sunnuntai 13. heinäkuuta 2014

Leon viikonloppu


Espanjanvesikoira Leo tuli meille viikonlopun viettoon. Hain pojan perjantai aamuna ja lähdettiinkin samaten kävelemään puolentoista tunnin lenkki. Leo pääsi pariin kertaan puljaamaan vedessä, jaksettiin paremmin kävelläkin vaikka ilma alkoi jo lämmitä.

Kotona oltiin sisälle viritelty taas tutut koiraportit jotka pitivät omat ja vieraat erillään, noin niin kuin varmuuden vuoksi. Nenättelyä portin läpi tapahtui sekä Arcon että Oksin osalta, eikä omat pojat juuri Leon tulosta korviaan lotkauttaneet. Perjantai päivään kuului namien etsintää pihalta....

Sisätiloissa tehtiin kosketuskeppiä sekä -alustaa. Ensin ehdollistin Leon naksun ääneen kun en tiennyt onko sille sitä kotona opetettu. Samaten tehtiin kapulan nostoa ja luopumista nameista. Päivään kuului myös päiväunet joita vedeltiin koko porukalla. Illansuussa käytiin vielä Leon kanssa kävelemässä pieni lenkki tuossa metsässä. Nukkumaan rauhoituttiin ennen kymmentä ja yö sujui hyvin. Pientä levottomuutta aiheuttivat kissat ja omien poikien liikkuminen, Leon oli aina mentävä portille katsomaan että mitäs nyt tapahtuu.

 
Lauantaiaamuna käveltiin sama 1,5 tunnin lenkki vesipuljauksineen. Käväistiin kaupassa ja Leo odotteli autossa kun juoksin kiireen vilkkaa ostokset. Päivä alkoi taas lämmetä nopeasti. Leo matkusti hoitoreissun ajan farkun takana ja pysyi siellä ihailtavan hyvin omistajan epäilystä huolimatta. Ainoastaan kauppareissun aikana, joka kesti korkeitaan 5 minuuttia, poika oli hypännyt takapenkille.
 
Lauantai päivä sujui saman kaavan mukaan kuin perjantaikin aktivointeineen ja päivätirsoineen. Illansuussa käveltiin taas lyhyempi lenkki metsässä. Nukkumaan käytiinkin jo kahdeksan jälkeen kun sunnuntaiaamuna oli kello soimassa 04.30.
 
Sunnuntaina ajeltiin kuuden maissa Leon kanssa työpaikalle kun olin lupautunut tekemään yhden työn aamutuimaan. Leo odotteli alakerran sosiaalitiloissa häkissä reilun tunnin. Ehkä poika ei juurikaan häkkiä rakastanut eikä muitakaan koiraa estäviä viritelmiä mutta sujui kuitenkin hienosti, ja muutamaa haukkua lukuun ottamatta hiljaisesti.
 
Päivällä nukuttiin jo tavaksi tulleet päikkärit ja päivä olikin tukahduttavan kuuma. Leon vein kotiin iltapäivällä.

Alla kuvasarja lauantailta kun tehtiin pihalla "istu" ja "odota" käskyllä paikalla oloa ja vapautus tuli käskyllä "vapaa" ja Leon juoksi luokseni korvat lepattaen.


Sisällä Leo tykkäsi touhuta lelujen kanssa. Kanteli niitä suussaan ja heitteli. Köysilelun kanssa leikittiin vetoleikkiä.

 Kissat Leoa kiinnostivat kovasti ja kaikki menikin hyvin siihen saakka jos kissa pysytteli lattiatasolla. Kissan hyppääminen aiheutti Leossa haukkumista ja perään juoksemisen. Toki se käskystä totteli myös näissä tilanteissa mutta sai kyllä koirapoliisi Olga-kissan käpälän räppäsyt pepulleen kun ryntäsi Nooruksen luo kun se oli hypännyt keittiön tasolle. Leo ei tainnut hoksata että mitä siihen oikein iski mutta muutama ulahdus kuultiin. Tarkastin Leon pepun joka ulahduksesta huolimatta oli säästynyt vammoilta. Ulahdus johtui, luullakseni, yllätyksestä. Tarkoitus kuitenkin olisi, että minä vahdin meillä sekä kissat että koirat, joten en ihan hirveästi arvostanut koirapoliisiin toimia.


Leo on erittäin hyväkäytöksinen ja koulutettu koira. Hihanlenkit sen kanssa ovat äärimäisen helppoja ja muutenkin se pitää ihmistä kovin silmällä. Tykkään Leosta kovasti, jopa niin kovasti että olen silmäillyt vesikoirayhdistyksen sivuja... :).

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti