "Hienosti hihassa", ja sielläpä olikin tuttuja kuvissa koirineen, Tanja ja Karita. Karita oli parinani kanakurssi nelosella, ja oli tosi mukava että kirjassa esiintyi lyhytkarvainen hollaninpaimenkoira, Tanjan koira Kirsikka. Kirja itsessään on erittäin hyvä!

                                                            Cesin häntä
 
 Yö sujui hyvin. Heräsin puoli kuudelta kun Oksi pöhähti ohi ajavalle autolle, kahden sheltin välistä. Ilmankos mulla olikin niin kuuma! Pihapissailua sekä tytöillä että pojilla ennen ruokaa ja sen jälkeen. Sitten nappasin vielä tytöt kainaloon ja nukuttiin tunnin verta. Kahdeksan maissa lähdettiin team CC:n kanssa aamulenkille. Muuten päivä eteni samalla tavalla kuin edellinenkin. Iltapäivällä kävin kauppareissulla Veturissa ja tunnelma oli taas rauhallinen kun palasin kotiin. Nukuttiin tunnin päikkärit  ja vielä olisi iltalenkki ja ruokailu. Sen jälkeen vien tytöt kotiin.


 
 Mitäs muuta... Mulla oli kokeilussa Dap- feromonihaihdutin. Lähinnä siksi että Cilla jo iäkkäänä koirana malttaisi rauhoittua meillä nukkumaan päivällä. Ei olisi sitten niin väsynyt kotona hoitokeikan jälkeen. Tämä oli siis tavoite. Mutta toisin kävi- tuntui jopa että haihdutin olisi saanut Cillaan jopa lisää virtaa :). Haihduttimen vaikutus näkyi ehkä selvimmin Oksin ja Cesin käyttäytymisessä. Oksi nukkui ketarat sojollaan ja Cesi oli rauhallisempi kuin edellisellä kerralla. No, tulipa ostetuksi, eihän tuosta haittaakaan ole mutta luulen, että Cilla-muorikka vetelee sikeitä kotonaan seuraavan viikon yhteen putkeen. Siitä olin tyytyväinen , että Cilla ei yskinyt kertaakaan tällä reissulla.


Pientä haukkumista oli edelleen uloslähtöjen kanssa mutta palkkasin istumisesta ja tänne-käskyn tottelemisesta. Selkeästi ruoka rauhoittaa tyttöjä. Cesi juoksenteli varsin onnellisen oloisena pihalla ja haukkuminen oli sen kohdalla tällä kertaa vähäisempää kuin Cillan kohdalla. Cilla alkaa olemaan jo suhteellisen iäkäs ja mietinkin että taitaa osaltaan olla noita vanhusjuttuja. Kari tosin väitti kovastikin niin että Cilla olisi koirista nuorempi :D ;) :D.



Cesin kanssa ohitettiin autoja jonkin verran ja yksi mopo. Heitin muutamia nameja maahan ja ne veivät kiinnostuksen autoista. Jos oltiin etäämpänä pyysin Cesiä istumaan ja palkkasin siitä. Se on kyllä varsin ihana tyttö.


                                                  "Mitähän tänne on tippunut?"
 
Arco katsellee kun ollaan tyttöjen kanssa lähdössä ulos.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti