perjantai 11. marraskuuta 2011

Koiranruokinta luento, alueuutisia ja Oksin ensimmäinen "työpäivä"

Eilen käytiin piipahtamassa töissä ja tsekkaamassa, että mihin aikaan sinne tänään piti mennä. Hoitelin samalla vähän asioita ja Oksi odotteli töissä. Samlla käytiin pyörimässä kävelykadulla ja Oksi pääsi alueuutisiin. Itse en ole pätkää nähnyt, mutta kait koiranpentu oli kevennyksenä Kouvolan kaupungin taloustilanteessa.

Illalla olin Malin Ekblomin koiranruokintaa käsittelevällä luennolla. Mielenkiintoista oli. Minulla onkin hänen kirjoittamasa kirja ruokinnasta mutta luennolla tuli uusiakin juttuja. Lähinnä kait tärkeimpänä tuo broilerinsiipien syöttäminen koiralle. Suositeltavampaa on syöttää rankoja tai kauloja. Ne ovat pehmeämpää luuta ja nikamat kulkeutuvat suolistosta paremmin pois kun siivenluut, jos koiran elimistö ei luuta sulata. Kovasti painotettiin sisäelimien syöttämisen tärkeyttä sekä kalan syöttämistä.

En jaksanut enää keskittyä ostoksiin eilen, joten käytiin tänään Oksin kanssa ruokaostoksilla. Ostettiin puutuvia juttuja ja lisää noita liha+sekaan jauhettu luu yhdistelmiä, broileria,kalkkunaa ja poroa.

Tein muuten tänään sellaisen havainnon, että kun Oksi on syönty raakaruokaa, eli ei olenkaan nappuloita, se ei oksenna autossa. Muutenkin aikomukseni on siirtää se samantyyppiseen ruokintaan kuin Arco ja Kepakin on. Luut se tulee alkuun samaan jauhettuina.

Ostin koirille myös maitohappibakteereja ruuansulatuksen avuksi. Raakaruokintaan siirryttäessa koiralle voisi antaa haimaa, ruuansulatusentyymien lisäämiseksi. Tämäkin oli uusi juttu itselle. Ostoslistalla on myös jokin vitamiini/hivenainen kuurin hommaaminen pennulle. Malin piti mullan ja saven syömistä jonkinsortin oireena hivenainepuutoksesta. Toki voi olla opittu tapakin. Oksikin on siirtynyt maan syömisestä kasvisten syöntiin, joten lisäsin senkin sapuskaan kasvissosetta.

Töissä Oksi oli suhteellisen hiljaa, minun mielestäni huusi kovastikin mutta työkaverit sanoivat, että nopeastihan tuo hiljenee...Ulkona käytiin useamman kerran päivän aikana ja muutama tuttu kävi Oksia silittelemässä- Oksi suhtautui oikein mukavasti heihin. Jonkin verran pääsin palkkaamaan Oksia hyvästä hihnakäytöksestä. Katsekontaktia otettiin aina ulkona käytäessä, hienosti toimi. Jaksaa keskittyä minuun vaikka olisi paljonkin häiriötä ympärillä. Oksi on reippaan tuntuinen kaupungissakin, ainoa mitä pikkaisen katselee on, jos liikkeellä on erittäin paljon autoja ja joudut jäämään kaistojen väliin odottamaan vihreää valoa.

Nyt illalla Oksilla oli turbovaihde päällä. Onneksi Kepa jaksoi juoksuttaa sitä oikein urakalla pihalla. Olen ollut vähän huolissani tuosta Kepan kiltteydestä pentua kohtaan mutta tänään näin Kepan hyvinkin nätisti kellauttavan pennun selälleen ja pitävän sitä kurkusta kiinni. Oksi rauhoittui tosi nopeasti:). Joten eiköhän Kepa osaa rajat pennulle näyttää, joten olen turhaan siitä huolissani. Oksi tykkää hyvin fyysistä leikeistä ja näyttää aika hurjalta leikkiessään, ei pusupojasta uskoisi. Peli täytyy kyllä puhaltaa välillä poikki, hyvin koirat rauhottuvat kun käy itsekin makuuasentoon. Luulen, että ensi yö menee yhtä hyvin kuin viime yökin-meillä nukutaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti